... at my most beautiful...

Mistä mä alotan? Mitä mä kertoisin? Mikä vois ikinä riittää kuvaamaan tätä iltaa?
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.

Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.

En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx