Vanhuus

30.
Ei kai se nyt niiiiiin paljon ole?

Puhelin on piipittänyt koko aamun viestejä ja puheluita. Kaikki kyselee ivalliseen äänen sävyyn tuntoja ja joko ikäkriisi on alkanut. Pöydällä on muutama kortti muistaneelta.
Olo ei tunnu yhtään erilaiselta. Peilistäkään ei katso yhtään sen ryppysempi naama tai viisaammat silmät. Toisaalta mä olen kaiketi syntynyt iltapäivällä joten ehkä se muutos tapahtuu vasta sitten...?
Ei tää nyt niin ihmeellistä ole, kolmekymppisyys. Kai sitä on taas askeleen lähempänä "ikuinen vanhapiika" statusta ja sitä kun vanhemmat ihmiset ei enää pidä ihan tyttösenä mutta ei se kyllä miltään "tunnu" enkä mä ole dramaattisesti muuttunut yhtään sen aikuisemmaksikaan. Valvoin edelleen illalla ihan liian pitkään ennen kun kömmin Reemuksen viereen nukkumaan, aamiainen on ollut tähän mennessä pari palaa suklaata ja light cockista, viime päivien ihanin asia on ollut REM´in keikalle lippujen saanti syyskuuksi ja tänä iltana tekis mieli katsoa Shrek DVD´ltä. Kuullostaako toi nyt sitten kolmikymmpiseltä ja kauheen aikuiselta? Mä luulen että mä kuulun siihen halveksuttuun ihmisryhmään joka ei koskaan "opi" käyttäytymään ikänsä muikaisesti... mitä se ikinä tarkottaakaan. Vai voiko joku kuvitella että mä en jonain päivänä nolaiskaan itseäni (ja muita mukana olijoita) menettämällä kontrollin keikoilla, innostuiskaan "liika" uudesta kirjasta tai levystä tai unelmoiskaan mahdottomuuksia lapsellisuuteen saakka?
Eli jatkan samaan malliin rakkaat ystävät. Kasva isoksi, älä aikuiseksi.

Kutsun nyt tässä teidät kaikki synttäri kahveille tänne Kuolioon tänä vkonloppuna. Tarjolla on piparia ja kahvia. Teretulemast!
PS. Annalle kutsu on voimassa maanataille saakkaa... ;)