http://www.youtube.com/watch?v=HHhhcKxflMY
Kiesus!!!
Voisko toi biisi olla yhtään... ööö... "kuumempi"?!
Mulla menee iho kananlihalle ja hiki kohoaa niskaan jo ekasta nuotista jonka toi kerubi kasvoinen pastorin poika Caleb (kuinka täydellinen nimi?!) päästää huuliltaan. Jessus... miten kukaan voi kuullostaa tolta? Ja miten kukaan voi tehdä noin uskomatonta biisiä? Kelatkaa näitä sanoja:
Lay where you're laying
Don't make a sound
I know they're watching
They're watching
All the commotion
That kitty loves pain
It has people talking
They're talking
You
Your sex is on fire
The dark of the alley
The breaking of day
The head while I'm driving
I'm driving
The soft lips are open
Them knuckles are pale
It feels like you're dying
You're dying
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Hot as a fever
Rattling bones
I could just taste it
Taste it
If it's not forever
If it's just tonight
Oh it's still the greatest
The greatest
The greatest
And you
Your sex is on fire
You
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
And you
Your sex is on fire
And so
Were the words to transpire
Joka kerta kun mä kuulen ton biisin mä löydän itseni keskeltä olohuoneen lattiaa silmät kiinni tanssimasta mieli ihan jossain muualla kun raamatun asioissa... köh.
Moisia biisejä, siis jotka vaikuttaa muhun näin, ei onneksi ole kovinkaan montaa... REM´in "Tongue", Queens of the Stona Age´in "Make it with 'cha"...
Liekkö kenelläkään muulla biisejä jotka saa... toinen ööö... mopon keulimaan?
Tulee vaan mieleen joku Elvis ja pikkarit lavalla, lol.
Hohoijaa näitä vanhanpiian yksinäisiä iltoja taas. Mutta suklaata en kuitenkaan sentään syö!!! ainakaan samaan aikaan. Paljoa.
Antakaa mun vaan olla!!
xx
PS. Heidi ja marko kävivät tänään Tammisaaressa kääntymässä ja katsomassa josko lekuuri sais jo Iskandrrrrrrrria nilkasta kiinni ja vedettyä maailmaan mutta kaveri pisti hanttiin ja pelas itselleen lisä aikaa kohdussa. Ilmotan kun kaveri vihdoin saapuu kulmille. siihen asti elän vain jännityksessä mukana!! *vilkutus Heidille ja Markolle!!*
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
torstai 11. syyskuuta 2008
Muistaen, Katja
Muistatteko te missä te olitte seitsämän vuotta sitten kun saitte kuulla? Muistatteko te miltä se sillon tuntu?
Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.
Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.
xx
Mä olin Skotlannissa vapaaehtoistöissä. Me oltiin oltu vapaaehtoisporukalla koko päivä kaupungissa ostamassa siivoustarvikkeita ja paluu matkalla yhteisölle viikkokokousta varten pistäydyttiin meidän Jenkki-vahvistuksen Jen´in kanssa vapaa-ajan kämpällä. Big-Chris niminen vapari oli siellä viettämässä hyvin ansaittua vapaata ja makas sohvalla katsomassa telkkaria. Juteltiin pikkasen aikaa ja heitettiin sitten hyvästit ja siirryttiin ovelle. Just kun oltiin saatu se auki Big-Chris huusi meidän perään ja käski tulla katsomaan. Se oli vaihtanut kanavaa ja siellä tuli live kuvaa WTC´ltä. Toinen kone iskeyty just toiseen torniin ja hetken aikaa me luultiin että me katsotaan jotain elokuvaa. Kuullostaa kamalan kornilta. Mutta ihan oikeesti se ei näyttänyt todelliselta. Nopeesti siinä kuitenkin tajus mistä on kyse kun BBC´n uutistenlukijan ääni vapisi ja se takelteli sanoissaan. Jen oli erityisen järkyttynyt. Sen joku sukulainen työskenteli WTC´n toisessa tornissa ja se ryntäs melkein heti soittaa äidilleen Jenkkeihin. Meni hetki ennen kun se sai sitä kiinni ja sillä välin tornit sortu vuorotellen. Mä soitin jossain vaiheessa yhteisölle ja ilmotin ettei me tultas takas ihan heti vaan seurattas tilannetta ja palattas jossain vaiheessa myöhemmin. Meidän käskettiin tulla taksilla mahdollisimman pian.
