Eilen tuli puhelu KYS´in kirran seiska osastolta. Arvaattekin jo varmaan mistä asiasta ne soitteli... Mä astun KYS´in ovista sisään ens maanantaina puolilta päivin ja seuraavana päivänä ne taas halkasee mut. *syyyvä huokaus* Pelottaa.
Jostain syystä tähän tokaan leikkaukseen on paljon hankalampi ja pelottavamppi mennä kun ekaan helmikuussa. Ja mä kuvittelin sen olevan toisin päin! Annan kanssa pohdiskeltiin että tavallaan nyt tietää enemmän aiheesta niin osaa pelätäkkin enemmän ja useampia asioita - TIETO LISÄÄ TUSKAA! (mun pitäis tatuoida toi itseeni, se on niiiiin totta!)
Mut kuitenkin... en jaksa oikeestaan tän enempää jauhaa tästä kun hysterisoidun, taas, vaan turhaa. Halusin vaan kuitenkin tänne laittaa tarkemmin kun Facebookin puolelle. Jos jollakulla on kysymyksiä aiheen suhteen niin aina saa soittaa ja kysyä, kyllä mä ihan mielelläni vastaan. :)
Anna toimii taas sellasena tiedotuspuolen ihmisenä joten siltä saa halutessaan aina viimeisen tiedon. Se myöskin päivittelee mun kuulumisia Facebookiin mun puolesta sinä aikana kun olen kipupumpussa ja elektronistenlaitteiden ulottumattomissa. Känny on kiinni ma illikka ne kylasta siihen asti kun kivut on hallittavissa ilman kipupumppua ja samoihin aikoihin avannen (lol...) läppärinkin sitten ekan kerran.
Kotiin toivon pääseväni jouluksi mutta sitähän ei taas tiedä ennen kun lähempänä sitä ajankohtaa. Tiedä vaikka ne kyllästys muhun parissa päivässä ja viskais mut pihalle hankeen jo hyvinkin aikasin..! Hyvinkin todennäköistä tämäkin..! lol... sitten on edessä pitkä sairasloma, 3-5kk sanoo kirurgi. T-Y-L-S-Ä-Ä!! Eli alkakaahan suunnitella matkoja Kuolioon ja kirjuutella kirjeitä ja kaikkee. Mä tartten harhautusta tylsyydestä! Kiitos muuten kaikille jotka toimi viihdytysjoukoissa sillon helmikuussa - ilman teitä olisin tullut hulluksi (jo) sillon!!
Mun ultimate porkkana kaiken tän perässä on kesäkuussa Lontoo ja Kings of Leon kahdella perättäisellä keikalla O2-areenalla. Wooooooo-hooooo!! :D Siihen mennessä pitää olla perseen keikutus kunnossa ja mahan haavan parantunut sen verran että saa rauhassa tanssi rytkytellä. Ja kunnon pitää olla kohdillaan muutenkin että jaksaa painiskella rumpali Nathanin jätesäkkiin ja olalle kotiin vientiä varten..! ;) Ja saattaa sitä joutua Trudiakin auttamaan sen laulaja Calebin nappaamisen suhteenkin... Pakko maksaa palvelus takas kun hankki liput ja kaikkee, kato...
Mutta näistä suunnitelmista lisää sitten myöhemmin jos ja kun ne tulee ajankohtasemmiksi.
eli... Kai tää on nyt sitten hyvästi. Jos en tule takas yhes koos niin kiitti ja kivaa oli, ainakin välillä. ;) lol. Tykkään teistä ja koittakaahan jaksaa!
Jos taas tuun takas niin sori jo etukäteen..! ;) har har...
That is all.
xx
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Kirurginen kutsuu
Kävin äsken tapaamassa kirurgiani. Se oli taas vaihteeksi 45min aikataulusta myöhässä ja ehdin jo hiiltyä odotushuoneessa palloillessani.
Uutiset oli kuitenkin hyviä. Ja yllättäviä. Mun leikkauksen kakkososa on kaikella todennäköisyydellä vielä tän vuoden puolella. :O
Tätähän mä halusin, toivoin. Olin jo valmistautunut sanomaan kirurgille suorat sanat jos se yrittäs venkoilla sitä end vuoden puolelle mutta sen mukaan on ihan realistinen toive että skapeli viuhahtaa jo tämän vuoden aikana. Mä en oikeesti tiennyt mitä sanoa. Kiitin sitten.
Mua ahdisti ajatus siitä että joudun kökkimään himassa kuukausi tolkulla ennen kun pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen lisää kuukausia päälle kun odottelen paikkojen parantuvan siihen kuntoon että voisin aloittaa työt. Siis mitkä työt, hän kuulee ihmisten kysyvän. En mä vaan tiedä. Mä elän vaan sellasessa harha kuvitelmassa että mä saan töitä ens vuonna kun olen kunnossa niitä hakemalla. Vaikka mitenkään sanottuahan toi ei todellakaan ole... lol. Lama vaanii Suomeakin nurkan takana joten kattokaa vaan niin mä olen ens keväänä leipäjonossa ja taloudellisessa konkurssissa. Jee jee...
Mutta en mä jaksa ajatella asiaa nyt. En voi tehdä yhtikäs mitään asian eteen ennen ensi vuotta ja toipumisen käynnistymistä. Parhaassa tapauksessahan tässä viel tulee jotain kaameita komplikaatioita ja pääsen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle..!! ;) *kihhihihiii*
Juu, ruusuiset on taas näkymät mun mieleni silmissä. Kaikkeen pitää henkisesti varautua, olen sitä mieltä. Kokemus on jo opettanut että just kun kuvittelit ettei nyt enää voi mennä huonommin niin eikö perkele..!!
Mutta siis. Kaikenkaikkiaan hyvällä mielellä. Hieman shokissa mutta se hälvennee ja antanee tilaa pelolle jo ihan lähipäivinä. Sitä sitten purkamaan kirran osastolle soittelemalla ja anestesialääkäriä hätyyttämällä. En vielä tiedä saanko sen saman helmen anestesialekurin leikkaukseeni kun helmikuussa mutta aion tehdä voitavani jotta niin tapahtuisi... *MUHAHAHAHHAA!!!* Ja tehän tiedättekin että näissä asioissa mä en luovuta helpolla!! Vapise KYS!!!
xx
Uutiset oli kuitenkin hyviä. Ja yllättäviä. Mun leikkauksen kakkososa on kaikella todennäköisyydellä vielä tän vuoden puolella. :O
Tätähän mä halusin, toivoin. Olin jo valmistautunut sanomaan kirurgille suorat sanat jos se yrittäs venkoilla sitä end vuoden puolelle mutta sen mukaan on ihan realistinen toive että skapeli viuhahtaa jo tämän vuoden aikana. Mä en oikeesti tiennyt mitä sanoa. Kiitin sitten.
Mua ahdisti ajatus siitä että joudun kökkimään himassa kuukausi tolkulla ennen kun pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen lisää kuukausia päälle kun odottelen paikkojen parantuvan siihen kuntoon että voisin aloittaa työt. Siis mitkä työt, hän kuulee ihmisten kysyvän. En mä vaan tiedä. Mä elän vaan sellasessa harha kuvitelmassa että mä saan töitä ens vuonna kun olen kunnossa niitä hakemalla. Vaikka mitenkään sanottuahan toi ei todellakaan ole... lol. Lama vaanii Suomeakin nurkan takana joten kattokaa vaan niin mä olen ens keväänä leipäjonossa ja taloudellisessa konkurssissa. Jee jee...
Mutta en mä jaksa ajatella asiaa nyt. En voi tehdä yhtikäs mitään asian eteen ennen ensi vuotta ja toipumisen käynnistymistä. Parhaassa tapauksessahan tässä viel tulee jotain kaameita komplikaatioita ja pääsen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle..!! ;) *kihhihihiii*
Juu, ruusuiset on taas näkymät mun mieleni silmissä. Kaikkeen pitää henkisesti varautua, olen sitä mieltä. Kokemus on jo opettanut että just kun kuvittelit ettei nyt enää voi mennä huonommin niin eikö perkele..!!
Mutta siis. Kaikenkaikkiaan hyvällä mielellä. Hieman shokissa mutta se hälvennee ja antanee tilaa pelolle jo ihan lähipäivinä. Sitä sitten purkamaan kirran osastolle soittelemalla ja anestesialääkäriä hätyyttämällä. En vielä tiedä saanko sen saman helmen anestesialekurin leikkaukseeni kun helmikuussa mutta aion tehdä voitavani jotta niin tapahtuisi... *MUHAHAHAHHAA!!!* Ja tehän tiedättekin että näissä asioissa mä en luovuta helpolla!! Vapise KYS!!!
xx
tiistai 7. lokakuuta 2008
ÄLKÄÄ ANTAKO TÄLLAISEN JATKUA!!
Sydän särkyy!
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1599008
Kuinka ihmiset eivät näe miten tämä eläin kärsii?? Miksi kukaan ei välitä?
Käsi ylös kuinka moni on ulkomaan matkallaan joko nähnyt tai tullut kuvatuksi jonkun kädellisen kanssa rannalla, ravintolassa tai eläintarhassa? Kuinka moni on nähnyt hassun shown ravintolassa, kadulla tai eläintarhassa jossa apinat laitetaan pukeutumaan hassusti tai tekemään hassuja asioita?
Nyt käsi ylös kuinka moni on sillä hetkellä pysähtynyt edes hetkeksi ajattelemaan miten villi eläin saadaan suostumaan siihen touhuun? Tai että kuinka eläimen immuunisuoja kestää jatkuvan ihmisten klähmimisen?
Totuus on julma. Söpöt "pikku apinat" huumataan ja hakataan suostumaan sylistä syliin kiertämiseen, irvistyksen omaiseen "hymyyn" kuvaustilanteessa ja tekemään temppuja. Älykkäinä eläiminä kädelliset oppivat nopeasti mistä seuraa rangaistus ja mistä palkitaan jättämällä ilman rangasitusta. Isommilla kädellisillä älykkyysosamäärä vastaa pientä lasta... Eihän pieni lapsikaan kärsisi moisesta kohtelusta! Eihän..?!
Maailmssa on ihania ihmisiä ja järjestöjä, jotka tekevät koko ajan töitä sen eteen että kädelliset, joita käytetään turisteille rekvisiittana erityisesti Aasian maissa, saataisiin pois kammottavista oloista ja kiduttavasta elämästä. On turvakoteja ja paratiiseja jonne onnekas osa, näistä usein mieleltään järkkyneistä eläin paroista, pääsee kun ne takavarikoidaan omistajiltaan. Monissa maissa toiminta on laitonta mutta sitä ei valvota. Turistina voi aina vastaavaa nähdessään ilmoittaa paikalliselle poliisille asiasta! AINA VOI TEHDÄ JOTAIN JOS VIITSII!!
Tässä linkkejä joista voitte lukea muutamien jarvojen pelastuneiden kertomuksia sekä siitä kuinka pienestä kaikki voia alkaa ja kuinka me kaikki voidaan tehdä jotain! Tää on mun sydämen asia. Ja nyt mä lopetan kun mua alkaa itkettää.
LUKEKAA EDES IHMISET!
http://www.junglefriends.org/
http://www.api4primates.org/
http://www.monkeyworld.org/
xx
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1599008
Kuinka ihmiset eivät näe miten tämä eläin kärsii?? Miksi kukaan ei välitä?
Käsi ylös kuinka moni on ulkomaan matkallaan joko nähnyt tai tullut kuvatuksi jonkun kädellisen kanssa rannalla, ravintolassa tai eläintarhassa? Kuinka moni on nähnyt hassun shown ravintolassa, kadulla tai eläintarhassa jossa apinat laitetaan pukeutumaan hassusti tai tekemään hassuja asioita?
Nyt käsi ylös kuinka moni on sillä hetkellä pysähtynyt edes hetkeksi ajattelemaan miten villi eläin saadaan suostumaan siihen touhuun? Tai että kuinka eläimen immuunisuoja kestää jatkuvan ihmisten klähmimisen?
Totuus on julma. Söpöt "pikku apinat" huumataan ja hakataan suostumaan sylistä syliin kiertämiseen, irvistyksen omaiseen "hymyyn" kuvaustilanteessa ja tekemään temppuja. Älykkäinä eläiminä kädelliset oppivat nopeasti mistä seuraa rangaistus ja mistä palkitaan jättämällä ilman rangasitusta. Isommilla kädellisillä älykkyysosamäärä vastaa pientä lasta... Eihän pieni lapsikaan kärsisi moisesta kohtelusta! Eihän..?!
Maailmssa on ihania ihmisiä ja järjestöjä, jotka tekevät koko ajan töitä sen eteen että kädelliset, joita käytetään turisteille rekvisiittana erityisesti Aasian maissa, saataisiin pois kammottavista oloista ja kiduttavasta elämästä. On turvakoteja ja paratiiseja jonne onnekas osa, näistä usein mieleltään järkkyneistä eläin paroista, pääsee kun ne takavarikoidaan omistajiltaan. Monissa maissa toiminta on laitonta mutta sitä ei valvota. Turistina voi aina vastaavaa nähdessään ilmoittaa paikalliselle poliisille asiasta! AINA VOI TEHDÄ JOTAIN JOS VIITSII!!
Tässä linkkejä joista voitte lukea muutamien jarvojen pelastuneiden kertomuksia sekä siitä kuinka pienestä kaikki voia alkaa ja kuinka me kaikki voidaan tehdä jotain! Tää on mun sydämen asia. Ja nyt mä lopetan kun mua alkaa itkettää.
LUKEKAA EDES IHMISET!
http://www.junglefriends.org/
http://www.api4primates.org/
http://www.monkeyworld.org/
xx
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
And it´s coming closer...
Viikonloppu meni töissä. Typerä inventaario... Ei siitä sen enempää. Jokainen jolla on mielikuvitusta edes puoli teekupillista voi arvata ihan ilman kokemustakin ettei inventaario ole niitä kaikkein mielekkäimpiä tapoja viettää viikonloppua rankan duuniviikon jälkeen. Käytännössä duunia itseasiassa. Ja huomenna on taas herättävä pirteenä uuteen kuuden päivän viikkoon... jippii.
Onneks mun viikonlopun pelasti odottamaton taho. Odotin jotain kivaa kun kipasin levykauppa X´ään perjantaina duunin jälkeen(-köhän se oli?) mutta kaikki mun odotukset oli alimitoitettuja. En mä olis kyllä vanhana pessimis... siis REALISTINA uskaltanut edes odottaa mitään tällästä..!!
Eiks ole jännä kun joskus näkee yhden videon tai kuulee yhden biisin joltain bändiltä ja jotenkin vaistomaisesti tietää että jos mä annan tälle pirulle pikkusormeni niin se vie minut kokonaan..! Joskus on ollut näitä etiäisiä ennenkin... Ja aina mä yleensä olen taistellut viimeiseen asti vastaan, vaikka en tiedä miksi, koska en juurikaan tiedä parempaa kun uuden bändin löytämisen joka saa pään ihan sekasin. Nytkin mä muistan jo useamman vuoden takaa nähneeni videon ja miettineeni että onpa rohkee ja mielenkiintoinen bändi, tunteneeni pakottavaa tarvetta lähteä levykauppaan hakemaan bändin hengen tuotoksia, mutta ei. Ennen viikonloppua mä omistin tasan nolla Kings of Leonin levyä, vielä vuosienkin jälkeen. Kuin tyhmää!?
Joka tapauksessa, nyt omistan yhden, uusimman ja maanataina menen tilaamaan loput kolme.
Duunin ohessa mun viikonloppu on kulunut puoli ekstaasissa levyä kuunnellen. Ekalla kuuntelu kerralla makasin koko levyn ajajn silmät kiinni sohvalla liikuttamatta lihastakaan ja silti mun poskia kuumotti ja kun näin naamani peilistä mun posket olikin kun reippaan kävelyretken jälkeen pakkasessa. Mun kihelmöi!! Levyn joka ainut biisi on ihan mieletön!
Mä en tiedä mitä mä odotin, en kai mitään mutta silti tää levy on kaikkea muuta kun mitä mä odotin. Lol! Toisaalta olisinhan mä voinut arvata että jotain hyvää on luvassa "sex on fire" sinkun jälkeen jota hehkutin yhden entryn verran aiemmin... mutta mutta! Eihän yks sinkku vielä sano mitään! Useimmin on jopa niin että levyllä on yksi hyvä sinkku ja muut biisit ihan paskaa kun edes että levy olis kokonaan siedettävä, saati sitten että sinkku on ihan järjettömän hyvä ja levy vielä sitäkin parempi kokonaisuutena.
Nyt en saa mieleeni toista kertaa jollon olis yksittäinen levy iskenyt näin. tai saanpa... Killers´in Sam´s Town. Ja sitä ennen REM´in Monster. Ja Pearl Jam´in Ten. Välissä oli Nirvanan In Utero. Mutta että kovaan joukkoon on Kings of Leon päässyt siis..!! Lol. Ainakin mun mittapuulla. Ja mun mittapuuhan tässä vaan ratkaisee kun on mun blogista kyse! HA! Lol...!!
Joo. Fyysisiä oireita musiikista siis tällä kertaa. On ihan mielettömän hyvä olla. Olen kuunnellut levyn, yhtään liioittelematta, varmaan 20 kertaa tän viikonlopun aikana enkä aio vielä lopettaa. Nyt alkaa venaaminen ja vartominen joka saattaa kestää vuosia tai vaikka elin iän... Mä aion nähdä tän bändin livenä. PISTE!
xx
Onneks mun viikonlopun pelasti odottamaton taho. Odotin jotain kivaa kun kipasin levykauppa X´ään perjantaina duunin jälkeen(-köhän se oli?) mutta kaikki mun odotukset oli alimitoitettuja. En mä olis kyllä vanhana pessimis... siis REALISTINA uskaltanut edes odottaa mitään tällästä..!!
Eiks ole jännä kun joskus näkee yhden videon tai kuulee yhden biisin joltain bändiltä ja jotenkin vaistomaisesti tietää että jos mä annan tälle pirulle pikkusormeni niin se vie minut kokonaan..! Joskus on ollut näitä etiäisiä ennenkin... Ja aina mä yleensä olen taistellut viimeiseen asti vastaan, vaikka en tiedä miksi, koska en juurikaan tiedä parempaa kun uuden bändin löytämisen joka saa pään ihan sekasin. Nytkin mä muistan jo useamman vuoden takaa nähneeni videon ja miettineeni että onpa rohkee ja mielenkiintoinen bändi, tunteneeni pakottavaa tarvetta lähteä levykauppaan hakemaan bändin hengen tuotoksia, mutta ei. Ennen viikonloppua mä omistin tasan nolla Kings of Leonin levyä, vielä vuosienkin jälkeen. Kuin tyhmää!?
Joka tapauksessa, nyt omistan yhden, uusimman ja maanataina menen tilaamaan loput kolme.
Duunin ohessa mun viikonloppu on kulunut puoli ekstaasissa levyä kuunnellen. Ekalla kuuntelu kerralla makasin koko levyn ajajn silmät kiinni sohvalla liikuttamatta lihastakaan ja silti mun poskia kuumotti ja kun näin naamani peilistä mun posket olikin kun reippaan kävelyretken jälkeen pakkasessa. Mun kihelmöi!! Levyn joka ainut biisi on ihan mieletön!
Mä en tiedä mitä mä odotin, en kai mitään mutta silti tää levy on kaikkea muuta kun mitä mä odotin. Lol! Toisaalta olisinhan mä voinut arvata että jotain hyvää on luvassa "sex on fire" sinkun jälkeen jota hehkutin yhden entryn verran aiemmin... mutta mutta! Eihän yks sinkku vielä sano mitään! Useimmin on jopa niin että levyllä on yksi hyvä sinkku ja muut biisit ihan paskaa kun edes että levy olis kokonaan siedettävä, saati sitten että sinkku on ihan järjettömän hyvä ja levy vielä sitäkin parempi kokonaisuutena.
Nyt en saa mieleeni toista kertaa jollon olis yksittäinen levy iskenyt näin. tai saanpa... Killers´in Sam´s Town. Ja sitä ennen REM´in Monster. Ja Pearl Jam´in Ten. Välissä oli Nirvanan In Utero. Mutta että kovaan joukkoon on Kings of Leon päässyt siis..!! Lol. Ainakin mun mittapuulla. Ja mun mittapuuhan tässä vaan ratkaisee kun on mun blogista kyse! HA! Lol...!!
Joo. Fyysisiä oireita musiikista siis tällä kertaa. On ihan mielettömän hyvä olla. Olen kuunnellut levyn, yhtään liioittelematta, varmaan 20 kertaa tän viikonlopun aikana enkä aio vielä lopettaa. Nyt alkaa venaaminen ja vartominen joka saattaa kestää vuosia tai vaikka elin iän... Mä aion nähdä tän bändin livenä. PISTE!
xx
tiistai 23. syyskuuta 2008
Melkein koko päivä uutispimennossa kun poikkeuksellisesti en avannut mitään lehteä aamulla netissä. Joku mainitsi kesken keskustelun ja kauhulla nyt koko tilanteen jo lauettua luen ja luen.
Miksi?!
Koko aikana, kun näitä kouluampumisia on pitkin maailmaa sattunut, en ole ymmärtänyt syytä. Tiedän mitä tekijät ovat jäähyväiskirjeissään ja -videoissaan sanoneet, mutta se ei ole auttanut ymmärtämään. Vihaa, katkeruutta ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että se kostetaan, näytetään toteen viattomien sivullisten kustannuksella. Miten nämä nuoret miehet eivät osaa kanavoida tunteitaan muuten? Miten väkivallasta lähiympäristöä kohtaan on tullut keino purkautua?
Osa kouluampujista ei ole enää edes ollut ihan poikasiakaan..! Kuinka yli 20-vuotias voi olla niin naivi ettei tajua miten lopullista kuolema on?
Kieltäydyn uskomasta selittämättömään pahuuteen. Tälle kaikelle on oltava selitys jota en vaan nää. Syy.
Toivon että ampuja jää henkiin. Haluan vastauksia, syitä. Haluan että hän näkee, tuntee kättensä jäljet. Ehkä hänkin ymmärtää...
Sytytän illalla kynttilän niin kuolleille kuin heidän läheisilleenkin. Menetys on julmaa.
" Kaipauksella on tummat siivet
sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.
Kaipauksella on kauniit siivet
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa mukanaan."
Riitta Hämäläinen
Sanokaa lapset läheisille tänä iltana kaikki se joka normaalisti jää sanomatta. Itsestään selvyydetkin!
xx
Miksi?!
Koko aikana, kun näitä kouluampumisia on pitkin maailmaa sattunut, en ole ymmärtänyt syytä. Tiedän mitä tekijät ovat jäähyväiskirjeissään ja -videoissaan sanoneet, mutta se ei ole auttanut ymmärtämään. Vihaa, katkeruutta ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että se kostetaan, näytetään toteen viattomien sivullisten kustannuksella. Miten nämä nuoret miehet eivät osaa kanavoida tunteitaan muuten? Miten väkivallasta lähiympäristöä kohtaan on tullut keino purkautua?
Osa kouluampujista ei ole enää edes ollut ihan poikasiakaan..! Kuinka yli 20-vuotias voi olla niin naivi ettei tajua miten lopullista kuolema on?
Kieltäydyn uskomasta selittämättömään pahuuteen. Tälle kaikelle on oltava selitys jota en vaan nää. Syy.
Toivon että ampuja jää henkiin. Haluan vastauksia, syitä. Haluan että hän näkee, tuntee kättensä jäljet. Ehkä hänkin ymmärtää...
Sytytän illalla kynttilän niin kuolleille kuin heidän läheisilleenkin. Menetys on julmaa.
" Kaipauksella on tummat siivet
sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.
Kaipauksella on kauniit siivet
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa mukanaan."
Riitta Hämäläinen
Sanokaa lapset läheisille tänä iltana kaikki se joka normaalisti jää sanomatta. Itsestään selvyydetkin!
xx
torstai 18. syyskuuta 2008
Yksin vai yhdessä?
Meillä kävi äsken liikkeessä mielenkiintoinen ihminen. Ehkä uusi ystäväni. Toivon ainakin niin!
Noin 60-vuotias nainen. Eronnut tai jäänyt leskeksi 9 vuotta sitten ja sen jälkeen muuttanut 12 kertaa eri puolille Suomea, milloin mihinkin, vain koska siltä on tuntunut.
En edes muista mistä aloitimme keskustelun mutta lopulta olimme puhuneet puolitoista tuntia yhteen menoon omista hengellisistä kysymyksistä tai niiden puutteesta, riskin otosta elämässä, kirjoista ja viimein yksinäisyydestä. Kuten hän, minäkin olen viimeisten vuosien aikana ollut hyvin yksinäinen välillä. Tiedän että yksinäiseksi tunnustautuminen helposti antaa kuvan onnettomasta rukasta joka vaeltelee kaupungilla muovikassi kädessä, tukka likaisena pälyillen toiveikkaasti vastaan tulevien kasvoja etsien hymyä johon tarttua... tai jotain. Mutta ei mun yksinäisyys ole ollut sellaista. Se on enemmänkin sellasta katoamista, hetkellistä tajuamista ettei kukaan kaipaa juuri mua juuri nyt eikä juuri muulloinkaan. Enkä mä kerjää nyt huomiota ja selkään taputuksia siitä että "kyllä mä sua ajattelen!" - whatever!
Mun arkeeni kuuluu välillä monta päivää niin etten puhu kenenkään tutun ihmisen kanssa, ainoastaan asiakkaiden kanssa. Ja taisin jo aiemmin mainitakkin jossain blogi entryssä että joskus menee viikkoja ilman että mä edes tajuan etten ole fyysisesti koskenut kehenkään ihmiseen muuta kun vahingossa kassa jonossa. Tällä viikolla mun puhelin on soinut yhteensä ehkä 3 kertaa, ilman että se olis ollut joku perheen jäsen hehkuttamassa uutta vauvaa tai raskauden viime hetkiä. Mailia mä olen saanut yhdeltä vai kahdelta ihmiseltä. TÄTÄ on mun yksinäisyys.
Me sovittiin tän naisen kanssa että se tulee myöhemmin uudestaan meidän liikkeeseen mua tapaamaan että voidaan jatkaa juttua ja mennä kahville. On aina yhtä ihmeellistä tavata uusia ihmisiä joiden kanssa kemiat pelaa ja yhteys toimii heti. Harvoin koettua, ikävä kyllä.
Joka tapauksessa, eksyin aiheesta taas, puhuttiin meidän molempien kokemuksista yksinäisenä. Oli tosi jännä huomata että me oltiin huomattu samat asiat, koettu samanlaisia hetkiä ja tultu samaan lopputulokseen. Tää nainen oli kokeillut jo yksin kaiken sen jota mä haluan kokeilla; matkustelun, ottamisen ja lähtemisen päämäärättä, maalla yksin asumisen... Jotkut sen kokemukset oli hyviä, toiset huonoja. Mä sain vaan lisäpotkua omiin haaveisiini yksin maalle muutosta keskustelun aikana. Ehkä mun pitäiskin uskaltaa..! Ehkä jo heti leikkausken jälkeen ens vuonna!! Ajatelkaa, ei enää tekosyitä vaan toimintaa!
Ja samalla mä kuulin selkeesti tän vanhemman naisen selvän varoituksen; Älä muuta yksin uuteen paikkaan ja eristäydy. Älä muutu erakoksi. Itsensä kanssa toimeen tulo on hyvä asia ja kaikkien tulisi pystyä hiljaa olemiseen itsensä kanssa, mutta varovasti... älä anna sen viedä mukanaan! Jokainen tarvitsee lähelleen omia ihmisiään!!
Ja kun mä kuuntelin sitä niin mun mieleen palasi viikko sitten näkemäni elokuva "Into the Wild" joka perustuu tositapahtumiin. Parikymppisen Cris McCandless´in tarina siitä kuinka hän hävisi läheisiltään tarkoituksella etsimään mielikuviensa ja haaveidensa mukaista onnellista elämää irti uraputkesta ja materiasta. Hän kiersi Amerikkaa kaksi vuotta rahatta ja lopulta päätyi keskelle Alaskan villiä luontoa vain kuollakseen juuri kun tajusi yhden tärkeimmistä asioista elämässä:
"Happiness real only when shared"
Se oli Chrisin yksi viimeisistä päiväkirja merkinnöistä ennen kuolemaa. Chris piti tarkkaa päiväkirjaa koko sen ajan kun hän oli "kadoksissa". Toi leffa kosketti mua tosi syvältä. Tunnistin itseni monessakin mielessä Chrisissä. Chris oli vaan mua paljon rohkeempi, äärimmäisen rohkee ja ehkä samalla kuitenkin hieman naivi. Olihan se kuollessaankin tietysti vain 24 vuotias joten ehkä mä olin aikalailla samanlainen hänen ikäisenään... Mutta toi viisaus mielessä mä siis tahtoisin tehdä niinkun tää mun toivottavasti uusi ystäväni. Haluaisitteko te jakaa mun onneni jos mä onnistun sen etsinnässä joskus?
xx
ps. Kuinkahan sekava tääkin entry on? Lol.
Noin 60-vuotias nainen. Eronnut tai jäänyt leskeksi 9 vuotta sitten ja sen jälkeen muuttanut 12 kertaa eri puolille Suomea, milloin mihinkin, vain koska siltä on tuntunut.
En edes muista mistä aloitimme keskustelun mutta lopulta olimme puhuneet puolitoista tuntia yhteen menoon omista hengellisistä kysymyksistä tai niiden puutteesta, riskin otosta elämässä, kirjoista ja viimein yksinäisyydestä. Kuten hän, minäkin olen viimeisten vuosien aikana ollut hyvin yksinäinen välillä. Tiedän että yksinäiseksi tunnustautuminen helposti antaa kuvan onnettomasta rukasta joka vaeltelee kaupungilla muovikassi kädessä, tukka likaisena pälyillen toiveikkaasti vastaan tulevien kasvoja etsien hymyä johon tarttua... tai jotain. Mutta ei mun yksinäisyys ole ollut sellaista. Se on enemmänkin sellasta katoamista, hetkellistä tajuamista ettei kukaan kaipaa juuri mua juuri nyt eikä juuri muulloinkaan. Enkä mä kerjää nyt huomiota ja selkään taputuksia siitä että "kyllä mä sua ajattelen!" - whatever!
Mun arkeeni kuuluu välillä monta päivää niin etten puhu kenenkään tutun ihmisen kanssa, ainoastaan asiakkaiden kanssa. Ja taisin jo aiemmin mainitakkin jossain blogi entryssä että joskus menee viikkoja ilman että mä edes tajuan etten ole fyysisesti koskenut kehenkään ihmiseen muuta kun vahingossa kassa jonossa. Tällä viikolla mun puhelin on soinut yhteensä ehkä 3 kertaa, ilman että se olis ollut joku perheen jäsen hehkuttamassa uutta vauvaa tai raskauden viime hetkiä. Mailia mä olen saanut yhdeltä vai kahdelta ihmiseltä. TÄTÄ on mun yksinäisyys.
Me sovittiin tän naisen kanssa että se tulee myöhemmin uudestaan meidän liikkeeseen mua tapaamaan että voidaan jatkaa juttua ja mennä kahville. On aina yhtä ihmeellistä tavata uusia ihmisiä joiden kanssa kemiat pelaa ja yhteys toimii heti. Harvoin koettua, ikävä kyllä.
Joka tapauksessa, eksyin aiheesta taas, puhuttiin meidän molempien kokemuksista yksinäisenä. Oli tosi jännä huomata että me oltiin huomattu samat asiat, koettu samanlaisia hetkiä ja tultu samaan lopputulokseen. Tää nainen oli kokeillut jo yksin kaiken sen jota mä haluan kokeilla; matkustelun, ottamisen ja lähtemisen päämäärättä, maalla yksin asumisen... Jotkut sen kokemukset oli hyviä, toiset huonoja. Mä sain vaan lisäpotkua omiin haaveisiini yksin maalle muutosta keskustelun aikana. Ehkä mun pitäiskin uskaltaa..! Ehkä jo heti leikkausken jälkeen ens vuonna!! Ajatelkaa, ei enää tekosyitä vaan toimintaa!
Ja samalla mä kuulin selkeesti tän vanhemman naisen selvän varoituksen; Älä muuta yksin uuteen paikkaan ja eristäydy. Älä muutu erakoksi. Itsensä kanssa toimeen tulo on hyvä asia ja kaikkien tulisi pystyä hiljaa olemiseen itsensä kanssa, mutta varovasti... älä anna sen viedä mukanaan! Jokainen tarvitsee lähelleen omia ihmisiään!!
Ja kun mä kuuntelin sitä niin mun mieleen palasi viikko sitten näkemäni elokuva "Into the Wild" joka perustuu tositapahtumiin. Parikymppisen Cris McCandless´in tarina siitä kuinka hän hävisi läheisiltään tarkoituksella etsimään mielikuviensa ja haaveidensa mukaista onnellista elämää irti uraputkesta ja materiasta. Hän kiersi Amerikkaa kaksi vuotta rahatta ja lopulta päätyi keskelle Alaskan villiä luontoa vain kuollakseen juuri kun tajusi yhden tärkeimmistä asioista elämässä:
"Happiness real only when shared"
Se oli Chrisin yksi viimeisistä päiväkirja merkinnöistä ennen kuolemaa. Chris piti tarkkaa päiväkirjaa koko sen ajan kun hän oli "kadoksissa". Toi leffa kosketti mua tosi syvältä. Tunnistin itseni monessakin mielessä Chrisissä. Chris oli vaan mua paljon rohkeempi, äärimmäisen rohkee ja ehkä samalla kuitenkin hieman naivi. Olihan se kuollessaankin tietysti vain 24 vuotias joten ehkä mä olin aikalailla samanlainen hänen ikäisenään... Mutta toi viisaus mielessä mä siis tahtoisin tehdä niinkun tää mun toivottavasti uusi ystäväni. Haluaisitteko te jakaa mun onneni jos mä onnistun sen etsinnässä joskus?
xx
ps. Kuinkahan sekava tääkin entry on? Lol.
It´s a Boy!!
Katkeran suloisin mielin ilmoitan iloisen uutisen:
Pikkusiskoni Heidi ja hänen avomiehensä Jape... ei kun Marko, ovat saaneet tänään terveen pikku pojan!! Musta pitkä tukka lapsella viittaa rockiin tulevaisuuteen... tai näin haluaa täti uskoa... ;) Hyvän mittanen ja hyvän kokoinen. Juoksutti vanhempiaan etukäteen Tammisaaressa jo edellis yönä mutta taistelun jälkeen luovutti ja vihdoin syntyi tänään aamupäivällä.
Onnea uudelle perheelle!!
xx
Pikkusiskoni Heidi ja hänen avomiehensä Jape... ei kun Marko, ovat saaneet tänään terveen pikku pojan!! Musta pitkä tukka lapsella viittaa rockiin tulevaisuuteen... tai näin haluaa täti uskoa... ;) Hyvän mittanen ja hyvän kokoinen. Juoksutti vanhempiaan etukäteen Tammisaaressa jo edellis yönä mutta taistelun jälkeen luovutti ja vihdoin syntyi tänään aamupäivällä.
Onnea uudelle perheelle!!
xx
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Katja on Fire
http://www.youtube.com/watch?v=HHhhcKxflMY
Kiesus!!!
Voisko toi biisi olla yhtään... ööö... "kuumempi"?!
Mulla menee iho kananlihalle ja hiki kohoaa niskaan jo ekasta nuotista jonka toi kerubi kasvoinen pastorin poika Caleb (kuinka täydellinen nimi?!) päästää huuliltaan. Jessus... miten kukaan voi kuullostaa tolta? Ja miten kukaan voi tehdä noin uskomatonta biisiä? Kelatkaa näitä sanoja:
Lay where you're laying
Don't make a sound
I know they're watching
They're watching
All the commotion
That kitty loves pain
It has people talking
They're talking
You
Your sex is on fire
The dark of the alley
The breaking of day
The head while I'm driving
I'm driving
The soft lips are open
Them knuckles are pale
It feels like you're dying
You're dying
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Hot as a fever
Rattling bones
I could just taste it
Taste it
If it's not forever
If it's just tonight
Oh it's still the greatest
The greatest
The greatest
And you
Your sex is on fire
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
And you
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Joka kerta kun mä kuulen ton biisin mä löydän itseni keskeltä olohuoneen lattiaa silmät kiinni tanssimasta mieli ihan jossain muualla kun raamatun asioissa... köh.
Moisia biisejä, siis jotka vaikuttaa muhun näin, ei onneksi ole kovinkaan montaa... REM´in "Tongue", Queens of the Stona Age´in "Make it with 'cha"...
Liekkö kenelläkään muulla biisejä jotka saa... toinen ööö... mopon keulimaan?
Tulee vaan mieleen joku Elvis ja pikkarit lavalla, lol.
Hohoijaa näitä vanhanpiian yksinäisiä iltoja taas. Mutta suklaata en kuitenkaan sentään syö!!! ainakaan samaan aikaan. Paljoa.
Antakaa mun vaan olla!!
xx
PS. Heidi ja marko kävivät tänään Tammisaaressa kääntymässä ja katsomassa josko lekuuri sais jo Iskandrrrrrrrria nilkasta kiinni ja vedettyä maailmaan mutta kaveri pisti hanttiin ja pelas itselleen lisä aikaa kohdussa. Ilmotan kun kaveri vihdoin saapuu kulmille. siihen asti elän vain jännityksessä mukana!! *vilkutus Heidille ja Markolle!!*
Kiesus!!!
Voisko toi biisi olla yhtään... ööö... "kuumempi"?!
Mulla menee iho kananlihalle ja hiki kohoaa niskaan jo ekasta nuotista jonka toi kerubi kasvoinen pastorin poika Caleb (kuinka täydellinen nimi?!) päästää huuliltaan. Jessus... miten kukaan voi kuullostaa tolta? Ja miten kukaan voi tehdä noin uskomatonta biisiä? Kelatkaa näitä sanoja:
Lay where you're laying
Don't make a sound
I know they're watching
They're watching
All the commotion
That kitty loves pain
It has people talking
They're talking
You
Your sex is on fire
The dark of the alley
The breaking of day
The head while I'm driving
I'm driving
The soft lips are open
Them knuckles are pale
It feels like you're dying
You're dying
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Hot as a fever
Rattling bones
I could just taste it
Taste it
If it's not forever
If it's just tonight
Oh it's still the greatest
The greatest
The greatest
And you
Your sex is on fire
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
And you
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Joka kerta kun mä kuulen ton biisin mä löydän itseni keskeltä olohuoneen lattiaa silmät kiinni tanssimasta mieli ihan jossain muualla kun raamatun asioissa... köh.
Moisia biisejä, siis jotka vaikuttaa muhun näin, ei onneksi ole kovinkaan montaa... REM´in "Tongue", Queens of the Stona Age´in "Make it with 'cha"...
Liekkö kenelläkään muulla biisejä jotka saa... toinen ööö... mopon keulimaan?
Tulee vaan mieleen joku Elvis ja pikkarit lavalla, lol.
Hohoijaa näitä vanhanpiian yksinäisiä iltoja taas. Mutta suklaata en kuitenkaan sentään syö!!! ainakaan samaan aikaan. Paljoa.
Antakaa mun vaan olla!!
xx
PS. Heidi ja marko kävivät tänään Tammisaaressa kääntymässä ja katsomassa josko lekuuri sais jo Iskandrrrrrrrria nilkasta kiinni ja vedettyä maailmaan mutta kaveri pisti hanttiin ja pelas itselleen lisä aikaa kohdussa. Ilmotan kun kaveri vihdoin saapuu kulmille. siihen asti elän vain jännityksessä mukana!! *vilkutus Heidille ja Markolle!!*
torstai 11. syyskuuta 2008
Muistaen, Katja
Muistatteko te missä te olitte seitsämän vuotta sitten kun saitte kuulla? Muistatteko te miltä se sillon tuntu?
Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.
Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.
xx
Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.
Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.
xx
tiistai 9. syyskuuta 2008
... at my most beautiful...
Mistä mä alotan? Mitä mä kertoisin? Mikä vois ikinä riittää kuvaamaan tätä iltaa?
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.
Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.
En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.
Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.
En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
..These words, you will be mine, all the time..
Kaksi yötä. Kaksi päivää. Monta huokausta ja hengästynyttä hetkeä. Perhosia vatsassa. Hihityttää. Taantuminen on alkanut. Tiistai-iltana en ole aikuinen, en järkevä tai kunnollinen. Muista en välitä, en ajattele. Jos ette kestä niin sulkekaa silmänne.
Tiistai-ilta on mun!! Mun & REM´in!! Voi luoja... *kyynel*
Uskomatonta että mä itken jo nyt! Katri, Anna, Katri & Blake - valmistautukaa siihen ettei tää keikka onnistu multa kuivin silmin! ;) Lol. Sori jo etukäteen.
The fool might be my middle name
But Id be foolish not to say
Going to make whatever it takes,
Ring you up, call you down, sign your name, secret love
Couldnt I take you in and make you mine?
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time,
ohI tripped and fell, did I fall?
What I want you to feel, I want to feel it now
You know with love come strange currencies
And here is my appeal: I need a chance, a second chance, a third chance, a fourth chance,
A word, a signal, a nod, a little breath
Just to fool myself, catch myself, to make it real, real
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time, oh
These words, you will be mine
These words haunt me, hunt me down, catch in my throat, make me pray,
Say loves combined, oh
Strange Currencies, REM
xx
Tiistai-ilta on mun!! Mun & REM´in!! Voi luoja... *kyynel*
Uskomatonta että mä itken jo nyt! Katri, Anna, Katri & Blake - valmistautukaa siihen ettei tää keikka onnistu multa kuivin silmin! ;) Lol. Sori jo etukäteen.
The fool might be my middle name
But Id be foolish not to say
Going to make whatever it takes,
Ring you up, call you down, sign your name, secret love
Couldnt I take you in and make you mine?
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time,
ohI tripped and fell, did I fall?
What I want you to feel, I want to feel it now
You know with love come strange currencies
And here is my appeal: I need a chance, a second chance, a third chance, a fourth chance,
A word, a signal, a nod, a little breath
Just to fool myself, catch myself, to make it real, real
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time, oh
These words, you will be mine
These words haunt me, hunt me down, catch in my throat, make me pray,
Say loves combined, oh
Strange Currencies, REM
xx
lauantai 6. syyskuuta 2008
Lauantai-illan viettoa Kuoliossa, ilotulituksia. Jiihaa..! Mitähän juhlittavaa täälläkin oikeestaan on? Lol... Taivaalta alkoi äsken kuulua hillitön meteli ja tähystettiin Reemuksen kanssa ikkunasta ja ilotulitushan siellä paukku. Nättiä oli. Oi oi...
Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Sain jotain aikaiseksi. Ensin töissä kymmenestä kahteen. Sitten kahvilla Kahvila Kanelissa Anun kanssa. Kotona puistoiltiin Reemuksen kanssa ja otettiin kauniista pojasta kuvia, tuhansia ja tuhansia kuvia. Sitten siivottiin kämppä. Lopulta kuuden aikaan Niina tuli kahville ja mustikkapiirakalle ja sitten katsottiin elokuvia. Nyt kello on... öööö... kymmenen ja vieläkin kerkeis tehdä jotain...
Mikä lie saanut aikaan moisen energia puuskan?! Normaalisti lauantaina duunin jälkeen sammahdan muutaman tunnin päiväunille ja loppu ilta menee telkkarin ääressä. Ehkä ne tuikkas pakaraan jotain ihan muuta kun kipulääkettä ensiavussa torstai iltana... HMMM!!!
Juu, heitin taas keikan KYS´in ensiapuun torstai iltana koska oli sen aika. Migreeni. Sain vihdoin ihan oikeen estolääkityksenkin tällä reissulla, jee... Jospa jäis nää migreenin takia siellä juoksut!?
Mutta näin.
Lauantai-illan jatkoa.
xx
maanantai 1. syyskuuta 2008
Ai niin...!!
Unohdin kuitenkin mainita että suunitelmat Stadin reissun suhteen on muuttuneet.
Faija oli sekoillut päivissä enkä saakkaan tällä viikolla kyytiä sinne joten tulenkin Stadiin vasta sunnuntaina. Vanhan suunnitelman mukaisesti poistun keskiviikkona.
Tätä vaan.
x
Faija oli sekoillut päivissä enkä saakkaan tällä viikolla kyytiä sinne joten tulenkin Stadiin vasta sunnuntaina. Vanhan suunnitelman mukaisesti poistun keskiviikkona.
Tätä vaan.
x
Mistä tietää että on vanha..?
Kävin aamulla töihin tullessa hakemassa kaksi euron lattea (kelatkaa miten halpaa!!) nimeltä mainitsemattomasta keskustan kahvilasta. Ulos lähtiessä nappasin kahvilan eteisestä vanhasta muistista City-lehden mukaan ja tajusin vasta duunissa että enhän mä ole enää pitkään aikaan lukenut koko lehteä.Oh well, ilmaisjakelussa, tuumin ja hörppiessäni edelleen liian kuuma kahvia selailin lehteä. Päivän toinen tuuminta johti tähän tekstiin: eihän tässä ole mitään järkevää luettavaa!!
Kysymys kuuluukin: onko City-lehden taso laskenut dramaattisesti vai olenko minä liian vanha tajuamaan enää koko lehteä?!
City-lehti ei ole suinkaan ainut asia joka on muutaman vuoden sisällä menettänyt hohtoa. Siinä missä aiemmin oli huippua kun uusi City ilmestyi niin nyt en sitä edes huomaa. Samoin on käynyt ennen lähes elintärkeälle Nyt-liitteelle Hesarin välissä. Mikään ei ollut ihanampaa kun napata liite mukaan duunimatkalle perjantai aamuna ja lukea sitä julkisilla matkustaessa. Tiesi että viikonloppu on alkanut! Jutut tuntu nokkelilta ja läpät oli hauskoja. Nyt harvoin edes luen liitettä. Selaan sen nopeesti läpi illalla kun tulen duunista kotiin ja siinä se. Jutut ei tunnu enää ollenkaan nokkelilta, aiheetkin on ihan paskoja ja hauskoja läppöjä ei löydy yhtään.
Jos nyt vielä jatketaan samalla lehti-linjalla niin myös suomalaiset musiikkilehdet on menneet ihan ruokottoman huonoiksi. Viitsi enää edes kaupassa selata Rumbaa ja Soundia...
En myöskään tunnu enää tajuavan muodin kaikkia villityksiä!! Legginsit, vai mitkä lie alimittaset trikoot ovatkaan, ovat siis aivan kauheita. Vesirajaan juuri ylettyvät minihameet saa mut kiskomaan omaa paitaa alemmas pelkästä myötätunnosta. Korkokengissä kopsuttelevat 14 vuotiaat pissikset saa mut päästämään pelätyn "tsk!" äänen... Mä olen vanha ja ahdasmielinen.
Mulle ei myöskään avaudu se miksi ja kuinka ja miten ja minkä vuoksi Paris Hilton ja sen kaverit on kenenkään mielestä "viileitä" tai miksi kaikki tuntuu haluavan olla kuuluisa hinnalla millä hyvänsä. Just selaillessani tota City-lehteä huomasin jutun 25-vuotiaasta Nina Laineesta joka on ylioppilas, koulutettu hieroja ja pornotähti. Nina sanoo mm näin: "Lauluääni ei riittänyt rocktähdeksi, en ole huippu-urheilija ja malliksi olen liian lyhyt.". Selvä homma siis että ainut vaihtoehto elämässä oli sitten se pornotähteys. Nina jatkaa: "Orgasmini ovat aina aitoja.". Jaa... sinne pornoalallekko ne kaikki hyvöt panot Suomessa ovatkin sitten kadonneet?! Vai oliko nyt vaan niin että minkälainen tahansa hinkutus saa Ninan tulemaan? Koska pornotähdenhän harvemmin on mahdollista maata sängyllä/konepellillä/pöydällä/rannalla kun lahna ja lukea naistenlehtiä sillä aikaa kun vanhempi karvainen mies painaa hiki selässä helmeillen urheilusukat jalassa nuorta lihaa. Palkkaa ei taitais tulla jos Ninakaan ei tulis... Tai sitten Nina on vaan ihan sairaan hyvä työssään ja matkalla maailman maineeseen. Jiihaa.
