Lottovoittaja!!

Uuups..!!
Puoli vuotta myöhemmin ja haavat arpeutuneena voin kertoa että hyvin olen pärjännyt. Pitkä hiljaisuus tässä välissä saattoi kyllä vihjailla että olin kuollut sepsikseen tai johonkin muuhun mutta ei, täällä ollaan. Masussa on klassinen Frankestein-arpi, n.50cm pitkä, ja mukana kulkee mun "käsilaukku" johon olen jo melkolailla tottunut. "Käsveskan" kanssa menee ihan hyvin joskin viime yönä oli pientä ongelman poikasta taas mutta ei mennä yksityiskohtiin koska vaikka nyt olen luvannut olla sensuroimatta suuremmin niin tämän te HALUATTE että mä sensuroin! Käyttäkää mielikuvitustanne... ;)
Yleinkuntohan noissa isoissa leikkauksissa repsahtaa pahemman kerran vaan eipä tuo ollut kummoinen ennenkään, lol. Vielä ottaa koville kaikenlaiset fyysiset ponnistelut ja hikoilen kuin pieni sika pienemmästäkin ponnistelusta mutta niinhän se kirurgi sanokin että toipuminen lasketaan vuosissa ennenmmin kuin kuukausissa. Uskomatonta muuten että mun leikkauksesta on vasta puoli vuotta!! Tuntuu kun siitä olis ihan ikuisuus ja ihmismieli on tehnyt teppoisensa ja olen jo melkien unohtanut kuinka paskaa elämä oli sen suolen kanssa. Välillä tulee sellasia hetkiä kun tajuaa että joo, enä olis ennen leikkausta voinut tätäkään tehdä..! Viimeksi tänä aamuna. Meinasin myöhästyä bussista ja jouduin sprinttaamaan vikan sadan metrin matkan (kovempi olin kuin tää Bolt-tyyppi olympialaisissa! Vannon!) etten myöhästynyt ja kun sitten pääsin sisään niin tajusin ettei moiset juoksemiset olis onnistuneet laisinkaan aiemmin. Mä olisin ollut housu pyykillä jo muutaman askeleen jälkeen... Lol! Nyt naurattaa mutta arvatkaa naurattiko sillon!?
Tosiaan, leikkauksen jälkeen on saanut tehdä kaikenlaista mitä ei ole noin 5 vuoteen pystynyt tekemään. Söin jätskiä Kuolion torilla helle päivänä (kuinka paljon mun vaatimus taso onkaan laskenut!?) (ja joo, oli täällä yksi helle päiväkin tänä sateisena kesänä!), pääsin VIHDOIN Suurkirppikselle Kuolion torille heti aamusta enkä vasta iltapäivällä toinen jalka yleisenvessan oven raossa (hetkinen, miksi kaikki "isot" jutut on tapahtuneet Kuolion torilla?! Soittakaa joku Fox Mulderille, kiitos!!), Stadin reissu meni pitkästä aikaa sujuvasti (kiitos työttömälle kuskilleni!) ja pääsin vihdoin, 15 vuoden odottelun jälkeen, nauttimaan myös Anton Corbijín näyttelystä ilman kiirettä ja paniikkia toilettien vapauden suhteen (kiitos krapulaiselle seuralaiselleni!!). Ja olen matkustanut junalla, duunimatkat bussilla, saan syödä ruisleipää, juoda kahvia (!!), lähteä Reemuksen kanssa lenkille ilman huolta, käydä ostoksilla, maleksia kaupungilla ja keskittyä rauhassa elämään. Jee!
Mä tiedän että monelle tää leikkaus ja avanteen kanssa eläminen on kamala rangaistus ja ihan hirveetä. Johan ne Tehiksessäkin päivitteli elämän julmuutta ja kauheutta kun Prattin tyttikseltä jouduttiin poistaa suoli ja avanteen sai. Sehän ihan hylkäsi Prattin jotta sen ei tarttis kestää sitä avanteen kauheutta (okei, oli muitakin syitä mutta silti..!)!! Nauratti. Ja vähän loukkasi. Vaikkakin epäilenhän minäkin josko kukaan koskaan ikinä voi mua seksikkäänä nähdä kun "käsveska" ei niitä kaikkein houkuttelevimpia asusteita ole. Anyhooooo, pointti oli että vaikka muille tää oliskin kauhistus niin mä olen ainoastaan onnellinen että mut leikattiin. Mun elämänlaatu on parantunut 110% ja elämänlaadullisista syistähän mun gastro mua leikkaukseen suosittelikin suurelta osaa. Sitä ei vaan nää metsää puilta kun on sairas. Eka ajatus kun gastro ehdotti leikkausta oli ihan rehellisesti että: "mut vaan oikeesti sairaathan leikataan?!"... Hmm..! Lol. Gastro meni hiljaseksi vähäks aikaa ja kysy ettenkö mä sitten ole omasta mielestäni "oikeesti sairas". Mun vuoro mennä hiljaiseksi.
Muutama päivä sitten hetkellisesti kirkastu se kuinka sairas mä oikeestaan olinkaan. Kamalan vaikee mieltää itseään sairaaksi, sillai OIKEESTI sairaaksi just! Totta kai mä rationaalisesti ymmärrän ja tiedän jollain tasolla kuinka sairas mä olin, varmaan paremmin kun kukaan muu, mutta kai sitä suojeli itseään totuudelta koska olis ollut melkein mahdotonta jaksaa jos olis myöntänyt itselleen kuinka huonossa jamassa sitä oli välillä. Ja vaikeeksi muille tän kaiken teki se ettei mun sairaudet näy päälle! Jos olis ollut pää kainalossa niin kaikkien olis ollut helppo nähdä ja todeta itse että juu, sairas se on. Nyt ei niinkään...
Oh well, by gones! Nyt on asiat paremmin ja mä voin hyvin. Edelleen olen sairas mutta en colitiksen takia. Edelleen ei sairaus näy päälle mutta ei sen tarttekkaan. Vakava sairaus on ja kuolema voi yllättää koska vaan mutta niin kauan kun se on hiljaa nhiin mä olen tyytyväinen. Lueskelin pitkästä aikaa aiemmin tällä viikolla RP´stä (relapsoiva polykondrtiitti) ja jossain luki esiintymistiheydestä että 1-3 ihmistä miljoonasta sairastuu tähän sairauteen. Lol. Mitä luulette, pitkäiskö lotata, 4,5 miljoonaa jaossa...?! ;) Hehee..!!