En muista tarkkaan kuinka kauan me istuttiin ihan hiljaa tuijottamassa uutisia jotka kertas romahtamisten jälkeen kuvia palavista torneista ja toisen koneen iskeytymisestä... Muistan vaan että oli kylmä ja jotenkin epätodellinen olo. Jen itki vaikka kuulikin jossain vaiheessa että sen sukulainen oli lomalla iskujen aikaan eikä edes kaupungissa mutta se tuho oli niin suurta ja heti tiesi ja tajusi että ihmisiä kuoli paljon.
Seuraavan parin viikon ajan lehdet ja uutiset oli täynnä kuvia torneista alas hyppäävistä ihmisistä, Ground Zero´sta ja United 93´sen alas syöksypaikasta. Pentagonin isku jäi vähemmälle huomiolle. Muutaman viikon jälkeen lehtiin alko ilmestyä selviytymistarinoita ja muistokirjoituksia ihmisistä jotka oli kuolleet. Yhteisölle haettiin läheisestä kaupasta joka aamu kolme eri lehteä normaalisti mutta parin viikon ajan iskujen jälkeen lehtiä oli yleensä viisi tai enemmän... Kaikkia kiinnosti.
Tänään siitä kaikesta on kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu mennen nopeesti. Yrittäen olla kuullostamatta ihan idiootilta sanon, että maailma muutti sinä päivänä. Kuka tahansa joka on matkustanut iskujen jälkeen, tuntee jonkun joka on ihon väriltään tummempi, on käynyt New Yorkissa - me kaikki tiedetään se vaikkei sitä haluaiskaan myöntää.
Teistä muista en tiedä, mutta mä aion ottaa hetken aikaani tänään ja käyttää sen muistamiseen.
xx
tiistai 9. syyskuuta 2008
... at my most beautiful...
Mistä mä alotan? Mitä mä kertoisin? Mikä vois ikinä riittää kuvaamaan tätä iltaa?
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.
Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.
En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx
Hengastyttää, jalkoja särkee, olo on kuin uitetulla koiralla ja silti mun on vaikee olla hymyilemättä vaikka poskiinkin koskee jo.
Lapset, se oli ihanaa! Mieletöntä! Täydellistä. Vaikka taivaat oli päättäneet tyhjentää vesivarastonsa Helsingin niskaan just tänä iltana se ei haitannut. Bändi oli iskussa, yleisö messissä ja tunnelma niin tajuttoman upee ettei sitä osaa mitenkään kuvailla. Mä taiteilin itseni turivin tuntumaan jo ennen keikan alkua ja ujuttauduin sieltä sitten tehokkaasti muiden ärsytykseksi eturiviin keikan puolenvälin tienoilla. Sade piiskas päätä mutta se ei haitannut. Rillit huurtu ja oli niin märät ettei läpi nähnyt mutta sekään ei haitannut. Mun saavuttamaton unelmani oli just niin kaunis kun mä sen tiesinkin olevan ja se oli hyvällä tuulella kaikesta vedestä huolimatta eikä lopettanut hymyilemistä ja niin tuttua venkoiluaan koko iltana. Eturivistä mä ihailin sen masua kun se nosti paitaansa vähän väliä tietämättä että keikan loppu puolella Michael kiipeäis aidalle just mun edessä ja että mä saisin rapsutella sen masua sieluni kyllyydestä! Tai no... en nyt ehkä ihan sieluni kyllydetä kuitenkaan... jos olisin tajunnut jotain ja ollut rohkea niin olisin voinut livauttaa käteni sen paidan alle ja sitten vasta olisikin... okei, sensuroidaan nyt tältä osin tätä tekstiä. ;) Kih!
Mutta siis sain kuitenkin tosiaan pidellä käsiä sen masulla ja kuulla sen äänen siitä vierestä ilman mikkiä ja kajareita ja lapset, ihan totta, se mies on oikeesti olemassa!! Mä en ole ollut siitä ihan varma koskaan... epäillyt että se on mun mielikuvituksen tuote ja niin kun kangastus erämaassa, mutta ei. Oikeet lihakset mun käsien alla liikku ja ihan oikeesti siitä lähtee se jumalainen ääni joka saa mut itkemään! Uskomatatonta!