Mutta että kuuluisaksi. Tämä lienet syy siihen miksi juuri viime viikolla alkanut Big Brother tuntuu olevan täynnä käsittämättömän tyhmiä ihmisiä. Miten ne on ikinä läpäisseet mitään psykologin saati sitten psykiatrin arviota on täysi mysteeri mulle!! Jokaisen ainut syy talossa oloon on se että ne haluaa julkkikseksi ja yllättäen BB onkin tällä kaudella saanut hieman huonoa palautetta. Tirkistelyn halua tai ei, niin ilmeisesti suomalaisia ei kiinnostakkaan nähdä just täysi-ikäisiä ihmisiä alasti runkkaamassa porealtaassa toisiaan heti ekana iltana. Kumma juttu. Enkä mä tajua että miten nää ihmiset perustelee sen että niiden pitäis kiinnostaa ketään sen vertaa että ne vois olla niitä "kuuluisuuksia". Toinen toistaan idiootimpia ja kyvyttömämpiä. Sääliksi käy perheitä ruudun toisella puolella.
Samaan kastiin menee pian alkaat Idols-ohjelmat jossa varsinkin karsinta vaiheessa tuntuu vuosi vuoden jälkeen olevan enemmän ja enemmän täysin laulukyvyttömiä teinejä joiden suurin unelma on olla kuuluisa ja jotka ihan tosissaan uskoo pääsevänsä jatkoon. Hohhoijaa...
Älkääkä edes antako mun aloittaa MTV´n, entisen musiikkikanavan, nykyistä ohjelmistoa joka koostuu lähes pelkästään "reality-sarjoista" joissa pennut sekoilee ja kaikki on "fierce" ja "hawt" ja "rad". Aargh!
Vielä mä sentään onneksi löydän vaatteita vaatekaupoista joihin voisin pukeutua ellen olis näin kamala läski. Ja vielä mä sentään olen sitä mieltä että uudet bändit, joita lähinnä briteistä pukkaa, soittaa kelpo musiikkia. Ja vielä mä myöskin uskon että nuorissa on tulevaisuus kunhan ne vähän kasvaa ensin... ;)
Mä en siis voi olla vielä vanha.
xx
Kysymys kuuluukin: onko City-lehden taso laskenut dramaattisesti vai olenko minä liian vanha tajuamaan enää koko lehteä?!
City-lehti ei ole suinkaan ainut asia joka on muutaman vuoden sisällä menettänyt hohtoa. Siinä missä aiemmin oli huippua kun uusi City ilmestyi niin nyt en sitä edes huomaa. Samoin on käynyt ennen lähes elintärkeälle Nyt-liitteelle Hesarin välissä. Mikään ei ollut ihanampaa kun napata liite mukaan duunimatkalle perjantai aamuna ja lukea sitä julkisilla matkustaessa. Tiesi että viikonloppu on alkanut! Jutut tuntu nokkelilta ja läpät oli hauskoja. Nyt harvoin edes luen liitettä. Selaan sen nopeesti läpi illalla kun tulen duunista kotiin ja siinä se. Jutut ei tunnu enää ollenkaan nokkelilta, aiheetkin on ihan paskoja ja hauskoja läppöjä ei löydy yhtään.
Jos nyt vielä jatketaan samalla lehti-linjalla niin myös suomalaiset musiikkilehdet on menneet ihan ruokottoman huonoiksi. Viitsi enää edes kaupassa selata Rumbaa ja Soundia...
En myöskään tunnu enää tajuavan muodin kaikkia villityksiä!! Legginsit, vai mitkä lie alimittaset trikoot ovatkaan, ovat siis aivan kauheita. Vesirajaan juuri ylettyvät minihameet saa mut kiskomaan omaa paitaa alemmas pelkästä myötätunnosta. Korkokengissä kopsuttelevat 14 vuotiaat pissikset saa mut päästämään pelätyn "tsk!" äänen... Mä olen vanha ja ahdasmielinen.
Mulle ei myöskään avaudu se miksi ja kuinka ja miten ja minkä vuoksi Paris Hilton ja sen kaverit on kenenkään mielestä "viileitä" tai miksi kaikki tuntuu haluavan olla kuuluisa hinnalla millä hyvänsä. Just selaillessani tota City-lehteä huomasin jutun 25-vuotiaasta Nina Laineesta joka on ylioppilas, koulutettu hieroja ja pornotähti. Nina sanoo mm näin: "Lauluääni ei riittänyt rocktähdeksi, en ole huippu-urheilija ja malliksi olen liian lyhyt.". Selvä homma siis että ainut vaihtoehto elämässä oli sitten se pornotähteys. Nina jatkaa: "Orgasmini ovat aina aitoja.". Jaa... sinne pornoalallekko ne kaikki hyvöt panot Suomessa ovatkin sitten kadonneet?! Vai oliko nyt vaan niin että minkälainen tahansa hinkutus saa Ninan tulemaan? Koska pornotähdenhän harvemmin on mahdollista maata sängyllä/konepellillä/pöydällä/rannalla kun lahna ja lukea naistenlehtiä sillä aikaa kun vanhempi karvainen mies painaa hiki selässä helmeillen urheilusukat jalassa nuorta lihaa. Palkkaa ei taitais tulla jos Ninakaan ei tulis... Tai sitten Nina on vaan ihan sairaan hyvä työssään ja matkalla maailman maineeseen. Jiihaa.
Mutta että kuuluisaksi. Tämä lienet syy siihen miksi juuri viime viikolla alkanut Big Brother tuntuu olevan täynnä käsittämättömän tyhmiä ihmisiä. Miten ne on ikinä läpäisseet mitään psykologin saati sitten psykiatrin arviota on täysi mysteeri mulle!! Jokaisen ainut syy talossa oloon on se että ne haluaa julkkikseksi ja yllättäen BB onkin tällä kaudella saanut hieman huonoa palautetta. Tirkistelyn halua tai ei, niin ilmeisesti suomalaisia ei kiinnostakkaan nähdä just täysi-ikäisiä ihmisiä alasti runkkaamassa porealtaassa toisiaan heti ekana iltana. Kumma juttu. Enkä mä tajua että miten nää ihmiset perustelee sen että niiden pitäis kiinnostaa ketään sen vertaa että ne vois olla niitä "kuuluisuuksia". Toinen toistaan idiootimpia ja kyvyttömämpiä. Sääliksi käy perheitä ruudun toisella puolella.
Samaan kastiin menee pian alkaat Idols-ohjelmat jossa varsinkin karsinta vaiheessa tuntuu vuosi vuoden jälkeen olevan enemmän ja enemmän täysin laulukyvyttömiä teinejä joiden suurin unelma on olla kuuluisa ja jotka ihan tosissaan uskoo pääsevänsä jatkoon. Hohhoijaa...
Älkääkä edes antako mun aloittaa MTV´n, entisen musiikkikanavan, nykyistä ohjelmistoa joka koostuu lähes pelkästään "reality-sarjoista" joissa pennut sekoilee ja kaikki on "fierce" ja "hawt" ja "rad". Aargh!
Vielä mä sentään onneksi löydän vaatteita vaatekaupoista joihin voisin pukeutua ellen olis näin kamala läski. Ja vielä mä sentään olen sitä mieltä että uudet bändit, joita lähinnä briteistä pukkaa, soittaa kelpo musiikkia. Ja vielä mä myöskin uskon että nuorissa on tulevaisuus kunhan ne vähän kasvaa ensin... ;)
Mä en siis voi olla vielä vanha.
xx
perjantai 29. elokuuta 2008
Kosketelkaa toisianne!
Mua halattiin eilen. Kaksi kertaa. Siinä onkin mun seuraavan kuukauden ja vähän ylikin kosketus kiintiöni sitten täynnä. Ei sillä ettenkö haluais että mua kosketaan mutta näin keksimäärin fyysiset kontaktit ihmisiin mulla rajottuu noin kahteen kuukaudessa.
Ajatelkaa asiaa vähän aikaa. Kaikki fyysiset kontaktit toisiin ihmisiin rajottuu noin kahteen kertaan kuukaudessa!! Vittu, vaikka mä asuisin erakkona vuorella mulla olis todennäköisesti enemmän fyysistä kosketusta toisiin ihmisiin kun nyt!! Lol.
Friikki mikä friikki.
Mitenköhän mä olen elämässäni päässyt tälläseen tilanteeseen?
Tarkastellaan todisteita:
1. En ole parisuhteessa
2. Vaikka olen asunut Kuoliossa jo reilun pari vuotta (jeesus...) minulla ei juurikaan ole täällä ystäviä. (Paitsi Johanna ja Niina - Jee teille! Ja kiitos eilisestä kahviseurasta! Ja halauksista!) Syyt tähän "ystävyydettömyyteen" ovat:
a. en tuntenut muuttaessani tänne ketään, vanhempieni lisäksi, joka olisi esitellyt minut uusille ihmisille kaupungissa.
b. olin jo muuttaessani sairas ja sairaus rajoitti elämää siinä määrin etten ole voinut liikkua missään ilman kyytiä ja vapaalippua yleisiin vessoihin.
c. olen työskennellyt yksin omassa yrityksessä joten edes työn/koulun (en käy koulua) kautta en ole kehenkään tutustunut.
d. olen tyly, epäsosiaalinen, ruma ja poisluoltaan työntävän näköinen eikä kukaan halua olla kaverini. Buuhuu!
Lol.
Mutta hei, monen kuukauden kiintiö lienet täyttyy kun matkustan viikon päästä taasen pääkaupunkiseudulle..! Varautukaa hyvät Helsinkiläiset siihen että aion kosketella teitä! ;) Äkkiä siis rokotuksia hankkimaan tai tilaamaan äkkilähtöä Teneriffalle. Olen paikan päällä 4.-10.09. Be afraid, VERY afraid.
x
Ajatelkaa asiaa vähän aikaa. Kaikki fyysiset kontaktit toisiin ihmisiin rajottuu noin kahteen kertaan kuukaudessa!! Vittu, vaikka mä asuisin erakkona vuorella mulla olis todennäköisesti enemmän fyysistä kosketusta toisiin ihmisiin kun nyt!! Lol.
Friikki mikä friikki.
Mitenköhän mä olen elämässäni päässyt tälläseen tilanteeseen?
Tarkastellaan todisteita:
1. En ole parisuhteessa
2. Vaikka olen asunut Kuoliossa jo reilun pari vuotta (jeesus...) minulla ei juurikaan ole täällä ystäviä. (Paitsi Johanna ja Niina - Jee teille! Ja kiitos eilisestä kahviseurasta! Ja halauksista!) Syyt tähän "ystävyydettömyyteen" ovat:
a. en tuntenut muuttaessani tänne ketään, vanhempieni lisäksi, joka olisi esitellyt minut uusille ihmisille kaupungissa.
b. olin jo muuttaessani sairas ja sairaus rajoitti elämää siinä määrin etten ole voinut liikkua missään ilman kyytiä ja vapaalippua yleisiin vessoihin.
c. olen työskennellyt yksin omassa yrityksessä joten edes työn/koulun (en käy koulua) kautta en ole kehenkään tutustunut.
d. olen tyly, epäsosiaalinen, ruma ja poisluoltaan työntävän näköinen eikä kukaan halua olla kaverini. Buuhuu!
Lol.
Mutta hei, monen kuukauden kiintiö lienet täyttyy kun matkustan viikon päästä taasen pääkaupunkiseudulle..! Varautukaa hyvät Helsinkiläiset siihen että aion kosketella teitä! ;) Äkkiä siis rokotuksia hankkimaan tai tilaamaan äkkilähtöä Teneriffalle. Olen paikan päällä 4.-10.09. Be afraid, VERY afraid.
x
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Kohta viuhuu taas sapelit jos mitkä skapelitkin...
Kirurgi soitti.
*paha enteistä musiikkia*
Vuoden vaihteen tienoolla olis luvassa sisuskalujen tonkimista taas ja teräviä veitsiä ja muuta mukavaa. *huokaus* Hitto... tai oikeestaan tietysti ihan kiva niin tuleepa hoidettua tämäkin juttu pois alta mutta en mä oikein jaksais ajatella tätä asiaa kovin "taloudellisesti". Pelottaa, suomeksi sanottuna! Vaikka miten tän leikkauksen oikeestaan pystyy edes mokaamaan?! Ei voi ainakaan mennä enempää perseelleen..!! ;) HAA HAA!! *ivallinen Simpsons-nauru*
Selitykseksi niille joille inside-vitsi ei avautunut: leikkaus sisältää peräsuolen poiston ja peräpään umpeen ompelemisen. Kuullostaa varsin viehättävälle, eikö? Mutta että jatkossa ei enää kannata käskee repiä persettä tai vetää mitään perseestä tai houkutella vetämään perseitä koska teknisesti ottaen toteutus on melkoisen hankalaa. Joudutte keksimään alternatiivisia ilmaisuja kuten: "Hei Katja, lähde vetää meidän kanssa ihan hirveet tissit kun kävin laivalla ostaa viinaa!!"... tai jotain sellasta... toi ei ehkä toiminut... keksikää parempia.
Juu, en jaksa hienostella ja puhua kauniilla nimillä kun loppu kädessä Teille kuitenkin selviää karu totuus ja luulenpa ettei pinnakaan kestä kovin pitkään tilanteen kaunistelua kun kipee pyrstö vaivaa leikkauksen jäljiltä. Eli live with it!
Kai tässä pitää taas ruveta kaivamaan SuperKatjan trikoita vaatehuoneesta että selviää... Vaikkakin meno tähän kakkososaan tulee olee NIIIIIIIN paljon helpompaa kun siihen ekaan. Viime reissu meni niin hyvin järjestelyjen suhteen että suuriosa pelosta on poissa.
Täytyy vaan toivoa ettei Kuopion Yliopistollisen sairaalan kirurgian 2-osastolle tule henkilökunta katoa kun mun nimi laitetaan leikkauslistoille! Anna aina epäilee että musta on saatettu puhua jonkun verran kahvihuoneessa siellä olo aikana... Pah, kateellisten panettelua, sanon minä!! Tai... ehkä mä saatan olla pikkasen "haastava" potilas mutta vaikee en missään nimessä. Tunnen omanarvoni ja oikeuteni ja pidän niistä kiinni. Ei kiinnosta jos hankaloittaa hoitsujen arkea. *muhahahaaa!!*
Mitäs muuta... Ai niin! Sain kukkia asiakkaalta eilen. Ja toinen asiakas tänään kerto käyneensä kukkapuskan kanssa kesällä mutta kun tarjolla oli vaan vanhempi Väisänen niin oli vienyt kukat kotiin. Että mä olen ihana!! Lol. Mutta siis niinkun todisteena teille vähäuskoiset että olen ihana. OIKEESTI!
;)
x
*paha enteistä musiikkia*
Vuoden vaihteen tienoolla olis luvassa sisuskalujen tonkimista taas ja teräviä veitsiä ja muuta mukavaa. *huokaus* Hitto... tai oikeestaan tietysti ihan kiva niin tuleepa hoidettua tämäkin juttu pois alta mutta en mä oikein jaksais ajatella tätä asiaa kovin "taloudellisesti". Pelottaa, suomeksi sanottuna! Vaikka miten tän leikkauksen oikeestaan pystyy edes mokaamaan?! Ei voi ainakaan mennä enempää perseelleen..!! ;) HAA HAA!! *ivallinen Simpsons-nauru*
Selitykseksi niille joille inside-vitsi ei avautunut: leikkaus sisältää peräsuolen poiston ja peräpään umpeen ompelemisen. Kuullostaa varsin viehättävälle, eikö? Mutta että jatkossa ei enää kannata käskee repiä persettä tai vetää mitään perseestä tai houkutella vetämään perseitä koska teknisesti ottaen toteutus on melkoisen hankalaa. Joudutte keksimään alternatiivisia ilmaisuja kuten: "Hei Katja, lähde vetää meidän kanssa ihan hirveet tissit kun kävin laivalla ostaa viinaa!!"... tai jotain sellasta... toi ei ehkä toiminut... keksikää parempia.
Juu, en jaksa hienostella ja puhua kauniilla nimillä kun loppu kädessä Teille kuitenkin selviää karu totuus ja luulenpa ettei pinnakaan kestä kovin pitkään tilanteen kaunistelua kun kipee pyrstö vaivaa leikkauksen jäljiltä. Eli live with it!
Kai tässä pitää taas ruveta kaivamaan SuperKatjan trikoita vaatehuoneesta että selviää... Vaikkakin meno tähän kakkososaan tulee olee NIIIIIIIN paljon helpompaa kun siihen ekaan. Viime reissu meni niin hyvin järjestelyjen suhteen että suuriosa pelosta on poissa.
Täytyy vaan toivoa ettei Kuopion Yliopistollisen sairaalan kirurgian 2-osastolle tule henkilökunta katoa kun mun nimi laitetaan leikkauslistoille! Anna aina epäilee että musta on saatettu puhua jonkun verran kahvihuoneessa siellä olo aikana... Pah, kateellisten panettelua, sanon minä!! Tai... ehkä mä saatan olla pikkasen "haastava" potilas mutta vaikee en missään nimessä. Tunnen omanarvoni ja oikeuteni ja pidän niistä kiinni. Ei kiinnosta jos hankaloittaa hoitsujen arkea. *muhahahaaa!!*
Mitäs muuta... Ai niin! Sain kukkia asiakkaalta eilen. Ja toinen asiakas tänään kerto käyneensä kukkapuskan kanssa kesällä mutta kun tarjolla oli vaan vanhempi Väisänen niin oli vienyt kukat kotiin. Että mä olen ihana!! Lol. Mutta siis niinkun todisteena teille vähäuskoiset että olen ihana. OIKEESTI!
;)
x
maanantai 25. elokuuta 2008
Break on through to the other side...!!
Mun elämässä kummittelee.
Vaikka sinällään saattais luulla että kummittelu ei olis kamalan kivaa niin tässä tapauksessa se on mukavaa tai ainakin mieltä lämmittävää. Kiva tietää että mua tarkkaillaan sieltä jostain "toiselta puolelta".
Tämä on ollut jo pidempään kuvioissa tämä Kummitus mutta viimeisen viikon aikana se päätti ottaa yhteyttä ihan suoraan. Aina on, ja nyt tiedän että ruudun toisella puolella hörähdellään ja pyöritellään silmiä, kyseinen henkilö/Kummitus tuntunut erityisen läheiseltä mutta jollain kummallisella tavalla tää mennyt viikko on jotenkin vahvistanut sen yhteyden jota on siihen aina tuntenut.
Hymyilyttää, jos joku muu olis kirjottanut tän tekstin ja mä lukisin sitä olisin itse silmien pyörittelijä mutta tältä nyt vaan tuntuu; lupasin olla sensuroimatta!
Juu. Mun Kummitus on Jim Morrison. Joko naurattaa?
Kaikki mut tuntevat lienet tietää että olen ollut kyseisen herran pauloissa yli puolet elämästäni ja jotkut tietää paremmin kun toiset just kuinka kovasti kyseinen herra on mun elämääni vaikuttanut. Katri N. nähnyt parhaimmillaan herran vaikutuksen herkkään sieluuni, lol. (Ajattele Katri, siitä kesästä on jo 12 vuotta!!! Kamalan vanhoja ollaan...)
Joka tapauksessa tein lupauksen Jimille 12 vuotta sitten heinäkuun alun päivinä että palaan katsomaan häntä joka toinen vuosi... En ole ikinä palannut ja tää on vaivannut mua kovasti. Erinäiset ihmiset on vierailleet herran luona Pere Lachaisen hautausmaalla Pariisissa vieden mukanaan kukkia ja terveisiä multa, joku joskus kirjeenkin, mutta se ei ole ollenkaan sama ja mä itseasiassa epäilen että kukaan muu olis niin hullu että olis sanonut ääneen Jimille mun terveiset..? Tämä on kuitenkin vaivannut mua ja olen potenut huonon omantunnon lisäksi ajoittaista halua vaan hypätä koneeseen ja matkustaa paikalle, erityisesti sillon kun julkisuudessa oli enemmän puhetta Jimin haudan siirtämisestä Jenkkeihin...
En taida loppukädessä kamalasti puhua Jimistä ja näistä asioista mutta totuus on että se on varmasti yksi niistä kaikkein eniten mun elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Mulle Jim on paljon enemmän taiteilija kun vaan rokkitähti nahkahousuissa. Vaikka The Doors onkin mieletön bändi ja Doorsin musiikki muutti maailmaa niin ennen kaikkea Jim on mulle aina ollut runoilija. Jos joku ei vielä ole lukenut Jimin runoja niin suosittelen, Wilderness on mun suosikki sen kirjoista. Tänään tuli Teemalta dokumentti Doorsin ekasta levystä ja sen tekemisestä ja loppu puolella mun suuri, ihana ajattelijani Henry Rollins kiteytti aikalailla täydellisesti sen mitä Jim on mulle aina merkinnyt. Siinä missä muut näkee seinän, bändi näki oven ja oli sitä... Ovi kaiken toiselle puolelle. "Doors of preception", sieltähän koko bändin nimikin tulee!
Jim on ollut aina mun ovi. Jim kysyi aina kuka sä olet, mitä sä haluat. Ja muistutti että on muitakin vaihtoehtoja kun se minkä yhteiskunta tarjoaa. Ellei kyseenalaista sitä mitä tarjolla on, ratkaisuja joita kaikki muut sun ympärillä tekee ja sitä mitä sulle opetetaan, ei voi koskaan kasvaa ihmisenä. Yksinkertaista mutta totta. Ja jos siirtää Jimin siihen aikaan missä se eli on helppo lukea sen runoja ja kuulla sen sanoma ja ymmärtää miksi se oli niin paheksuttu ja pelätty. Ei varmasti helppoa Jimillekkään olla siinä roolissa... poika parka.
Kaikki tää siis pohjustuksena sille itse kummittelulle. En ole pitkään aikaan kuunnellut Doorsia ja muistan viimeksi lukeneeni Jimin runoja joskus talvella. En ole nähnyt mitään Jimistä lehdissä, netissä enkä telkkarissa. Ei siis mitään syytä sille miksi yhtenä iltana makoillessani sohvalla katsomassa Animal Planetilta jotain ohjelmaa tuli yhtäkkiä sellanen olo että pitää lukea Jimin runoja. Taistelin oloa vastaan ohjelman loppuun asti, pitihän mun nyt saada tietää pelastuiko koiranpentu parvon kynsistä eläinsuojassa vai ei, miettien mistä moinen juttu tuli yks kaks mieleen edes. Kun ohjelma sitten loppu, nousin ja kävelin kirjahyllylle. Just kun ojensin käteni tarttuakseni Wilderness´in kellertävään selkämykseen alkoi Animal Planetin mainoksessa soida Doors! Moonlight drive. Olin pari iltaa aiemmin yrittänyt, turhaa, räpsiä kuvia kamerallani upeasta kuutamosta joka aina elokuussa mua kiusaa. Tiedättehän, sellanen oranssin sävynen kuu, isompana kun koskaan muulloin niin että voi nähdä ihan selvästi kaikki varjot ja piirteet sen pinnalla? Joskus mä iltalenkillä Reemuksen kanssa seison pitkiäkin aikoja vaan katsomassa kuuta... mielettömän kaunista! Kuitenkin, sillon muutama ilta sitten ottaessani erityisen huonosti onnistuneita kuvia hyräilin itsekseni Moonlight Drive´a...
Lets swim to the moon, lets climb thru the tide
You reach your hand to hold me, But i can´t be your guide
Easy, i love you, As i watch you glide
Falling through wet forests
On our moonlightdrive...
Mua nauratti. Jim..! Myöhemmin illalla huomasin lehdestä että tänään tulee telkkarista toi dokumentti josta puhuin. Nauratti vielä enemmän. Okei, okei, viesti otettu vastaan! Kiva kun muistuti olemassa olostas Jim... ehkä mä ens syksynä yritän vihdoin palata katsomaan sua... vaan kolmentoista vuoden jälkeen. Ja hei, eikös kolmetoista ole onnen luku jossain kulttuureissa?! ;)
Lopetan tänään hengetuotokseeni kuudentoista vuoden takaa *köh*. Ei sitten saa nauraa! mä olin hei 16!! Kirjotin tän kielikurssireissulla kun oltiin paluu matkalla tekemässä stoppi Pariisiin ja tiesin pääseväni ekaa kertaa Jimin luo vierailulle. Voi punastus tää on nolo...
Smile to me Wolf, look into my eyes
And i will know
That this world is only a disguise
For something bigger, for something better
For something more
For the place where you always were
and still are
And i know that the place isn´t far
Anymore
Kummittelemisiin!
x
Vaikka sinällään saattais luulla että kummittelu ei olis kamalan kivaa niin tässä tapauksessa se on mukavaa tai ainakin mieltä lämmittävää. Kiva tietää että mua tarkkaillaan sieltä jostain "toiselta puolelta".
Tämä on ollut jo pidempään kuvioissa tämä Kummitus mutta viimeisen viikon aikana se päätti ottaa yhteyttä ihan suoraan. Aina on, ja nyt tiedän että ruudun toisella puolella hörähdellään ja pyöritellään silmiä, kyseinen henkilö/Kummitus tuntunut erityisen läheiseltä mutta jollain kummallisella tavalla tää mennyt viikko on jotenkin vahvistanut sen yhteyden jota on siihen aina tuntenut.
Hymyilyttää, jos joku muu olis kirjottanut tän tekstin ja mä lukisin sitä olisin itse silmien pyörittelijä mutta tältä nyt vaan tuntuu; lupasin olla sensuroimatta!
Juu. Mun Kummitus on Jim Morrison. Joko naurattaa?
Kaikki mut tuntevat lienet tietää että olen ollut kyseisen herran pauloissa yli puolet elämästäni ja jotkut tietää paremmin kun toiset just kuinka kovasti kyseinen herra on mun elämääni vaikuttanut. Katri N. nähnyt parhaimmillaan herran vaikutuksen herkkään sieluuni, lol. (Ajattele Katri, siitä kesästä on jo 12 vuotta!!! Kamalan vanhoja ollaan...)
Joka tapauksessa tein lupauksen Jimille 12 vuotta sitten heinäkuun alun päivinä että palaan katsomaan häntä joka toinen vuosi... En ole ikinä palannut ja tää on vaivannut mua kovasti. Erinäiset ihmiset on vierailleet herran luona Pere Lachaisen hautausmaalla Pariisissa vieden mukanaan kukkia ja terveisiä multa, joku joskus kirjeenkin, mutta se ei ole ollenkaan sama ja mä itseasiassa epäilen että kukaan muu olis niin hullu että olis sanonut ääneen Jimille mun terveiset..? Tämä on kuitenkin vaivannut mua ja olen potenut huonon omantunnon lisäksi ajoittaista halua vaan hypätä koneeseen ja matkustaa paikalle, erityisesti sillon kun julkisuudessa oli enemmän puhetta Jimin haudan siirtämisestä Jenkkeihin...
En taida loppukädessä kamalasti puhua Jimistä ja näistä asioista mutta totuus on että se on varmasti yksi niistä kaikkein eniten mun elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Mulle Jim on paljon enemmän taiteilija kun vaan rokkitähti nahkahousuissa. Vaikka The Doors onkin mieletön bändi ja Doorsin musiikki muutti maailmaa niin ennen kaikkea Jim on mulle aina ollut runoilija. Jos joku ei vielä ole lukenut Jimin runoja niin suosittelen, Wilderness on mun suosikki sen kirjoista. Tänään tuli Teemalta dokumentti Doorsin ekasta levystä ja sen tekemisestä ja loppu puolella mun suuri, ihana ajattelijani Henry Rollins kiteytti aikalailla täydellisesti sen mitä Jim on mulle aina merkinnyt. Siinä missä muut näkee seinän, bändi näki oven ja oli sitä... Ovi kaiken toiselle puolelle. "Doors of preception", sieltähän koko bändin nimikin tulee!
Jim on ollut aina mun ovi. Jim kysyi aina kuka sä olet, mitä sä haluat. Ja muistutti että on muitakin vaihtoehtoja kun se minkä yhteiskunta tarjoaa. Ellei kyseenalaista sitä mitä tarjolla on, ratkaisuja joita kaikki muut sun ympärillä tekee ja sitä mitä sulle opetetaan, ei voi koskaan kasvaa ihmisenä. Yksinkertaista mutta totta. Ja jos siirtää Jimin siihen aikaan missä se eli on helppo lukea sen runoja ja kuulla sen sanoma ja ymmärtää miksi se oli niin paheksuttu ja pelätty. Ei varmasti helppoa Jimillekkään olla siinä roolissa... poika parka.
Kaikki tää siis pohjustuksena sille itse kummittelulle. En ole pitkään aikaan kuunnellut Doorsia ja muistan viimeksi lukeneeni Jimin runoja joskus talvella. En ole nähnyt mitään Jimistä lehdissä, netissä enkä telkkarissa. Ei siis mitään syytä sille miksi yhtenä iltana makoillessani sohvalla katsomassa Animal Planetilta jotain ohjelmaa tuli yhtäkkiä sellanen olo että pitää lukea Jimin runoja. Taistelin oloa vastaan ohjelman loppuun asti, pitihän mun nyt saada tietää pelastuiko koiranpentu parvon kynsistä eläinsuojassa vai ei, miettien mistä moinen juttu tuli yks kaks mieleen edes. Kun ohjelma sitten loppu, nousin ja kävelin kirjahyllylle. Just kun ojensin käteni tarttuakseni Wilderness´in kellertävään selkämykseen alkoi Animal Planetin mainoksessa soida Doors! Moonlight drive. Olin pari iltaa aiemmin yrittänyt, turhaa, räpsiä kuvia kamerallani upeasta kuutamosta joka aina elokuussa mua kiusaa. Tiedättehän, sellanen oranssin sävynen kuu, isompana kun koskaan muulloin niin että voi nähdä ihan selvästi kaikki varjot ja piirteet sen pinnalla? Joskus mä iltalenkillä Reemuksen kanssa seison pitkiäkin aikoja vaan katsomassa kuuta... mielettömän kaunista! Kuitenkin, sillon muutama ilta sitten ottaessani erityisen huonosti onnistuneita kuvia hyräilin itsekseni Moonlight Drive´a...
Lets swim to the moon, lets climb thru the tide
You reach your hand to hold me, But i can´t be your guide
Easy, i love you, As i watch you glide
Falling through wet forests
On our moonlightdrive...
Mua nauratti. Jim..! Myöhemmin illalla huomasin lehdestä että tänään tulee telkkarista toi dokumentti josta puhuin. Nauratti vielä enemmän. Okei, okei, viesti otettu vastaan! Kiva kun muistuti olemassa olostas Jim... ehkä mä ens syksynä yritän vihdoin palata katsomaan sua... vaan kolmentoista vuoden jälkeen. Ja hei, eikös kolmetoista ole onnen luku jossain kulttuureissa?! ;)
Lopetan tänään hengetuotokseeni kuudentoista vuoden takaa *köh*. Ei sitten saa nauraa! mä olin hei 16!! Kirjotin tän kielikurssireissulla kun oltiin paluu matkalla tekemässä stoppi Pariisiin ja tiesin pääseväni ekaa kertaa Jimin luo vierailulle. Voi punastus tää on nolo...
Smile to me Wolf, look into my eyes
And i will know
That this world is only a disguise
For something bigger, for something better
For something more
For the place where you always were
and still are
And i know that the place isn´t far
Anymore
Kummittelemisiin!
x
lauantai 23. elokuuta 2008
Lottovoittaja!!
Uuups..!!
