And it´s coming closer...

Viikonloppu meni töissä. Typerä inventaario... Ei siitä sen enempää. Jokainen jolla on mielikuvitusta edes puoli teekupillista voi arvata ihan ilman kokemustakin ettei inventaario ole niitä kaikkein mielekkäimpiä tapoja viettää viikonloppua rankan duuniviikon jälkeen. Käytännössä duunia itseasiassa. Ja huomenna on taas herättävä pirteenä uuteen kuuden päivän viikkoon... jippii.

Onneks mun viikonlopun pelasti odottamaton taho. Odotin jotain kivaa kun kipasin levykauppa X´ään perjantaina duunin jälkeen(-köhän se oli?) mutta kaikki mun odotukset oli alimitoitettuja. En mä olis kyllä vanhana pessimis... siis REALISTINA uskaltanut edes odottaa mitään tällästä..!!
Eiks ole jännä kun joskus näkee yhden videon tai kuulee yhden biisin joltain bändiltä ja jotenkin vaistomaisesti tietää että jos mä annan tälle pirulle pikkusormeni niin se vie minut kokonaan..! Joskus on ollut näitä etiäisiä ennenkin... Ja aina mä yleensä olen taistellut viimeiseen asti vastaan, vaikka en tiedä miksi, koska en juurikaan tiedä parempaa kun uuden bändin löytämisen joka saa pään ihan sekasin. Nytkin mä muistan jo useamman vuoden takaa nähneeni videon ja miettineeni että onpa rohkee ja mielenkiintoinen bändi, tunteneeni pakottavaa tarvetta lähteä levykauppaan hakemaan bändin hengen tuotoksia, mutta ei. Ennen viikonloppua mä omistin tasan nolla Kings of Leonin levyä, vielä vuosienkin jälkeen. Kuin tyhmää!?
Joka tapauksessa, nyt omistan yhden, uusimman ja maanataina menen tilaamaan loput kolme.

Duunin ohessa mun viikonloppu on kulunut puoli ekstaasissa levyä kuunnellen. Ekalla kuuntelu kerralla makasin koko levyn ajajn silmät kiinni sohvalla liikuttamatta lihastakaan ja silti mun poskia kuumotti ja kun näin naamani peilistä mun posket olikin kun reippaan kävelyretken jälkeen pakkasessa. Mun kihelmöi!! Levyn joka ainut biisi on ihan mieletön!
Mä en tiedä mitä mä odotin, en kai mitään mutta silti tää levy on kaikkea muuta kun mitä mä odotin. Lol! Toisaalta olisinhan mä voinut arvata että jotain hyvää on luvassa "sex on fire" sinkun jälkeen jota hehkutin yhden entryn verran aiemmin... mutta mutta! Eihän yks sinkku vielä sano mitään! Useimmin on jopa niin että levyllä on yksi hyvä sinkku ja muut biisit ihan paskaa kun edes että levy olis kokonaan siedettävä, saati sitten että sinkku on ihan järjettömän hyvä ja levy vielä sitäkin parempi kokonaisuutena.
Nyt en saa mieleeni toista kertaa jollon olis yksittäinen levy iskenyt näin. tai saanpa... Killers´in Sam´s Town. Ja sitä ennen REM´in Monster. Ja Pearl Jam´in Ten. Välissä oli Nirvanan In Utero. Mutta että kovaan joukkoon on Kings of Leon päässyt siis..!! Lol. Ainakin mun mittapuulla. Ja mun mittapuuhan tässä vaan ratkaisee kun on mun blogista kyse! HA! Lol...!!