E mä edes itkenyt keikalla kun kerran vaikka etukäteen pelkäsinkin ihan naurettavia itkumarkkinoita. Ja oikeestaan se on REM´in syy!! Kuka olis koskaan uskonut että ne soittais Let Me In´in!? Tyrskahdin itkuun osaksi varmaan järkytyksestä, joskin liikutuksella oli oma osansa myös. Niille jotka ei tiedäniin biisi on Monster levyltä ja Michael on kirjoittanut sen Kurt Cobainin kuoleman jälkeen sille... Eli jos tunnette mua niin ymmärrätte varmaan paremmin miksi juuri kyseinen biisi kirvoitti itkut tällä kertaa. *huokaus*
Mitäs muuta... ai niin, lämppärinä ollut Editors oli myös loistava! Livenä ihan mieletön. Ja pojat kapusi lavalle vielä REM´in setinkin aikana Orange Crush´in ja It´s The End Of The World´in aikana (jälkimmäisen aikana mä keskityin lähinnä hiblailemaan jonkun masua...). Ja kaikilla oli kivaa! Mulla eritoten... lol.
En tiedä oliko tässä nyt mitään järkee ja kadunko huomenna että päästin itseni irti täällä blogissa tässä tunne myrskyssä mutta siinä se nyt on. Olkoon.
Tältä musta tuntuu just nyt. Ja noi on mun mielikuvat päälimmäisenä sieltä keikalta ennen kun olen yhtään ehtinyt mitään sulatella.
Ja mä olen niin onnellinen että voisin kuolla. Ja jos kuolenkin vaikka sitten sinne leikkauspöydälle niin nyt voin ainakin kuolla onnellisena! Haa!!!
xx
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
..These words, you will be mine, all the time..
Kaksi yötä. Kaksi päivää. Monta huokausta ja hengästynyttä hetkeä. Perhosia vatsassa. Hihityttää. Taantuminen on alkanut. Tiistai-iltana en ole aikuinen, en järkevä tai kunnollinen. Muista en välitä, en ajattele. Jos ette kestä niin sulkekaa silmänne.
Tiistai-ilta on mun!! Mun & REM´in!! Voi luoja... *kyynel*
Uskomatonta että mä itken jo nyt! Katri, Anna, Katri & Blake - valmistautukaa siihen ettei tää keikka onnistu multa kuivin silmin! ;) Lol. Sori jo etukäteen.
The fool might be my middle name
But Id be foolish not to say
Going to make whatever it takes,
Ring you up, call you down, sign your name, secret love
Couldnt I take you in and make you mine?
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time,
ohI tripped and fell, did I fall?
What I want you to feel, I want to feel it now
You know with love come strange currencies
And here is my appeal: I need a chance, a second chance, a third chance, a fourth chance,
A word, a signal, a nod, a little breath
Just to fool myself, catch myself, to make it real, real
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time, oh
These words, you will be mine
These words haunt me, hunt me down, catch in my throat, make me pray,
Say loves combined, oh
Strange Currencies, REM
xx
Tiistai-ilta on mun!! Mun & REM´in!! Voi luoja... *kyynel*
Uskomatonta että mä itken jo nyt! Katri, Anna, Katri & Blake - valmistautukaa siihen ettei tää keikka onnistu multa kuivin silmin! ;) Lol. Sori jo etukäteen.
The fool might be my middle name
But Id be foolish not to say
Going to make whatever it takes,
Ring you up, call you down, sign your name, secret love
Couldnt I take you in and make you mine?
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time,
ohI tripped and fell, did I fall?
What I want you to feel, I want to feel it now
You know with love come strange currencies
And here is my appeal: I need a chance, a second chance, a third chance, a fourth chance,
A word, a signal, a nod, a little breath
Just to fool myself, catch myself, to make it real, real
These words, you will be mine
These words, you will be mine, all the time, oh
These words, you will be mine
These words haunt me, hunt me down, catch in my throat, make me pray,
Say loves combined, oh
Strange Currencies, REM
xx
lauantai 6. syyskuuta 2008
Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Sain jotain aikaiseksi. Ensin töissä kymmenestä kahteen. Sitten kahvilla Kahvila Kanelissa Anun kanssa. Kotona puistoiltiin Reemuksen kanssa ja otettiin kauniista pojasta kuvia, tuhansia ja tuhansia kuvia. Sitten siivottiin kämppä. Lopulta kuuden aikaan Niina tuli kahville ja mustikkapiirakalle ja sitten katsottiin elokuvia. Nyt kello on... öööö... kymmenen ja vieläkin kerkeis tehdä jotain...
Mikä lie saanut aikaan moisen energia puuskan?! Normaalisti lauantaina duunin jälkeen sammahdan muutaman tunnin päiväunille ja loppu ilta menee telkkarin ääressä. Ehkä ne tuikkas pakaraan jotain ihan muuta kun kipulääkettä ensiavussa torstai iltana... HMMM!!!
Juu, heitin taas keikan KYS´in ensiapuun torstai iltana koska oli sen aika. Migreeni. Sain vihdoin ihan oikeen estolääkityksenkin tällä reissulla, jee... Jospa jäis nää migreenin takia siellä juoksut!?
Mutta näin.
Lauantai-illan jatkoa.
xx
maanantai 1. syyskuuta 2008
Ai niin...!!
Unohdin kuitenkin mainita että suunitelmat Stadin reissun suhteen on muuttuneet.
Faija oli sekoillut päivissä enkä saakkaan tällä viikolla kyytiä sinne joten tulenkin Stadiin vasta sunnuntaina. Vanhan suunnitelman mukaisesti poistun keskiviikkona.
Tätä vaan.
x
Faija oli sekoillut päivissä enkä saakkaan tällä viikolla kyytiä sinne joten tulenkin Stadiin vasta sunnuntaina. Vanhan suunnitelman mukaisesti poistun keskiviikkona.
Tätä vaan.
x
Mistä tietää että on vanha..?
Kävin aamulla töihin tullessa hakemassa kaksi euron lattea (kelatkaa miten halpaa!!) nimeltä mainitsemattomasta keskustan kahvilasta. Ulos lähtiessä nappasin kahvilan eteisestä vanhasta muistista City-lehden mukaan ja tajusin vasta duunissa että enhän mä ole enää pitkään aikaan lukenut koko lehteä.Oh well, ilmaisjakelussa, tuumin ja hörppiessäni edelleen liian kuuma kahvia selailin lehteä. Päivän toinen tuuminta johti tähän tekstiin: eihän tässä ole mitään järkevää luettavaa!!
Kysymys kuuluukin: onko City-lehden taso laskenut dramaattisesti vai olenko minä liian vanha tajuamaan enää koko lehteä?!
City-lehti ei ole suinkaan ainut asia joka on muutaman vuoden sisällä menettänyt hohtoa. Siinä missä aiemmin oli huippua kun uusi City ilmestyi niin nyt en sitä edes huomaa. Samoin on käynyt ennen lähes elintärkeälle Nyt-liitteelle Hesarin välissä. Mikään ei ollut ihanampaa kun napata liite mukaan duunimatkalle perjantai aamuna ja lukea sitä julkisilla matkustaessa. Tiesi että viikonloppu on alkanut! Jutut tuntu nokkelilta ja läpät oli hauskoja. Nyt harvoin edes luen liitettä. Selaan sen nopeesti läpi illalla kun tulen duunista kotiin ja siinä se. Jutut ei tunnu enää ollenkaan nokkelilta, aiheetkin on ihan paskoja ja hauskoja läppöjä ei löydy yhtään.
Jos nyt vielä jatketaan samalla lehti-linjalla niin myös suomalaiset musiikkilehdet on menneet ihan ruokottoman huonoiksi. Viitsi enää edes kaupassa selata Rumbaa ja Soundia...
En myöskään tunnu enää tajuavan muodin kaikkia villityksiä!! Legginsit, vai mitkä lie alimittaset trikoot ovatkaan, ovat siis aivan kauheita. Vesirajaan juuri ylettyvät minihameet saa mut kiskomaan omaa paitaa alemmas pelkästä myötätunnosta. Korkokengissä kopsuttelevat 14 vuotiaat pissikset saa mut päästämään pelätyn "tsk!" äänen... Mä olen vanha ja ahdasmielinen.
Mulle ei myöskään avaudu se miksi ja kuinka ja miten ja minkä vuoksi Paris Hilton ja sen kaverit on kenenkään mielestä "viileitä" tai miksi kaikki tuntuu haluavan olla kuuluisa hinnalla millä hyvänsä. Just selaillessani tota City-lehteä huomasin jutun 25-vuotiaasta Nina Laineesta joka on ylioppilas, koulutettu hieroja ja pornotähti. Nina sanoo mm näin: "Lauluääni ei riittänyt rocktähdeksi, en ole huippu-urheilija ja malliksi olen liian lyhyt.". Selvä homma siis että ainut vaihtoehto elämässä oli sitten se pornotähteys. Nina jatkaa: "Orgasmini ovat aina aitoja.". Jaa... sinne pornoalallekko ne kaikki hyvöt panot Suomessa ovatkin sitten kadonneet?! Vai oliko nyt vaan niin että minkälainen tahansa hinkutus saa Ninan tulemaan? Koska pornotähdenhän harvemmin on mahdollista maata sängyllä/konepellillä/pöydällä/rannalla kun lahna ja lukea naistenlehtiä sillä aikaa kun vanhempi karvainen mies painaa hiki selässä helmeillen urheilusukat jalassa nuorta lihaa. Palkkaa ei taitais tulla jos Ninakaan ei tulis... Tai sitten Nina on vaan ihan sairaan hyvä työssään ja matkalla maailman maineeseen. Jiihaa.
Mutta että kuuluisaksi. Tämä lienet syy siihen miksi juuri viime viikolla alkanut Big Brother tuntuu olevan täynnä käsittämättömän tyhmiä ihmisiä. Miten ne on ikinä läpäisseet mitään psykologin saati sitten psykiatrin arviota on täysi mysteeri mulle!! Jokaisen ainut syy talossa oloon on se että ne haluaa julkkikseksi ja yllättäen BB onkin tällä kaudella saanut hieman huonoa palautetta. Tirkistelyn halua tai ei, niin ilmeisesti suomalaisia ei kiinnostakkaan nähdä just täysi-ikäisiä ihmisiä alasti runkkaamassa porealtaassa toisiaan heti ekana iltana. Kumma juttu. Enkä mä tajua että miten nää ihmiset perustelee sen että niiden pitäis kiinnostaa ketään sen vertaa että ne vois olla niitä "kuuluisuuksia". Toinen toistaan idiootimpia ja kyvyttömämpiä. Sääliksi käy perheitä ruudun toisella puolella.
Samaan kastiin menee pian alkaat Idols-ohjelmat jossa varsinkin karsinta vaiheessa tuntuu vuosi vuoden jälkeen olevan enemmän ja enemmän täysin laulukyvyttömiä teinejä joiden suurin unelma on olla kuuluisa ja jotka ihan tosissaan uskoo pääsevänsä jatkoon. Hohhoijaa...
Älkääkä edes antako mun aloittaa MTV´n, entisen musiikkikanavan, nykyistä ohjelmistoa joka koostuu lähes pelkästään "reality-sarjoista" joissa pennut sekoilee ja kaikki on "fierce" ja "hawt" ja "rad". Aargh!
Vielä mä sentään onneksi löydän vaatteita vaatekaupoista joihin voisin pukeutua ellen olis näin kamala läski. Ja vielä mä sentään olen sitä mieltä että uudet bändit, joita lähinnä briteistä pukkaa, soittaa kelpo musiikkia. Ja vielä mä myöskin uskon että nuorissa on tulevaisuus kunhan ne vähän kasvaa ensin... ;)
Mä en siis voi olla vielä vanha.
xx
Kysymys kuuluukin: onko City-lehden taso laskenut dramaattisesti vai olenko minä liian vanha tajuamaan enää koko lehteä?!
City-lehti ei ole suinkaan ainut asia joka on muutaman vuoden sisällä menettänyt hohtoa. Siinä missä aiemmin oli huippua kun uusi City ilmestyi niin nyt en sitä edes huomaa. Samoin on käynyt ennen lähes elintärkeälle Nyt-liitteelle Hesarin välissä. Mikään ei ollut ihanampaa kun napata liite mukaan duunimatkalle perjantai aamuna ja lukea sitä julkisilla matkustaessa. Tiesi että viikonloppu on alkanut! Jutut tuntu nokkelilta ja läpät oli hauskoja. Nyt harvoin edes luen liitettä. Selaan sen nopeesti läpi illalla kun tulen duunista kotiin ja siinä se. Jutut ei tunnu enää ollenkaan nokkelilta, aiheetkin on ihan paskoja ja hauskoja läppöjä ei löydy yhtään.
Jos nyt vielä jatketaan samalla lehti-linjalla niin myös suomalaiset musiikkilehdet on menneet ihan ruokottoman huonoiksi. Viitsi enää edes kaupassa selata Rumbaa ja Soundia...
En myöskään tunnu enää tajuavan muodin kaikkia villityksiä!! Legginsit, vai mitkä lie alimittaset trikoot ovatkaan, ovat siis aivan kauheita. Vesirajaan juuri ylettyvät minihameet saa mut kiskomaan omaa paitaa alemmas pelkästä myötätunnosta. Korkokengissä kopsuttelevat 14 vuotiaat pissikset saa mut päästämään pelätyn "tsk!" äänen... Mä olen vanha ja ahdasmielinen.
Mulle ei myöskään avaudu se miksi ja kuinka ja miten ja minkä vuoksi Paris Hilton ja sen kaverit on kenenkään mielestä "viileitä" tai miksi kaikki tuntuu haluavan olla kuuluisa hinnalla millä hyvänsä. Just selaillessani tota City-lehteä huomasin jutun 25-vuotiaasta Nina Laineesta joka on ylioppilas, koulutettu hieroja ja pornotähti. Nina sanoo mm näin: "Lauluääni ei riittänyt rocktähdeksi, en ole huippu-urheilija ja malliksi olen liian lyhyt.". Selvä homma siis että ainut vaihtoehto elämässä oli sitten se pornotähteys. Nina jatkaa: "Orgasmini ovat aina aitoja.". Jaa... sinne pornoalallekko ne kaikki hyvöt panot Suomessa ovatkin sitten kadonneet?! Vai oliko nyt vaan niin että minkälainen tahansa hinkutus saa Ninan tulemaan? Koska pornotähdenhän harvemmin on mahdollista maata sängyllä/konepellillä/pöydällä/rannalla kun lahna ja lukea naistenlehtiä sillä aikaa kun vanhempi karvainen mies painaa hiki selässä helmeillen urheilusukat jalassa nuorta lihaa. Palkkaa ei taitais tulla jos Ninakaan ei tulis... Tai sitten Nina on vaan ihan sairaan hyvä työssään ja matkalla maailman maineeseen. Jiihaa.
Mutta että kuuluisaksi. Tämä lienet syy siihen miksi juuri viime viikolla alkanut Big Brother tuntuu olevan täynnä käsittämättömän tyhmiä ihmisiä. Miten ne on ikinä läpäisseet mitään psykologin saati sitten psykiatrin arviota on täysi mysteeri mulle!! Jokaisen ainut syy talossa oloon on se että ne haluaa julkkikseksi ja yllättäen BB onkin tällä kaudella saanut hieman huonoa palautetta. Tirkistelyn halua tai ei, niin ilmeisesti suomalaisia ei kiinnostakkaan nähdä just täysi-ikäisiä ihmisiä alasti runkkaamassa porealtaassa toisiaan heti ekana iltana. Kumma juttu. Enkä mä tajua että miten nää ihmiset perustelee sen että niiden pitäis kiinnostaa ketään sen vertaa että ne vois olla niitä "kuuluisuuksia". Toinen toistaan idiootimpia ja kyvyttömämpiä. Sääliksi käy perheitä ruudun toisella puolella.
Samaan kastiin menee pian alkaat Idols-ohjelmat jossa varsinkin karsinta vaiheessa tuntuu vuosi vuoden jälkeen olevan enemmän ja enemmän täysin laulukyvyttömiä teinejä joiden suurin unelma on olla kuuluisa ja jotka ihan tosissaan uskoo pääsevänsä jatkoon. Hohhoijaa...
Älkääkä edes antako mun aloittaa MTV´n, entisen musiikkikanavan, nykyistä ohjelmistoa joka koostuu lähes pelkästään "reality-sarjoista" joissa pennut sekoilee ja kaikki on "fierce" ja "hawt" ja "rad". Aargh!
Vielä mä sentään onneksi löydän vaatteita vaatekaupoista joihin voisin pukeutua ellen olis näin kamala läski. Ja vielä mä sentään olen sitä mieltä että uudet bändit, joita lähinnä briteistä pukkaa, soittaa kelpo musiikkia. Ja vielä mä myöskin uskon että nuorissa on tulevaisuus kunhan ne vähän kasvaa ensin... ;)
Mä en siis voi olla vielä vanha.
xx
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)