Puoli vuotta myöhemmin ja haavat arpeutuneena voin kertoa että hyvin olen pärjännyt. Pitkä hiljaisuus tässä välissä saattoi kyllä vihjailla että olin kuollut sepsikseen tai johonkin muuhun mutta ei, täällä ollaan. Masussa on klassinen Frankestein-arpi, n.50cm pitkä, ja mukana kulkee mun "käsilaukku" johon olen jo melkolailla tottunut. "Käsveskan" kanssa menee ihan hyvin joskin viime yönä oli pientä ongelman poikasta taas mutta ei mennä yksityiskohtiin koska vaikka nyt olen luvannut olla sensuroimatta suuremmin niin tämän te HALUATTE että mä sensuroin! Käyttäkää mielikuvitustanne... ;)
Yleinkuntohan noissa isoissa leikkauksissa repsahtaa pahemman kerran vaan eipä tuo ollut kummoinen ennenkään, lol. Vielä ottaa koville kaikenlaiset fyysiset ponnistelut ja hikoilen kuin pieni sika pienemmästäkin ponnistelusta mutta niinhän se kirurgi sanokin että toipuminen lasketaan vuosissa ennenmmin kuin kuukausissa. Uskomatonta muuten että mun leikkauksesta on vasta puoli vuotta!! Tuntuu kun siitä olis ihan ikuisuus ja ihmismieli on tehnyt teppoisensa ja olen jo melkien unohtanut kuinka paskaa elämä oli sen suolen kanssa. Välillä tulee sellasia hetkiä kun tajuaa että joo, enä olis ennen leikkausta voinut tätäkään tehdä..! Viimeksi tänä aamuna. Meinasin myöhästyä bussista ja jouduin sprinttaamaan vikan sadan metrin matkan (kovempi olin kuin tää Bolt-tyyppi olympialaisissa! Vannon!) etten myöhästynyt ja kun sitten pääsin sisään niin tajusin ettei moiset juoksemiset olis onnistuneet laisinkaan aiemmin. Mä olisin ollut housu pyykillä jo muutaman askeleen jälkeen... Lol! Nyt naurattaa mutta arvatkaa naurattiko sillon!?
Tosiaan, leikkauksen jälkeen on saanut tehdä kaikenlaista mitä ei ole noin 5 vuoteen pystynyt tekemään. Söin jätskiä Kuolion torilla helle päivänä (kuinka paljon mun vaatimus taso onkaan laskenut!?) (ja joo, oli täällä yksi helle päiväkin tänä sateisena kesänä!), pääsin VIHDOIN Suurkirppikselle Kuolion torille heti aamusta enkä vasta iltapäivällä toinen jalka yleisenvessan oven raossa (hetkinen, miksi kaikki "isot" jutut on tapahtuneet Kuolion torilla?! Soittakaa joku Fox Mulderille, kiitos!!), Stadin reissu meni pitkästä aikaa sujuvasti (kiitos työttömälle kuskilleni!) ja pääsin vihdoin, 15 vuoden odottelun jälkeen, nauttimaan myös Anton Corbijín näyttelystä ilman kiirettä ja paniikkia toilettien vapauden suhteen (kiitos krapulaiselle seuralaiselleni!!). Ja olen matkustanut junalla, duunimatkat bussilla, saan syödä ruisleipää, juoda kahvia (!!), lähteä Reemuksen kanssa lenkille ilman huolta, käydä ostoksilla, maleksia kaupungilla ja keskittyä rauhassa elämään. Jee!
Mä tiedän että monelle tää leikkaus ja avanteen kanssa eläminen on kamala rangaistus ja ihan hirveetä. Johan ne Tehiksessäkin päivitteli elämän julmuutta ja kauheutta kun Prattin tyttikseltä jouduttiin poistaa suoli ja avanteen sai. Sehän ihan hylkäsi Prattin jotta sen ei tarttis kestää sitä avanteen kauheutta (okei, oli muitakin syitä mutta silti..!)!! Nauratti. Ja vähän loukkasi. Vaikkakin epäilenhän minäkin josko kukaan koskaan ikinä voi mua seksikkäänä nähdä kun "käsveska" ei niitä kaikkein houkuttelevimpia asusteita ole. Anyhooooo, pointti oli että vaikka muille tää oliskin kauhistus niin mä olen ainoastaan onnellinen että mut leikattiin. Mun elämänlaatu on parantunut 110% ja elämänlaadullisista syistähän mun gastro mua leikkaukseen suosittelikin suurelta osaa. Sitä ei vaan nää metsää puilta kun on sairas. Eka ajatus kun gastro ehdotti leikkausta oli ihan rehellisesti että: "mut vaan oikeesti sairaathan leikataan?!"... Hmm..! Lol. Gastro meni hiljaseksi vähäks aikaa ja kysy ettenkö mä sitten ole omasta mielestäni "oikeesti sairas". Mun vuoro mennä hiljaiseksi.
Muutama päivä sitten hetkellisesti kirkastu se kuinka sairas mä oikeestaan olinkaan. Kamalan vaikee mieltää itseään sairaaksi, sillai OIKEESTI sairaaksi just! Totta kai mä rationaalisesti ymmärrän ja tiedän jollain tasolla kuinka sairas mä olin, varmaan paremmin kun kukaan muu, mutta kai sitä suojeli itseään totuudelta koska olis ollut melkein mahdotonta jaksaa jos olis myöntänyt itselleen kuinka huonossa jamassa sitä oli välillä. Ja vaikeeksi muille tän kaiken teki se ettei mun sairaudet näy päälle! Jos olis ollut pää kainalossa niin kaikkien olis ollut helppo nähdä ja todeta itse että juu, sairas se on. Nyt ei niinkään...
Oh well, by gones! Nyt on asiat paremmin ja mä voin hyvin. Edelleen olen sairas mutta en colitiksen takia. Edelleen ei sairaus näy päälle mutta ei sen tarttekkaan. Vakava sairaus on ja kuolema voi yllättää koska vaan mutta niin kauan kun se on hiljaa nhiin mä olen tyytyväinen. Lueskelin pitkästä aikaa aiemmin tällä viikolla RP´stä (relapsoiva polykondrtiitti) ja jossain luki esiintymistiheydestä että 1-3 ihmistä miljoonasta sairastuu tähän sairauteen. Lol. Mitä luulette, pitkäiskö lotata, 4,5 miljoonaa jaossa...?! ;) Hehee..!!
Puoli vuotta myöhemmin ja haavat arpeutuneena voin kertoa että hyvin olen pärjännyt. Pitkä hiljaisuus tässä välissä saattoi kyllä vihjailla että olin kuollut sepsikseen tai johonkin muuhun mutta ei, täällä ollaan. Masussa on klassinen Frankestein-arpi, n.50cm pitkä, ja mukana kulkee mun "käsilaukku" johon olen jo melkolailla tottunut. "Käsveskan" kanssa menee ihan hyvin joskin viime yönä oli pientä ongelman poikasta taas mutta ei mennä yksityiskohtiin koska vaikka nyt olen luvannut olla sensuroimatta suuremmin niin tämän te HALUATTE että mä sensuroin! Käyttäkää mielikuvitustanne... ;)
Yleinkuntohan noissa isoissa leikkauksissa repsahtaa pahemman kerran vaan eipä tuo ollut kummoinen ennenkään, lol. Vielä ottaa koville kaikenlaiset fyysiset ponnistelut ja hikoilen kuin pieni sika pienemmästäkin ponnistelusta mutta niinhän se kirurgi sanokin että toipuminen lasketaan vuosissa ennenmmin kuin kuukausissa. Uskomatonta muuten että mun leikkauksesta on vasta puoli vuotta!! Tuntuu kun siitä olis ihan ikuisuus ja ihmismieli on tehnyt teppoisensa ja olen jo melkien unohtanut kuinka paskaa elämä oli sen suolen kanssa. Välillä tulee sellasia hetkiä kun tajuaa että joo, enä olis ennen leikkausta voinut tätäkään tehdä..! Viimeksi tänä aamuna. Meinasin myöhästyä bussista ja jouduin sprinttaamaan vikan sadan metrin matkan (kovempi olin kuin tää Bolt-tyyppi olympialaisissa! Vannon!) etten myöhästynyt ja kun sitten pääsin sisään niin tajusin ettei moiset juoksemiset olis onnistuneet laisinkaan aiemmin. Mä olisin ollut housu pyykillä jo muutaman askeleen jälkeen... Lol! Nyt naurattaa mutta arvatkaa naurattiko sillon!?
Tosiaan, leikkauksen jälkeen on saanut tehdä kaikenlaista mitä ei ole noin 5 vuoteen pystynyt tekemään. Söin jätskiä Kuolion torilla helle päivänä (kuinka paljon mun vaatimus taso onkaan laskenut!?) (ja joo, oli täällä yksi helle päiväkin tänä sateisena kesänä!), pääsin VIHDOIN Suurkirppikselle Kuolion torille heti aamusta enkä vasta iltapäivällä toinen jalka yleisenvessan oven raossa (hetkinen, miksi kaikki "isot" jutut on tapahtuneet Kuolion torilla?! Soittakaa joku Fox Mulderille, kiitos!!), Stadin reissu meni pitkästä aikaa sujuvasti (kiitos työttömälle kuskilleni!) ja pääsin vihdoin, 15 vuoden odottelun jälkeen, nauttimaan myös Anton Corbijín näyttelystä ilman kiirettä ja paniikkia toilettien vapauden suhteen (kiitos krapulaiselle seuralaiselleni!!). Ja olen matkustanut junalla, duunimatkat bussilla, saan syödä ruisleipää, juoda kahvia (!!), lähteä Reemuksen kanssa lenkille ilman huolta, käydä ostoksilla, maleksia kaupungilla ja keskittyä rauhassa elämään. Jee!
Mä tiedän että monelle tää leikkaus ja avanteen kanssa eläminen on kamala rangaistus ja ihan hirveetä. Johan ne Tehiksessäkin päivitteli elämän julmuutta ja kauheutta kun Prattin tyttikseltä jouduttiin poistaa suoli ja avanteen sai. Sehän ihan hylkäsi Prattin jotta sen ei tarttis kestää sitä avanteen kauheutta (okei, oli muitakin syitä mutta silti..!)!! Nauratti. Ja vähän loukkasi. Vaikkakin epäilenhän minäkin josko kukaan koskaan ikinä voi mua seksikkäänä nähdä kun "käsveska" ei niitä kaikkein houkuttelevimpia asusteita ole. Anyhooooo, pointti oli että vaikka muille tää oliskin kauhistus niin mä olen ainoastaan onnellinen että mut leikattiin. Mun elämänlaatu on parantunut 110% ja elämänlaadullisista syistähän mun gastro mua leikkaukseen suosittelikin suurelta osaa. Sitä ei vaan nää metsää puilta kun on sairas. Eka ajatus kun gastro ehdotti leikkausta oli ihan rehellisesti että: "mut vaan oikeesti sairaathan leikataan?!"... Hmm..! Lol. Gastro meni hiljaseksi vähäks aikaa ja kysy ettenkö mä sitten ole omasta mielestäni "oikeesti sairas". Mun vuoro mennä hiljaiseksi.
Muutama päivä sitten hetkellisesti kirkastu se kuinka sairas mä oikeestaan olinkaan. Kamalan vaikee mieltää itseään sairaaksi, sillai OIKEESTI sairaaksi just! Totta kai mä rationaalisesti ymmärrän ja tiedän jollain tasolla kuinka sairas mä olin, varmaan paremmin kun kukaan muu, mutta kai sitä suojeli itseään totuudelta koska olis ollut melkein mahdotonta jaksaa jos olis myöntänyt itselleen kuinka huonossa jamassa sitä oli välillä. Ja vaikeeksi muille tän kaiken teki se ettei mun sairaudet näy päälle! Jos olis ollut pää kainalossa niin kaikkien olis ollut helppo nähdä ja todeta itse että juu, sairas se on. Nyt ei niinkään...
Oh well, by gones! Nyt on asiat paremmin ja mä voin hyvin. Edelleen olen sairas mutta en colitiksen takia. Edelleen ei sairaus näy päälle mutta ei sen tarttekkaan. Vakava sairaus on ja kuolema voi yllättää koska vaan mutta niin kauan kun se on hiljaa nhiin mä olen tyytyväinen. Lueskelin pitkästä aikaa aiemmin tällä viikolla RP´stä (relapsoiva polykondrtiitti) ja jossain luki esiintymistiheydestä että 1-3 ihmistä miljoonasta sairastuu tähän sairauteen. Lol. Mitä luulette, pitkäiskö lotata, 4,5 miljoonaa jaossa...?! ;) Hehee..!!
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Niittejä ja huumaavia lääkkeitä..
Eilen poistivat 40 kiiltelevää metalli niittiä mahalta. Ei oikeestaan sattunut, nipisti enemmänkin. Pari tuntia myöhemmin leikkaushaava sitten repsahti auki alavatsalta 2,5 cm verran. Kiva.
Kaikki se kortisonin syönti hidastuttaa mulla haavojen paranemista joten tässä sitä ollaan: edessä suihkuttelua ja toivomista että haava paranee kesään mennessä. Oh well, pientä.
Vaihtoivat mun mukavat huumaavat lääkkeenikin vähemmän päätä sekottaviin... :( Auttaa ne ihan kiitettävästi kipuihin mutta kivahan se olis ollut kotiin päästä kunnon kamat pussissa ja hiippailla ikkunasta toiseen kyttäämässä naapureita pikku pöhnässä. Aika olis kulunut paremmin ainakin! Just nyt eniten kotiin menossa pelottaa se että joko rikon itseni kun en muista olla tarpeeksi varovainen liikkeissäni kun ei ole kukaan vahtimassa ja kieltämässä TAI tulen hulluksi yksin neljän seinän (on mulla oikeesti enemmän seiniä kyllä... toi oli törkeetä liiottelua mun osalta, sori.) sisällä kun ei ole viihdykettä tarpeeksi tai edes ketään jolle jutella. Eiks kellään todella ole lomaa jota ne haluais tulla tuhlaamaan muhun seuraavan parin kuukauden aikana??
Nyt kun on paremmassa kunnossa kun viikko sitten alkaa olla aika kypsä tähän sairaala elämään. Vieruskaverit vaihtuu tiuhaan tahtiin ja päivää rytmittää lähinnä mauton sairaalaruoka. Ehkä se huominen kotiin lähtö oliskin aika kiva juttu vaikka se pelottaakin aika paljon... Kuinkahan sitä pärjää?
Kaikki se kortisonin syönti hidastuttaa mulla haavojen paranemista joten tässä sitä ollaan: edessä suihkuttelua ja toivomista että haava paranee kesään mennessä. Oh well, pientä.
Vaihtoivat mun mukavat huumaavat lääkkeenikin vähemmän päätä sekottaviin... :( Auttaa ne ihan kiitettävästi kipuihin mutta kivahan se olis ollut kotiin päästä kunnon kamat pussissa ja hiippailla ikkunasta toiseen kyttäämässä naapureita pikku pöhnässä. Aika olis kulunut paremmin ainakin! Just nyt eniten kotiin menossa pelottaa se että joko rikon itseni kun en muista olla tarpeeksi varovainen liikkeissäni kun ei ole kukaan vahtimassa ja kieltämässä TAI tulen hulluksi yksin neljän seinän (on mulla oikeesti enemmän seiniä kyllä... toi oli törkeetä liiottelua mun osalta, sori.) sisällä kun ei ole viihdykettä tarpeeksi tai edes ketään jolle jutella. Eiks kellään todella ole lomaa jota ne haluais tulla tuhlaamaan muhun seuraavan parin kuukauden aikana??
Nyt kun on paremmassa kunnossa kun viikko sitten alkaa olla aika kypsä tähän sairaala elämään. Vieruskaverit vaihtuu tiuhaan tahtiin ja päivää rytmittää lähinnä mauton sairaalaruoka. Ehkä se huominen kotiin lähtö oliskin aika kiva juttu vaikka se pelottaakin aika paljon... Kuinkahan sitä pärjää?
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Murahduksia tippaletkun takaa...
Lol. Toi on edelleen yksi parhaista nimistä Kauniiden ja Rohkeiden jaksolle... Ei sillä että mä kyseistä sontaa seuraisin telkkarista mutta jostain syystä toi nimi on joskus ajat sitten osunut silmään ja jäänyt lähtemättömädti mieleen. Go figure.
Tällä hetkellä toi tavallaan sopii mun tilanteeseeni muutenkin... vaikka mä en parhaillaan olekkaan tipassa enkä mä yleensä murahtele... mutta youknow, tää sairaala scene ja sillai... yo.