Joo. Fyysisiä oireita musiikista siis tällä kertaa. On ihan mielettömän hyvä olla. Olen kuunnellut levyn, yhtään liioittelematta, varmaan 20 kertaa tän viikonlopun aikana enkä aio vielä lopettaa. Nyt alkaa venaaminen ja vartominen joka saattaa kestää vuosia tai vaikka elin iän... Mä aion nähdä tän bändin livenä. PISTE!

xx

Melkein koko päivä uutispimennossa kun poikkeuksellisesti en avannut mitään lehteä aamulla netissä. Joku mainitsi kesken keskustelun ja kauhulla nyt koko tilanteen jo lauettua luen ja luen.
Miksi?!
Koko aikana, kun näitä kouluampumisia on pitkin maailmaa sattunut, en ole ymmärtänyt syytä. Tiedän mitä tekijät ovat jäähyväiskirjeissään ja -videoissaan sanoneet, mutta se ei ole auttanut ymmärtämään. Vihaa, katkeruutta ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että se kostetaan, näytetään toteen viattomien sivullisten kustannuksella. Miten nämä nuoret miehet eivät osaa kanavoida tunteitaan muuten? Miten väkivallasta lähiympäristöä kohtaan on tullut keino purkautua?
Osa kouluampujista ei ole enää edes ollut ihan poikasiakaan..! Kuinka yli 20-vuotias voi olla niin naivi ettei tajua miten lopullista kuolema on?
Kieltäydyn uskomasta selittämättömään pahuuteen. Tälle kaikelle on oltava selitys jota en vaan nää. Syy.
Toivon että ampuja jää henkiin. Haluan vastauksia, syitä. Haluan että hän näkee, tuntee kättensä jäljet. Ehkä hänkin ymmärtää...

Sytytän illalla kynttilän niin kuolleille kuin heidän läheisilleenkin. Menetys on julmaa.

" Kaipauksella on tummat siivet
sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.

Kaipauksella on kauniit siivet
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa mukanaan."
Riitta Hämäläinen

Sanokaa lapset läheisille tänä iltana kaikki se joka normaalisti jää sanomatta. Itsestään selvyydetkin!

xx

Yksin vai yhdessä?

Meillä kävi äsken liikkeessä mielenkiintoinen ihminen. Ehkä uusi ystäväni. Toivon ainakin niin!
Noin 60-vuotias nainen. Eronnut tai jäänyt leskeksi 9 vuotta sitten ja sen jälkeen muuttanut 12 kertaa eri puolille Suomea, milloin mihinkin, vain koska siltä on tuntunut.
En edes muista mistä aloitimme keskustelun mutta lopulta olimme puhuneet puolitoista tuntia yhteen menoon omista hengellisistä kysymyksistä tai niiden puutteesta, riskin otosta elämässä, kirjoista ja viimein yksinäisyydestä. Kuten hän, minäkin olen viimeisten vuosien aikana ollut hyvin yksinäinen välillä. Tiedän että yksinäiseksi tunnustautuminen helposti antaa kuvan onnettomasta rukasta joka vaeltelee kaupungilla muovikassi kädessä, tukka likaisena pälyillen toiveikkaasti vastaan tulevien kasvoja etsien hymyä johon tarttua... tai jotain. Mutta ei mun yksinäisyys ole ollut sellaista. Se on enemmänkin sellasta katoamista, hetkellistä tajuamista ettei kukaan kaipaa juuri mua juuri nyt eikä juuri muulloinkaan. Enkä mä kerjää nyt huomiota ja selkään taputuksia siitä että "kyllä mä sua ajattelen!" - whatever!
Mun arkeeni kuuluu välillä monta päivää niin etten puhu kenenkään tutun ihmisen kanssa, ainoastaan asiakkaiden kanssa. Ja taisin jo aiemmin mainitakkin jossain blogi entryssä että joskus menee viikkoja ilman että mä edes tajuan etten ole fyysisesti koskenut kehenkään ihmiseen muuta kun vahingossa kassa jonossa. Tällä viikolla mun puhelin on soinut yhteensä ehkä 3 kertaa, ilman että se olis ollut joku perheen jäsen hehkuttamassa uutta vauvaa tai raskauden viime hetkiä. Mailia mä olen saanut yhdeltä vai kahdelta ihmiseltä. TÄTÄ on mun yksinäisyys.
Me sovittiin tän naisen kanssa että se tulee myöhemmin uudestaan meidän liikkeeseen mua tapaamaan että voidaan jatkaa juttua ja mennä kahville. On aina yhtä ihmeellistä tavata uusia ihmisiä joiden kanssa kemiat pelaa ja yhteys toimii heti. Harvoin koettua, ikävä kyllä.

