Muistaen, Katja

Muistatteko te missä te olitte seitsämän vuotta sitten kun saitte kuulla? Muistatteko te miltä se sillon tuntu?

Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.

Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.

xx