Leikkaus on siis nyt reilun viikon vanha ja uusi putkisto toimii kuten pitääkin (koputtaa puuta). Leikkauksesta en mitään muista, luojan kiitos, mutta nää jälkimainingit on olleet aika ajoittain aika helvetilliset. Kipuja on ollut ja syitä niille on etsitty kerroskuvauksissa ja ties missä keuhkokuvissa mitään hematoomaa kummempaa löytämättä. Tulehdusarvot on koholla mutta mutta lääkärit ei tunnu olevan niistä kauheen huolissaan joten mä olen päättänyt että kunhan ne on kunnossa siihen mennessä kun ne on kampeemassa mua täältä kotiin niin mä en aio olla hankala niiden suhteen. Kipeenä mä en kuitenkaan aio himaan lähteä. Piste.
Nyt on tavoitteena selvitä pelkillä suun kautta menevillä kipulääkkeillä ja oppia elämään tän uuden avanteen kanssa. Kun nää asiat toimii niin sitten olis lupa päästä kotiin.
Just NYT tuntuu siltä että ens yönä joudun ainakin vielä pyytämään kipulääkettä injektiona joten ihan huomenna mä en siis ole kotiin lähdössä. Lisäksi toi avanne asia tuottaa vielä pikkasen ongelmia joten täällä ollaan ja pysytään vielä ainakin hetki.
Mutta kai tää pointti tässä oli että elossa ollaan, sorryyyyyyyy.... MUHAHAHAHAAA! Ja pitkä matka kohti parantumista starttaa pian kun pääsen omaan kotiin toipumaan. Nää sairaalan sängyt on pahempaa kun Bushin tukema vesikidutus kuullustelu keinona...
Ja kai te kaikki muistatte että nyt alkaa teidän hommat?! Mulla on edessä pari kuukautta mieltä puuduttavaa mitään tekemättömyyttä jota teidän tulee kaikin keinoin elävöittää jotta leikkauksesta selvittyäni mä en kuole kotiin tylsyyteen. Siispä hommiin! ;)
(Katri N. on jo hyvällä alulla koska se tulee "hoitaa" mua pääsiäiseksi Kuolioon... Pisteet kotiin!)
Yllättäkää mut ihmiset, PHHHHLEEEAAASSSEEE!!!
Niiaisin ja kumartaisin ellei se sattuis liikaa. 40 niittiä mahassa on ikävä asia, siispä hienostunut käden heilautus! Taraa!
Tällä hetkellä toi tavallaan sopii mun tilanteeseeni muutenkin... vaikka mä en parhaillaan olekkaan tipassa enkä mä yleensä murahtele... mutta youknow, tää sairaala scene ja sillai... yo.
Leikkaus on siis nyt reilun viikon vanha ja uusi putkisto toimii kuten pitääkin (koputtaa puuta). Leikkauksesta en mitään muista, luojan kiitos, mutta nää jälkimainingit on olleet aika ajoittain aika helvetilliset. Kipuja on ollut ja syitä niille on etsitty kerroskuvauksissa ja ties missä keuhkokuvissa mitään hematoomaa kummempaa löytämättä. Tulehdusarvot on koholla mutta mutta lääkärit ei tunnu olevan niistä kauheen huolissaan joten mä olen päättänyt että kunhan ne on kunnossa siihen mennessä kun ne on kampeemassa mua täältä kotiin niin mä en aio olla hankala niiden suhteen. Kipeenä mä en kuitenkaan aio himaan lähteä. Piste.
Nyt on tavoitteena selvitä pelkillä suun kautta menevillä kipulääkkeillä ja oppia elämään tän uuden avanteen kanssa. Kun nää asiat toimii niin sitten olis lupa päästä kotiin.
Just NYT tuntuu siltä että ens yönä joudun ainakin vielä pyytämään kipulääkettä injektiona joten ihan huomenna mä en siis ole kotiin lähdössä. Lisäksi toi avanne asia tuottaa vielä pikkasen ongelmia joten täällä ollaan ja pysytään vielä ainakin hetki.
Mutta kai tää pointti tässä oli että elossa ollaan, sorryyyyyyyy.... MUHAHAHAHAAA! Ja pitkä matka kohti parantumista starttaa pian kun pääsen omaan kotiin toipumaan. Nää sairaalan sängyt on pahempaa kun Bushin tukema vesikidutus kuullustelu keinona...
Ja kai te kaikki muistatte että nyt alkaa teidän hommat?! Mulla on edessä pari kuukautta mieltä puuduttavaa mitään tekemättömyyttä jota teidän tulee kaikin keinoin elävöittää jotta leikkauksesta selvittyäni mä en kuole kotiin tylsyyteen. Siispä hommiin! ;)
(Katri N. on jo hyvällä alulla koska se tulee "hoitaa" mua pääsiäiseksi Kuolioon... Pisteet kotiin!)
Yllättäkää mut ihmiset, PHHHHLEEEAAASSSEEE!!!
Niiaisin ja kumartaisin ellei se sattuis liikaa. 40 niittiä mahassa on ikävä asia, siispä hienostunut käden heilautus! Taraa!
maanantai 25. helmikuuta 2008
Date with destiny
Juu, nyt se sitten koitti.
Helmikuun normaalisti viimeinen päivä mut avataan ja mun risat (ja turhat) sisukalut poistetaan ja putkisto vedetään uusiksi. Jipii... En voi kehua hyppiväni innostuksesta tai muutenkaan odottavani torstaita erityisen positiivisin viboin vaikkakin tätähän mä olen halunnut ja hyväähän tästä ilmeisesti seuraa. Kai. Mahdollisesti. Ehkä...
AirFobia-yhtiöiden lento 08PELKO on laskeutunut Kuolion kylmälle ja lumiselle lentokentälle oikein virallisesti ja yöt menee mielenkiintoisten unien parissa. Itkuherkkyys on huipussaan ja suomeksi sanottuna ahistaa niin perkeleesti. Mikään ei auta joten tunnon tuskia on turha tuntea. Nyt on vaan kärvisteltävä ja toivottava että kaikki menee suunnitelmien ja lupausten mukaan.
Mä olen siis pois netin ja puhelimeni ääreltä ylihuomisesta alkaen ja palaan asiaan kun olen päässyt eroon kipupumpusta ja muista vehkeistä jotka ei teknistä aaltoilua siedä. Siihen asti kun itse olen jälleen äänessä voi mun kuulumisia kysellä joko mun vanhemmilta tai Annalta joka toimii mun sihteerikkönä. Kiitos Anna!
Kun pääsen kotiin täydennän sitten itse kuulumisiani tänne.
Mutta että, sormet ja varpaat ristiin ja ottakaa yhteys jumalaan, Belsebubbiin, Budhaan, Pyhään Lehmään tai mihin ikinä uskottekkin ja pyytäkää jeesiä meikäläiselle torstaina kun retkotan leikkauspöydällä silvottavana. Much appriciated!
Taraa!
Helmikuun normaalisti viimeinen päivä mut avataan ja mun risat (ja turhat) sisukalut poistetaan ja putkisto vedetään uusiksi. Jipii... En voi kehua hyppiväni innostuksesta tai muutenkaan odottavani torstaita erityisen positiivisin viboin vaikkakin tätähän mä olen halunnut ja hyväähän tästä ilmeisesti seuraa. Kai. Mahdollisesti. Ehkä...
AirFobia-yhtiöiden lento 08PELKO on laskeutunut Kuolion kylmälle ja lumiselle lentokentälle oikein virallisesti ja yöt menee mielenkiintoisten unien parissa. Itkuherkkyys on huipussaan ja suomeksi sanottuna ahistaa niin perkeleesti. Mikään ei auta joten tunnon tuskia on turha tuntea. Nyt on vaan kärvisteltävä ja toivottava että kaikki menee suunnitelmien ja lupausten mukaan.
Mä olen siis pois netin ja puhelimeni ääreltä ylihuomisesta alkaen ja palaan asiaan kun olen päässyt eroon kipupumpusta ja muista vehkeistä jotka ei teknistä aaltoilua siedä. Siihen asti kun itse olen jälleen äänessä voi mun kuulumisia kysellä joko mun vanhemmilta tai Annalta joka toimii mun sihteerikkönä. Kiitos Anna!
Kun pääsen kotiin täydennän sitten itse kuulumisiani tänne.
Mutta että, sormet ja varpaat ristiin ja ottakaa yhteys jumalaan, Belsebubbiin, Budhaan, Pyhään Lehmään tai mihin ikinä uskottekkin ja pyytäkää jeesiä meikäläiselle torstaina kun retkotan leikkauspöydällä silvottavana. Much appriciated!
Taraa!
torstai 14. helmikuuta 2008
Vanhuus
30.
Ei kai se nyt niiiiiin paljon ole?
Puhelin on piipittänyt koko aamun viestejä ja puheluita. Kaikki kyselee ivalliseen äänen sävyyn tuntoja ja joko ikäkriisi on alkanut. Pöydällä on muutama kortti muistaneelta.
Olo ei tunnu yhtään erilaiselta. Peilistäkään ei katso yhtään sen ryppysempi naama tai viisaammat silmät. Toisaalta mä olen kaiketi syntynyt iltapäivällä joten ehkä se muutos tapahtuu vasta sitten...?
Ei tää nyt niin ihmeellistä ole, kolmekymppisyys. Kai sitä on taas askeleen lähempänä "ikuinen vanhapiika" statusta ja sitä kun vanhemmat ihmiset ei enää pidä ihan tyttösenä mutta ei se kyllä miltään "tunnu" enkä mä ole dramaattisesti muuttunut yhtään sen aikuisemmaksikaan. Valvoin edelleen illalla ihan liian pitkään ennen kun kömmin Reemuksen viereen nukkumaan, aamiainen on ollut tähän mennessä pari palaa suklaata ja light cockista, viime päivien ihanin asia on ollut REM´in keikalle lippujen saanti syyskuuksi ja tänä iltana tekis mieli katsoa Shrek DVD´ltä. Kuullostaako toi nyt sitten kolmikymmpiseltä ja kauheen aikuiselta? Mä luulen että mä kuulun siihen halveksuttuun ihmisryhmään joka ei koskaan "opi" käyttäytymään ikänsä muikaisesti... mitä se ikinä tarkottaakaan. Vai voiko joku kuvitella että mä en jonain päivänä nolaiskaan itseäni (ja muita mukana olijoita) menettämällä kontrollin keikoilla, innostuiskaan "liika" uudesta kirjasta tai levystä tai unelmoiskaan mahdottomuuksia lapsellisuuteen saakka?
Eli jatkan samaan malliin rakkaat ystävät. Kasva isoksi, älä aikuiseksi.
Kutsun nyt tässä teidät kaikki synttäri kahveille tänne Kuolioon tänä vkonloppuna. Tarjolla on piparia ja kahvia. Teretulemast!
PS. Annalle kutsu on voimassa maanataille saakkaa... ;)
Ei kai se nyt niiiiiin paljon ole?
Puhelin on piipittänyt koko aamun viestejä ja puheluita. Kaikki kyselee ivalliseen äänen sävyyn tuntoja ja joko ikäkriisi on alkanut. Pöydällä on muutama kortti muistaneelta.
Olo ei tunnu yhtään erilaiselta. Peilistäkään ei katso yhtään sen ryppysempi naama tai viisaammat silmät. Toisaalta mä olen kaiketi syntynyt iltapäivällä joten ehkä se muutos tapahtuu vasta sitten...?
Ei tää nyt niin ihmeellistä ole, kolmekymppisyys. Kai sitä on taas askeleen lähempänä "ikuinen vanhapiika" statusta ja sitä kun vanhemmat ihmiset ei enää pidä ihan tyttösenä mutta ei se kyllä miltään "tunnu" enkä mä ole dramaattisesti muuttunut yhtään sen aikuisemmaksikaan. Valvoin edelleen illalla ihan liian pitkään ennen kun kömmin Reemuksen viereen nukkumaan, aamiainen on ollut tähän mennessä pari palaa suklaata ja light cockista, viime päivien ihanin asia on ollut REM´in keikalle lippujen saanti syyskuuksi ja tänä iltana tekis mieli katsoa Shrek DVD´ltä. Kuullostaako toi nyt sitten kolmikymmpiseltä ja kauheen aikuiselta? Mä luulen että mä kuulun siihen halveksuttuun ihmisryhmään joka ei koskaan "opi" käyttäytymään ikänsä muikaisesti... mitä se ikinä tarkottaakaan. Vai voiko joku kuvitella että mä en jonain päivänä nolaiskaan itseäni (ja muita mukana olijoita) menettämällä kontrollin keikoilla, innostuiskaan "liika" uudesta kirjasta tai levystä tai unelmoiskaan mahdottomuuksia lapsellisuuteen saakka?
Eli jatkan samaan malliin rakkaat ystävät. Kasva isoksi, älä aikuiseksi.
Kutsun nyt tässä teidät kaikki synttäri kahveille tänne Kuolioon tänä vkonloppuna. Tarjolla on piparia ja kahvia. Teretulemast!
PS. Annalle kutsu on voimassa maanataille saakkaa... ;)
lauantai 19. tammikuuta 2008
:(
Tänään on huono aamu. Edes tee ja kanelikeksit ei pelasta tätä päivää.
*lähtee etsimään tee-se-itse-ohjeita paksusuolen poistoon internetistä* Sattuuuuuuuuuuu...!!!
PS. Myrskyääkö Helsingissä oikeesti? Epistä! Mäkin tahdon tänne myrskyn!
*lähtee etsimään tee-se-itse-ohjeita paksusuolen poistoon internetistä* Sattuuuuuuuuuuu...!!!
PS. Myrskyääkö Helsingissä oikeesti? Epistä! Mäkin tahdon tänne myrskyn!
perjantai 18. tammikuuta 2008
Bored of being bored...
Tänään on tylsä päivä.
Ulkona viimeisetkin lumet sulaa silmissä kun mittari pyörii pöyristyttävissä lämpöasteissa ja välillä ripsii silkkaa vettä. (Uskokaa jo; ilmastonmuutos!!!!) Lenkki-puistosta on tullut hengenvaarallinen paikka jossa Äiti ja Reemus molemmat taittaa vielä nilkan jos kolmannenkin ennen kun "oikea" kevät koittaa. Harkitsemme vakavasti luistinten ostoa molemmille jolloin lenkkeily ja kepin heitto sujuisivat turvallisemmissa merkeissä.
Liikkeessä on hiljaista. Nekin asiakkaat jotka tulevat sisään osavat vain ikoneita vainajien arkkuihin ja tuohuksia muistotilaisuuksiin. Herää ajatuksia: Onko ihmisiä kuollut tavallista enemmän vai meneekö kaikki samoihin hautajaisiin tänä viikonloppuna? Missä on riehakas perhantai fiilis asiakkailta? Missä on normaalit perjantaiset asiakkaat, joilla lounas on mennyt vähän pitkäksi ja hengitys haisee vanhalta viiniltä, kun ne silmät harottaen hakee lompakosta Visa-korttia maksaakseen 70 € ostokset jotka varmasti aamulla kaduttaa?
Sain aamulla tietää että hypetyksestä huolimatta leikkaus myöhästyy aiotusta. Hoitajatar puhelimessa pahoitteli että muutama kiireellisempi oli mennyt jonossa ohi ja meikäläisen suoli saa jatkaa eloaan vielä ainakin helmikuun lopulle jos ei maaliskuullekkin. Paska. Vaikka pelottaakin ihan järjettömästi tämä "perkaus" niin olin jo asennoitunut ja ehtinyt vähän innostuakkin elämästä ilman suolta. Vaan ei. Tylsää!
Perjantai. Jostain tummista syövereistä puskee pieni lepatus joka saa veret liikkeelle ja ajatukset hämyisiin baareihin ja kalliisiin paukkuihin joita joutuu jonottamaan tiskillä ihan liian kauan. Tekee mieli ulos. *huokaus* Sen sijaan luvassa on puuduttava ilta telkkarin ääressä jonka kohokohta lienee kun MTV2´lta tulee One Night Only´n "Just for tonight"-video ja vanha nainen innostuu tanssimaan teinipoikien lurituksen tahtiin olohuoneessa hämmentäen koiraansa loputtomiin. Jee. Pitääpä muistaa suolkea olohuoneen verhot heti kun pääsee kotiin...
Hyvää viikonloppua ystävät!
Ulkona viimeisetkin lumet sulaa silmissä kun mittari pyörii pöyristyttävissä lämpöasteissa ja välillä ripsii silkkaa vettä. (Uskokaa jo; ilmastonmuutos!!!!) Lenkki-puistosta on tullut hengenvaarallinen paikka jossa Äiti ja Reemus molemmat taittaa vielä nilkan jos kolmannenkin ennen kun "oikea" kevät koittaa. Harkitsemme vakavasti luistinten ostoa molemmille jolloin lenkkeily ja kepin heitto sujuisivat turvallisemmissa merkeissä.
Liikkeessä on hiljaista. Nekin asiakkaat jotka tulevat sisään osavat vain ikoneita vainajien arkkuihin ja tuohuksia muistotilaisuuksiin. Herää ajatuksia: Onko ihmisiä kuollut tavallista enemmän vai meneekö kaikki samoihin hautajaisiin tänä viikonloppuna? Missä on riehakas perhantai fiilis asiakkailta? Missä on normaalit perjantaiset asiakkaat, joilla lounas on mennyt vähän pitkäksi ja hengitys haisee vanhalta viiniltä, kun ne silmät harottaen hakee lompakosta Visa-korttia maksaakseen 70 € ostokset jotka varmasti aamulla kaduttaa?
Sain aamulla tietää että hypetyksestä huolimatta leikkaus myöhästyy aiotusta. Hoitajatar puhelimessa pahoitteli että muutama kiireellisempi oli mennyt jonossa ohi ja meikäläisen suoli saa jatkaa eloaan vielä ainakin helmikuun lopulle jos ei maaliskuullekkin. Paska. Vaikka pelottaakin ihan järjettömästi tämä "perkaus" niin olin jo asennoitunut ja ehtinyt vähän innostuakkin elämästä ilman suolta. Vaan ei. Tylsää!
Perjantai. Jostain tummista syövereistä puskee pieni lepatus joka saa veret liikkeelle ja ajatukset hämyisiin baareihin ja kalliisiin paukkuihin joita joutuu jonottamaan tiskillä ihan liian kauan. Tekee mieli ulos. *huokaus* Sen sijaan luvassa on puuduttava ilta telkkarin ääressä jonka kohokohta lienee kun MTV2´lta tulee One Night Only´n "Just for tonight"-video ja vanha nainen innostuu tanssimaan teinipoikien lurituksen tahtiin olohuoneessa hämmentäen koiraansa loputtomiin. Jee. Pitääpä muistaa suolkea olohuoneen verhot heti kun pääsee kotiin...
Hyvää viikonloppua ystävät!
tiistai 15. tammikuuta 2008
Oikeutta eläimille!!!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1475931
140€ ?
Ja eläintepitokieltoa kaksi vuotta?
Ja tämänkö pitäisi liikutta naista joka on jättänyt oman koiransa hitaasti kitumaan ja kuolemaan niin tuskallisen kuoleman että sitä on vaikea käsittää takapihalleen, omien silmiensä alle, useammaksi päiväksi? Liikuttavaa että oikeus kuvittelee naisen välittävän karvan vertaa siitä saako vai eikö hän saa pitää eläimiä... Saatanan peto tuskin pitää tuomiotaan edes rangaistuksena; luulenpa ettei suurta motiivia ihan heti hankkia toista koiraa ole jos edellisestä ei välittänyt tuon vertaa!
Kyllähän mä tiedän että ihmiset on julmia. Että me ollaan täysin sydämettömiä ja banaaleja elukoita, mutta silti pistää vihaksi. Mikä helvetti pitää ihmistä riivata että antaa eläimen, jonka on itse hankkinut kysymättä eläimen mielipidettä asiaan, sitten kitua ja kärsiä ja kuolla oman välinpitämättömyytensä vuoksi? Miksi sitä eläintä ei anna pois? Myy? Vie vaikka lopetettavaksi jos ei muuta keksi? Mutta että antaa toisen kuolla kuumuuteen ja janoon sairaana takapihalle kärpästen muniessa pään jokaiseen pehmyeeseen kudokseen? Sairas, julma, välinpitämätön, tunteeton paska! Toivottavasti sillä huoralla ei ole lapsia...
Mä tiedän tarkkaan mitä mä tekisin sille ämmälle jos sen eteeni saisin. Mua ei juurikaan kiinnosta jos nainen on just sairastunut itse ennen tapausta, olen mäkin saatana sairas mutta koirani olen aina hoitanut tai ainakin niille hoidon järjestänyt. Ja suomalainen oikeusjärjestelmä osoitti minkä takia se on täysin turha. Eläinsuojelurikoksesta ei tuomita juuri ketään juuri koskaan koska oikeus ei ikinä siihen suostu vaikka syyttäjät kerta toisensa jälkeen hakee tuomiota. Sen sijaan ne jakaa naurettavan pieniä sakkotuomiota ja harvakseltaan eläintenpitokieltoja. Suomessa saa tehdä eläimille mitä vaan jos on valmistautunut maksamaan muutaman huntin sakkoja pari vuotta myöhemmin kun asia oikeuteen asti ehtii. Että oikeutta eläimille vaan prkle.
Jos nyt ei Jenkeissä montaa asiaa kovin fiksusti hoideta niin eläinsuojelulait niillä on ainakin enemmän kohdallaan monessa osavaltiossa kun täällä koto-Suomessa. Animal Planet´lta katsoo mielissään Animal Cops Houston´in kaltaisia ohjelmia joissa ne pelastaa eläimiä ja katsoo sitten että omistajat saa isojen sakkojen päälle vielä ihan kunnon kakkuakin kun on tarpeen. Kateeksi käy. Jos olis rahaa ja mahdollisuus niin perustaisin jonkun oman käden oikeus-ryhmittymän ja alkaisin rangaista yön pimeinä tunteina trikoisiin pukeutuneen joukkioni kanssa eläimiä huonosti kohtelevia... Stana!
K
PS. Okaa tänään erityisen kilttejä eläimillenne! Ne ansaitsee sen!
140€ ?
Ja eläintepitokieltoa kaksi vuotta?
Ja tämänkö pitäisi liikutta naista joka on jättänyt oman koiransa hitaasti kitumaan ja kuolemaan niin tuskallisen kuoleman että sitä on vaikea käsittää takapihalleen, omien silmiensä alle, useammaksi päiväksi? Liikuttavaa että oikeus kuvittelee naisen välittävän karvan vertaa siitä saako vai eikö hän saa pitää eläimiä... Saatanan peto tuskin pitää tuomiotaan edes rangaistuksena; luulenpa ettei suurta motiivia ihan heti hankkia toista koiraa ole jos edellisestä ei välittänyt tuon vertaa!
Kyllähän mä tiedän että ihmiset on julmia. Että me ollaan täysin sydämettömiä ja banaaleja elukoita, mutta silti pistää vihaksi. Mikä helvetti pitää ihmistä riivata että antaa eläimen, jonka on itse hankkinut kysymättä eläimen mielipidettä asiaan, sitten kitua ja kärsiä ja kuolla oman välinpitämättömyytensä vuoksi? Miksi sitä eläintä ei anna pois? Myy? Vie vaikka lopetettavaksi jos ei muuta keksi? Mutta että antaa toisen kuolla kuumuuteen ja janoon sairaana takapihalle kärpästen muniessa pään jokaiseen pehmyeeseen kudokseen? Sairas, julma, välinpitämätön, tunteeton paska! Toivottavasti sillä huoralla ei ole lapsia...
Mä tiedän tarkkaan mitä mä tekisin sille ämmälle jos sen eteeni saisin. Mua ei juurikaan kiinnosta jos nainen on just sairastunut itse ennen tapausta, olen mäkin saatana sairas mutta koirani olen aina hoitanut tai ainakin niille hoidon järjestänyt. Ja suomalainen oikeusjärjestelmä osoitti minkä takia se on täysin turha. Eläinsuojelurikoksesta ei tuomita juuri ketään juuri koskaan koska oikeus ei ikinä siihen suostu vaikka syyttäjät kerta toisensa jälkeen hakee tuomiota. Sen sijaan ne jakaa naurettavan pieniä sakkotuomiota ja harvakseltaan eläintenpitokieltoja. Suomessa saa tehdä eläimille mitä vaan jos on valmistautunut maksamaan muutaman huntin sakkoja pari vuotta myöhemmin kun asia oikeuteen asti ehtii. Että oikeutta eläimille vaan prkle.
Jos nyt ei Jenkeissä montaa asiaa kovin fiksusti hoideta niin eläinsuojelulait niillä on ainakin enemmän kohdallaan monessa osavaltiossa kun täällä koto-Suomessa. Animal Planet´lta katsoo mielissään Animal Cops Houston´in kaltaisia ohjelmia joissa ne pelastaa eläimiä ja katsoo sitten että omistajat saa isojen sakkojen päälle vielä ihan kunnon kakkuakin kun on tarpeen. Kateeksi käy. Jos olis rahaa ja mahdollisuus niin perustaisin jonkun oman käden oikeus-ryhmittymän ja alkaisin rangaista yön pimeinä tunteina trikoisiin pukeutuneen joukkioni kanssa eläimiä huonosti kohtelevia... Stana!
K
PS. Okaa tänään erityisen kilttejä eläimillenne! Ne ansaitsee sen!
lauantai 12. tammikuuta 2008
and so the world was created...
Alku.
Ensimmäinen teksti, "bloggaus".
*yksinäiset kädet taputtaa jossain huoneen takaosassa*
Tästä blogista saa kiittää mun suosikki inhokkia, Ritva Santavuorta. Jos se ei olis eilen aukonut naamaansa YLE´n Jälkiviisaissa aamulla, kun mä meikkasin ennnen duuniin lähtöä, niin tätä blogia tuskin olis syntynyt. Tai ainakaan tää blogi ei olis syntynyt nyt, vielä.
Äh, ei edes kiitetä sitä! Paskat. Olisin mä tän blogin jossain vaiheessa aloittanut kuitenkin, Ritva Santavuoresta viis. Helvetin rasistinen idiootti...
Tässä vaiheessa mä varmistan että kaikki tietää mistä nyt on kyse. Eli eilen aamulla Jäkliviisaat ohjelmassa entinen valtionsyyttäjä Ritva Santavuori esitteli (taas) aivokapasiteettiaan kuvailemalla Jenkkien presidenttiehdokkaan Barack Obaman mummoa rumaksi ja jatkamalla:
"- Kyllä mä hyvin ymmärrän, että isoäidissä on vielä jäljellä ne tyypilliset negroidiset piirteet...vaatetus ja kampaus ja hampaat, ja nenä on just niin kuin näillä gorilloilla". Santavuori painoi vielä sormellaan nenänsä lyttyyn havainnollistaakseen asiaa tyhmimmille katsojille.
Ritu epäili että kyseessä TÄYTYI olla joku mustamaalaus-kampanja muiden ehdokkaiden taholta, kun näin ämpäri-ruman mummun kuvia julkisesti esiteltiin lapsenlapsen kampanjan aikana.
*syvä huokaus ja hitaasti laskien kymmeneen*
Että tämmöstä.
Myönnän. Paloi hihat. Ja pikkasen ihoakin. Soitin siltä seisomalta, naama puoliksi meikattuna, YLE´n palautepuhelimeen ja jäti viestin jossa taisin vaatia mm. Santavuoren poistamista ruudusta ja julkista anteeksipyyntöä. "Mainitsin" myös tuohtumukseni Santavuoren ikuisesta venäläisyys vastaisuudesta ja jatkuvasta "ryssittelystä" Jälkiviisaissa. Ärsyttää niin prkeleesti että se joka perjantai jaksaa kaivaa "ryssät" esiin ja syyttää kokonaista kanssa millon mistäkin. Kaikki venäläiset naiset on sen mielestä huoria ja miehet jotain varkaiden ja murhaajien välillä, tai näin hän ainakin antaa ymmärtää. Pelottaa ajatella onko kukaan ulkomaalainen koskaan saanut puolueetonta oikeudenkäyntiä Santavuoren ollessa valtionsyyttäjänä...
Tämä oli siis syy miksi oli pakko aloittaa blogi. Oli pakko päästä puoli julkisesti ilmaisemaan paheksunta ja ärsytys jota kyseinen ihminen ahdasmielisine kommentteineen mussa herättää. Ei riittänyt että vouhkasin asiasta jo eilen faijalle vaan oli pakko päästä vielä purkamaan. Ja kai mua kiinnostaa mitä te muut ajattelette asiasta kans... kommentoikaa. Kertokaa mulle jos teidän mielestä mä olen idiootti (tän asian suhteen, muutenhan se on ihan itsestään selvyys!!) ja jos mä ylireagoin. Keskustellaan!!
Jatkossa mä lupaan että blogista löytyy muutakin kun tulikiven katkuista vouhotusta. Tai korjataanpa tota edellistä heti, mä lupaan yrittää! ;)
Kiitos ja kumarrus.
Ensimmäinen teksti, "bloggaus".
*yksinäiset kädet taputtaa jossain huoneen takaosassa*
Tästä blogista saa kiittää mun suosikki inhokkia, Ritva Santavuorta. Jos se ei olis eilen aukonut naamaansa YLE´n Jälkiviisaissa aamulla, kun mä meikkasin ennnen duuniin lähtöä, niin tätä blogia tuskin olis syntynyt. Tai ainakaan tää blogi ei olis syntynyt nyt, vielä.
Äh, ei edes kiitetä sitä! Paskat. Olisin mä tän blogin jossain vaiheessa aloittanut kuitenkin, Ritva Santavuoresta viis. Helvetin rasistinen idiootti...
Tässä vaiheessa mä varmistan että kaikki tietää mistä nyt on kyse. Eli eilen aamulla Jäkliviisaat ohjelmassa entinen valtionsyyttäjä Ritva Santavuori esitteli (taas) aivokapasiteettiaan kuvailemalla Jenkkien presidenttiehdokkaan Barack Obaman mummoa rumaksi ja jatkamalla:
"- Kyllä mä hyvin ymmärrän, että isoäidissä on vielä jäljellä ne tyypilliset negroidiset piirteet...vaatetus ja kampaus ja hampaat, ja nenä on just niin kuin näillä gorilloilla". Santavuori painoi vielä sormellaan nenänsä lyttyyn havainnollistaakseen asiaa tyhmimmille katsojille.
Ritu epäili että kyseessä TÄYTYI olla joku mustamaalaus-kampanja muiden ehdokkaiden taholta, kun näin ämpäri-ruman mummun kuvia julkisesti esiteltiin lapsenlapsen kampanjan aikana.
*syvä huokaus ja hitaasti laskien kymmeneen*
Että tämmöstä.
Myönnän. Paloi hihat. Ja pikkasen ihoakin. Soitin siltä seisomalta, naama puoliksi meikattuna, YLE´n palautepuhelimeen ja jäti viestin jossa taisin vaatia mm. Santavuoren poistamista ruudusta ja julkista anteeksipyyntöä. "Mainitsin" myös tuohtumukseni Santavuoren ikuisesta venäläisyys vastaisuudesta ja jatkuvasta "ryssittelystä" Jälkiviisaissa. Ärsyttää niin prkeleesti että se joka perjantai jaksaa kaivaa "ryssät" esiin ja syyttää kokonaista kanssa millon mistäkin. Kaikki venäläiset naiset on sen mielestä huoria ja miehet jotain varkaiden ja murhaajien välillä, tai näin hän ainakin antaa ymmärtää. Pelottaa ajatella onko kukaan ulkomaalainen koskaan saanut puolueetonta oikeudenkäyntiä Santavuoren ollessa valtionsyyttäjänä...
Tämä oli siis syy miksi oli pakko aloittaa blogi. Oli pakko päästä puoli julkisesti ilmaisemaan paheksunta ja ärsytys jota kyseinen ihminen ahdasmielisine kommentteineen mussa herättää. Ei riittänyt että vouhkasin asiasta jo eilen faijalle vaan oli pakko päästä vielä purkamaan. Ja kai mua kiinnostaa mitä te muut ajattelette asiasta kans... kommentoikaa. Kertokaa mulle jos teidän mielestä mä olen idiootti (tän asian suhteen, muutenhan se on ihan itsestään selvyys!!) ja jos mä ylireagoin. Keskustellaan!!
Jatkossa mä lupaan että blogista löytyy muutakin kun tulikiven katkuista vouhotusta. Tai korjataanpa tota edellistä heti, mä lupaan yrittää! ;)
Kiitos ja kumarrus.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