Joka tapauksessa, eksyin aiheesta taas, puhuttiin meidän molempien kokemuksista yksinäisenä. Oli tosi jännä huomata että me oltiin huomattu samat asiat, koettu samanlaisia hetkiä ja tultu samaan lopputulokseen. Tää nainen oli kokeillut jo yksin kaiken sen jota mä haluan kokeilla; matkustelun, ottamisen ja lähtemisen päämäärättä, maalla yksin asumisen... Jotkut sen kokemukset oli hyviä, toiset huonoja. Mä sain vaan lisäpotkua omiin haaveisiini yksin maalle muutosta keskustelun aikana. Ehkä mun pitäiskin uskaltaa..! Ehkä jo heti leikkausken jälkeen ens vuonna!! Ajatelkaa, ei enää tekosyitä vaan toimintaa!
Ja samalla mä kuulin selkeesti tän vanhemman naisen selvän varoituksen; Älä muuta yksin uuteen paikkaan ja eristäydy. Älä muutu erakoksi. Itsensä kanssa toimeen tulo on hyvä asia ja kaikkien tulisi pystyä hiljaa olemiseen itsensä kanssa, mutta varovasti... älä anna sen viedä mukanaan! Jokainen tarvitsee lähelleen omia ihmisiään!!
Ja kun mä kuuntelin sitä niin mun mieleen palasi viikko sitten näkemäni elokuva "Into the Wild" joka perustuu tositapahtumiin. Parikymppisen Cris McCandless´in tarina siitä kuinka hän hävisi läheisiltään tarkoituksella etsimään mielikuviensa ja haaveidensa mukaista onnellista elämää irti uraputkesta ja materiasta. Hän kiersi Amerikkaa kaksi vuotta rahatta ja lopulta päätyi keskelle Alaskan villiä luontoa vain kuollakseen juuri kun tajusi yhden tärkeimmistä asioista elämässä:

"Happiness real only when shared"

Se oli Chrisin yksi viimeisistä päiväkirja merkinnöistä ennen kuolemaa. Chris piti tarkkaa päiväkirjaa koko sen ajan kun hän oli "kadoksissa". Toi leffa kosketti mua tosi syvältä. Tunnistin itseni monessakin mielessä Chrisissä. Chris oli vaan mua paljon rohkeempi, äärimmäisen rohkee ja ehkä samalla kuitenkin hieman naivi. Olihan se kuollessaankin tietysti vain 24 vuotias joten ehkä mä olin aikalailla samanlainen hänen ikäisenään... Mutta toi viisaus mielessä mä siis tahtoisin tehdä niinkun tää mun toivottavasti uusi ystäväni. Haluaisitteko te jakaa mun onneni jos mä onnistun sen etsinnässä joskus?

xx

ps. Kuinkahan sekava tääkin entry on? Lol.

It´s a Boy!!

Katkeran suloisin mielin ilmoitan iloisen uutisen:

Pikkusiskoni Heidi ja hänen avomiehensä Jape... ei kun Marko, ovat saaneet tänään terveen pikku pojan!! Musta pitkä tukka lapsella viittaa rockiin tulevaisuuteen... tai näin haluaa täti uskoa... ;) Hyvän mittanen ja hyvän kokoinen. Juoksutti vanhempiaan etukäteen Tammisaaressa jo edellis yönä mutta taistelun jälkeen luovutti ja vihdoin syntyi tänään aamupäivällä.
Onnea uudelle perheelle!!

