Niittejä ja huumaavia lääkkeitä..

Eilen poistivat 40 kiiltelevää metalli niittiä mahalta. Ei oikeestaan sattunut, nipisti enemmänkin. Pari tuntia myöhemmin leikkaushaava sitten repsahti auki alavatsalta 2,5 cm verran. Kiva.
Kaikki se kortisonin syönti hidastuttaa mulla haavojen paranemista joten tässä sitä ollaan: edessä suihkuttelua ja toivomista että haava paranee kesään mennessä. Oh well, pientä.
Vaihtoivat mun mukavat huumaavat lääkkeenikin vähemmän päätä sekottaviin... :( Auttaa ne ihan kiitettävästi kipuihin mutta kivahan se olis ollut kotiin päästä kunnon kamat pussissa ja hiippailla ikkunasta toiseen kyttäämässä naapureita pikku pöhnässä. Aika olis kulunut paremmin ainakin! Just nyt eniten kotiin menossa pelottaa se että joko rikon itseni kun en muista olla tarpeeksi varovainen liikkeissäni kun ei ole kukaan vahtimassa ja kieltämässä TAI tulen hulluksi yksin neljän seinän (on mulla oikeesti enemmän seiniä kyllä... toi oli törkeetä liiottelua mun osalta, sori.) sisällä kun ei ole viihdykettä tarpeeksi tai edes ketään jolle jutella. Eiks kellään todella ole lomaa jota ne haluais tulla tuhlaamaan muhun seuraavan parin kuukauden aikana??

Nyt kun on paremmassa kunnossa kun viikko sitten alkaa olla aika kypsä tähän sairaala elämään. Vieruskaverit vaihtuu tiuhaan tahtiin ja päivää rytmittää lähinnä mauton sairaalaruoka. Ehkä se huominen kotiin lähtö oliskin aika kiva juttu vaikka se pelottaakin aika paljon... Kuinkahan sitä pärjää?

Murahduksia tippaletkun takaa...

Lol. Toi on edelleen yksi parhaista nimistä Kauniiden ja Rohkeiden jaksolle... Ei sillä että mä kyseistä sontaa seuraisin telkkarista mutta jostain syystä toi nimi on joskus ajat sitten osunut silmään ja jäänyt lähtemättömädti mieleen. Go figure.
Tällä hetkellä toi tavallaan sopii mun tilanteeseeni muutenkin... vaikka mä en parhaillaan olekkaan tipassa enkä mä yleensä murahtele... mutta youknow, tää sairaala scene ja sillai... yo.
Leikkaus on siis nyt reilun viikon vanha ja uusi putkisto toimii kuten pitääkin (koputtaa puuta). Leikkauksesta en mitään muista, luojan kiitos, mutta nää jälkimainingit on olleet aika ajoittain aika helvetilliset. Kipuja on ollut ja syitä niille on etsitty kerroskuvauksissa ja ties missä keuhkokuvissa mitään hematoomaa kummempaa löytämättä. Tulehdusarvot on koholla mutta mutta lääkärit ei tunnu olevan niistä kauheen huolissaan joten mä olen päättänyt että kunhan ne on kunnossa siihen mennessä kun ne on kampeemassa mua täältä kotiin niin mä en aio olla hankala niiden suhteen. Kipeenä mä en kuitenkaan aio himaan lähteä. Piste.
Nyt on tavoitteena selvitä pelkillä suun kautta menevillä kipulääkkeillä ja oppia elämään tän uuden avanteen kanssa. Kun nää asiat toimii niin sitten olis lupa päästä kotiin.
Just NYT tuntuu siltä että ens yönä joudun ainakin vielä pyytämään kipulääkettä injektiona joten ihan huomenna mä en siis ole kotiin lähdössä. Lisäksi toi avanne asia tuottaa vielä pikkasen ongelmia joten täällä ollaan ja pysytään vielä ainakin hetki.

Mutta kai tää pointti tässä oli että elossa ollaan, sorryyyyyyyy.... MUHAHAHAHAAA! Ja pitkä matka kohti parantumista starttaa pian kun pääsen omaan kotiin toipumaan. Nää sairaalan sängyt on pahempaa kun Bushin tukema vesikidutus kuullustelu keinona...
Ja kai te kaikki muistatte että nyt alkaa teidän hommat?! Mulla on edessä pari kuukautta mieltä puuduttavaa mitään tekemättömyyttä jota teidän tulee kaikin keinoin elävöittää jotta leikkauksesta selvittyäni mä en kuole kotiin tylsyyteen. Siispä hommiin! ;)
(Katri N. on jo hyvällä alulla koska se tulee "hoitaa" mua pääsiäiseksi Kuolioon... Pisteet kotiin!)
Yllättäkää mut ihmiset, PHHHHLEEEAAASSSEEE!!!

Niiaisin ja kumartaisin ellei se sattuis liikaa. 40 niittiä mahassa on ikävä asia, siispä hienostunut käden heilautus! Taraa!