xx

Katja on Fire

http://www.youtube.com/watch?v=HHhhcKxflMY

Kiesus!!!
Voisko toi biisi olla yhtään... ööö... "kuumempi"?!
Mulla menee iho kananlihalle ja hiki kohoaa niskaan jo ekasta nuotista jonka toi kerubi kasvoinen pastorin poika Caleb (kuinka täydellinen nimi?!) päästää huuliltaan. Jessus... miten kukaan voi kuullostaa tolta? Ja miten kukaan voi tehdä noin uskomatonta biisiä? Kelatkaa näitä sanoja:

Lay where you're laying
Don't make a sound
I know they're watching
They're watching

All the commotion
That kitty loves pain
It has people talking
They're talking

You
Your sex is on fire

The dark of the alley
The breaking of day
The head while I'm driving
I'm driving

The soft lips are open
Them knuckles are pale
It feels like you're dying
You're dying

You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire

Hot as a fever
Rattling bones
I could just taste it
Taste it

If it's not forever
If it's just tonight
Oh it's still the greatest
The greatest
The greatest

And you
Your sex is on fire
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire

And you
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire

Joka kerta kun mä kuulen ton biisin mä löydän itseni keskeltä olohuoneen lattiaa silmät kiinni tanssimasta mieli ihan jossain muualla kun raamatun asioissa... köh.
Moisia biisejä, siis jotka vaikuttaa muhun näin, ei onneksi ole kovinkaan montaa... REM´in "Tongue", Queens of the Stona Age´in "Make it with 'cha"...
Liekkö kenelläkään muulla biisejä jotka saa... toinen ööö... mopon keulimaan?
Tulee vaan mieleen joku Elvis ja pikkarit lavalla, lol.
Hohoijaa näitä vanhanpiian yksinäisiä iltoja taas. Mutta suklaata en kuitenkaan sentään syö!!! ainakaan samaan aikaan. Paljoa.
Antakaa mun vaan olla!!

xx

PS. Heidi ja marko kävivät tänään Tammisaaressa kääntymässä ja katsomassa josko lekuuri sais jo Iskandrrrrrrrria nilkasta kiinni ja vedettyä maailmaan mutta kaveri pisti hanttiin ja pelas itselleen lisä aikaa kohdussa. Ilmotan kun kaveri vihdoin saapuu kulmille. siihen asti elän vain jännityksessä mukana!! *vilkutus Heidille ja Markolle!!*

Muistaen, Katja

Muistatteko te missä te olitte seitsämän vuotta sitten kun saitte kuulla? Muistatteko te miltä se sillon tuntu?

Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.

Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.

xx

... at my most beautiful...

Mistä mä alotan? Mitä mä kertoisin? Mikä vois ikinä riittää kuvaamaan tätä iltaa?
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.

Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.

En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx

..These words, you will be mine, all the time..

Kaksi yötä. Kaksi päivää. Monta huokausta ja hengästynyttä hetkeä. Perhosia vatsassa. Hihityttää. Taantuminen on alkanut. Tiistai-iltana en ole aikuinen, en järkevä tai kunnollinen. Muista en välitä, en ajattele. Jos ette kestä niin sulkekaa silmänne.
Tiistai-ilta on mun!! Mun & REM´in!! Voi luoja... *kyynel*
Uskomatonta että mä itken jo nyt! Katri, Anna, Katri & Blake - valmistautukaa siihen ettei tää keikka onnistu multa kuivin silmin! ;) Lol. Sori jo etukäteen.

The fool might be my middle name
But Id be foolish not to say
Going to make whatever it takes,
Ring you up, call you down, sign your name, secret love
Couldnt I take you in and make you mine?

These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time,
ohI tripped and fell, did I fall?
What I want you to feel, I want to feel it now

You know with love come strange currencies
And here is my appeal: I need a chance, a second chance, a third chance, a fourth chance,
A word, a signal, a nod, a little breath
Just to fool myself, catch myself, to make it real, real
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time, oh
These words, you will be mine
These words haunt me, hunt me down, catch in my throat, make me pray,
Say loves combined, oh

Strange Currencies, REM

xx

Lauantai-illan viettoa Kuoliossa, ilotulituksia. Jiihaa..! Mitähän juhlittavaa täälläkin oikeestaan on? Lol... Taivaalta alkoi äsken kuulua hillitön meteli ja tähystettiin Reemuksen kanssa ikkunasta ja ilotulitushan siellä paukku. Nättiä oli. Oi oi...

Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Sain jotain aikaiseksi. Ensin töissä kymmenestä kahteen. Sitten kahvilla Kahvila Kanelissa Anun kanssa. Kotona puistoiltiin Reemuksen kanssa ja otettiin kauniista pojasta kuvia, tuhansia ja tuhansia kuvia. Sitten siivottiin kämppä. Lopulta kuuden aikaan Niina tuli kahville ja mustikkapiirakalle ja sitten katsottiin elokuvia. Nyt kello on... öööö... kymmenen ja vieläkin kerkeis tehdä jotain...
Mikä lie saanut aikaan moisen energia puuskan?! Normaalisti lauantaina duunin jälkeen sammahdan muutaman tunnin päiväunille ja loppu ilta menee telkkarin ääressä. Ehkä ne tuikkas pakaraan jotain ihan muuta kun kipulääkettä ensiavussa torstai iltana... HMMM!!!
Juu, heitin taas keikan KYS´in ensiapuun torstai iltana koska oli sen aika. Migreeni. Sain vihdoin ihan oikeen estolääkityksenkin tällä reissulla, jee... Jospa jäis nää migreenin takia siellä juoksut!?
Mutta näin.

Lauantai-illan jatkoa.

xx

Ai niin...!!

Unohdin kuitenkin mainita että suunitelmat Stadin reissun suhteen on muuttuneet.
Faija oli sekoillut päivissä enkä saakkaan tällä viikolla kyytiä sinne joten tulenkin Stadiin vasta sunnuntaina. Vanhan suunnitelman mukaisesti poistun keskiviikkona.
Tätä vaan.
x

Mistä tietää että on vanha..?

Kävin aamulla töihin tullessa hakemassa kaksi euron lattea (kelatkaa miten halpaa!!) nimeltä mainitsemattomasta keskustan kahvilasta. Ulos lähtiessä nappasin kahvilan eteisestä vanhasta muistista City-lehden mukaan ja tajusin vasta duunissa että enhän mä ole enää pitkään aikaan lukenut koko lehteä.Oh well, ilmaisjakelussa, tuumin ja hörppiessäni edelleen liian kuuma kahvia selailin lehteä. Päivän toinen tuuminta johti tähän tekstiin: eihän tässä ole mitään järkevää luettavaa!!
Kysymys kuuluukin: onko City-lehden taso laskenut dramaattisesti vai olenko minä liian vanha tajuamaan enää koko lehteä?!
City-lehti ei ole suinkaan ainut asia joka on muutaman vuoden sisällä menettänyt hohtoa. Siinä missä aiemmin oli huippua kun uusi City ilmestyi niin nyt en sitä edes huomaa. Samoin on käynyt ennen lähes elintärkeälle Nyt-liitteelle Hesarin välissä. Mikään ei ollut ihanampaa kun napata liite mukaan duunimatkalle perjantai aamuna ja lukea sitä julkisilla matkustaessa. Tiesi että viikonloppu on alkanut! Jutut tuntu nokkelilta ja läpät oli hauskoja. Nyt harvoin edes luen liitettä. Selaan sen nopeesti läpi illalla kun tulen duunista kotiin ja siinä se. Jutut ei tunnu enää ollenkaan nokkelilta, aiheetkin on ihan paskoja ja hauskoja läppöjä ei löydy yhtään.
Jos nyt vielä jatketaan samalla lehti-linjalla niin myös suomalaiset musiikkilehdet on menneet ihan ruokottoman huonoiksi. Viitsi enää edes kaupassa selata Rumbaa ja Soundia...

En myöskään tunnu enää tajuavan muodin kaikkia villityksiä!! Legginsit, vai mitkä lie alimittaset trikoot ovatkaan, ovat siis aivan kauheita. Vesirajaan juuri ylettyvät minihameet saa mut kiskomaan omaa paitaa alemmas pelkästä myötätunnosta. Korkokengissä kopsuttelevat 14 vuotiaat pissikset saa mut päästämään pelätyn "tsk!" äänen... Mä olen vanha ja ahdasmielinen.
Mulle ei myöskään avaudu se miksi ja kuinka ja miten ja minkä vuoksi Paris Hilton ja sen kaverit on kenenkään mielestä "viileitä" tai miksi kaikki tuntuu haluavan olla kuuluisa hinnalla millä hyvänsä. Just selaillessani tota City-lehteä huomasin jutun 25-vuotiaasta Nina Laineesta joka on ylioppilas, koulutettu hieroja ja pornotähti. Nina sanoo mm näin: "Lauluääni ei riittänyt rocktähdeksi, en ole huippu-urheilija ja malliksi olen liian lyhyt.". Selvä homma siis että ainut vaihtoehto elämässä oli sitten se pornotähteys. Nina jatkaa: "Orgasmini ovat aina aitoja.". Jaa... sinne pornoalallekko ne kaikki hyvöt panot Suomessa ovatkin sitten kadonneet?! Vai oliko nyt vaan niin että minkälainen tahansa hinkutus saa Ninan tulemaan? Koska pornotähdenhän harvemmin on mahdollista maata sängyllä/konepellillä/pöydällä/rannalla kun lahna ja lukea naistenlehtiä sillä aikaa kun vanhempi karvainen mies painaa hiki selässä helmeillen urheilusukat jalassa nuorta lihaa. Palkkaa ei taitais tulla jos Ninakaan ei tulis... Tai sitten Nina on vaan ihan sairaan hyvä työssään ja matkalla maailman maineeseen. Jiihaa.
Mutta että kuuluisaksi. Tämä lienet syy siihen miksi juuri viime viikolla alkanut Big Brother tuntuu olevan täynnä käsittämättömän tyhmiä ihmisiä. Miten ne on ikinä läpäisseet mitään psykologin saati sitten psykiatrin arviota on täysi mysteeri mulle!! Jokaisen ainut syy talossa oloon on se että ne haluaa julkkikseksi ja yllättäen BB onkin tällä kaudella saanut hieman huonoa palautetta. Tirkistelyn halua tai ei, niin ilmeisesti suomalaisia ei kiinnostakkaan nähdä just täysi-ikäisiä ihmisiä alasti runkkaamassa porealtaassa toisiaan heti ekana iltana. Kumma juttu. Enkä mä tajua että miten nää ihmiset perustelee sen että niiden pitäis kiinnostaa ketään sen vertaa että ne vois olla niitä "kuuluisuuksia". Toinen toistaan idiootimpia ja kyvyttömämpiä. Sääliksi käy perheitä ruudun toisella puolella.
Samaan kastiin menee pian alkaat Idols-ohjelmat jossa varsinkin karsinta vaiheessa tuntuu vuosi vuoden jälkeen olevan enemmän ja enemmän täysin laulukyvyttömiä teinejä joiden suurin unelma on olla kuuluisa ja jotka ihan tosissaan uskoo pääsevänsä jatkoon. Hohhoijaa...
Älkääkä edes antako mun aloittaa MTV´n, entisen musiikkikanavan, nykyistä ohjelmistoa joka koostuu lähes pelkästään "reality-sarjoista" joissa pennut sekoilee ja kaikki on "fierce" ja "hawt" ja "rad". Aargh!

Vielä mä sentään onneksi löydän vaatteita vaatekaupoista joihin voisin pukeutua ellen olis näin kamala läski. Ja vielä mä sentään olen sitä mieltä että uudet bändit, joita lähinnä briteistä pukkaa, soittaa kelpo musiikkia. Ja vielä mä myöskin uskon että nuorissa on tulevaisuus kunhan ne vähän kasvaa ensin... ;)
Mä en siis voi olla vielä vanha.
xx