Eilen tuli puhelu KYS´in kirran seiska osastolta. Arvaattekin jo varmaan mistä asiasta ne soitteli... Mä astun KYS´in ovista sisään ens maanantaina puolilta päivin ja seuraavana päivänä ne taas halkasee mut. *syyyvä huokaus* Pelottaa.
Jostain syystä tähän tokaan leikkaukseen on paljon hankalampi ja pelottavamppi mennä kun ekaan helmikuussa. Ja mä kuvittelin sen olevan toisin päin! Annan kanssa pohdiskeltiin että tavallaan nyt tietää enemmän aiheesta niin osaa pelätäkkin enemmän ja useampia asioita - TIETO LISÄÄ TUSKAA! (mun pitäis tatuoida toi itseeni, se on niiiiin totta!)
Mut kuitenkin... en jaksa oikeestaan tän enempää jauhaa tästä kun hysterisoidun, taas, vaan turhaa. Halusin vaan kuitenkin tänne laittaa tarkemmin kun Facebookin puolelle. Jos jollakulla on kysymyksiä aiheen suhteen niin aina saa soittaa ja kysyä, kyllä mä ihan mielelläni vastaan. :)
Anna toimii taas sellasena tiedotuspuolen ihmisenä joten siltä saa halutessaan aina viimeisen tiedon. Se myöskin päivittelee mun kuulumisia Facebookiin mun puolesta sinä aikana kun olen kipupumpussa ja elektronistenlaitteiden ulottumattomissa. Känny on kiinni ma illikka ne kylasta siihen asti kun kivut on hallittavissa ilman kipupumppua ja samoihin aikoihin avannen (lol...) läppärinkin sitten ekan kerran.
Kotiin toivon pääseväni jouluksi mutta sitähän ei taas tiedä ennen kun lähempänä sitä ajankohtaa. Tiedä vaikka ne kyllästys muhun parissa päivässä ja viskais mut pihalle hankeen jo hyvinkin aikasin..! Hyvinkin todennäköistä tämäkin..! lol... sitten on edessä pitkä sairasloma, 3-5kk sanoo kirurgi. T-Y-L-S-Ä-Ä!! Eli alkakaahan suunnitella matkoja Kuolioon ja kirjuutella kirjeitä ja kaikkee. Mä tartten harhautusta tylsyydestä! Kiitos muuten kaikille jotka toimi viihdytysjoukoissa sillon helmikuussa - ilman teitä olisin tullut hulluksi (jo) sillon!!
Mun ultimate porkkana kaiken tän perässä on kesäkuussa Lontoo ja Kings of Leon kahdella perättäisellä keikalla O2-areenalla. Wooooooo-hooooo!! :D Siihen mennessä pitää olla perseen keikutus kunnossa ja mahan haavan parantunut sen verran että saa rauhassa tanssi rytkytellä. Ja kunnon pitää olla kohdillaan muutenkin että jaksaa painiskella rumpali Nathanin jätesäkkiin ja olalle kotiin vientiä varten..! ;) Ja saattaa sitä joutua Trudiakin auttamaan sen laulaja Calebin nappaamisen suhteenkin... Pakko maksaa palvelus takas kun hankki liput ja kaikkee, kato...
Mutta näistä suunnitelmista lisää sitten myöhemmin jos ja kun ne tulee ajankohtasemmiksi.
eli... Kai tää on nyt sitten hyvästi. Jos en tule takas yhes koos niin kiitti ja kivaa oli, ainakin välillä. ;) lol. Tykkään teistä ja koittakaahan jaksaa!
Jos taas tuun takas niin sori jo etukäteen..! ;) har har...
That is all.
xx
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Kirurginen kutsuu
Kävin äsken tapaamassa kirurgiani. Se oli taas vaihteeksi 45min aikataulusta myöhässä ja ehdin jo hiiltyä odotushuoneessa palloillessani.
Uutiset oli kuitenkin hyviä. Ja yllättäviä. Mun leikkauksen kakkososa on kaikella todennäköisyydellä vielä tän vuoden puolella. :O
Tätähän mä halusin, toivoin. Olin jo valmistautunut sanomaan kirurgille suorat sanat jos se yrittäs venkoilla sitä end vuoden puolelle mutta sen mukaan on ihan realistinen toive että skapeli viuhahtaa jo tämän vuoden aikana. Mä en oikeesti tiennyt mitä sanoa. Kiitin sitten.
Mua ahdisti ajatus siitä että joudun kökkimään himassa kuukausi tolkulla ennen kun pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen lisää kuukausia päälle kun odottelen paikkojen parantuvan siihen kuntoon että voisin aloittaa työt. Siis mitkä työt, hän kuulee ihmisten kysyvän. En mä vaan tiedä. Mä elän vaan sellasessa harha kuvitelmassa että mä saan töitä ens vuonna kun olen kunnossa niitä hakemalla. Vaikka mitenkään sanottuahan toi ei todellakaan ole... lol. Lama vaanii Suomeakin nurkan takana joten kattokaa vaan niin mä olen ens keväänä leipäjonossa ja taloudellisessa konkurssissa. Jee jee...
Mutta en mä jaksa ajatella asiaa nyt. En voi tehdä yhtikäs mitään asian eteen ennen ensi vuotta ja toipumisen käynnistymistä. Parhaassa tapauksessahan tässä viel tulee jotain kaameita komplikaatioita ja pääsen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle..!! ;) *kihhihihiii*
Juu, ruusuiset on taas näkymät mun mieleni silmissä. Kaikkeen pitää henkisesti varautua, olen sitä mieltä. Kokemus on jo opettanut että just kun kuvittelit ettei nyt enää voi mennä huonommin niin eikö perkele..!!
Mutta siis. Kaikenkaikkiaan hyvällä mielellä. Hieman shokissa mutta se hälvennee ja antanee tilaa pelolle jo ihan lähipäivinä. Sitä sitten purkamaan kirran osastolle soittelemalla ja anestesialääkäriä hätyyttämällä. En vielä tiedä saanko sen saman helmen anestesialekurin leikkaukseeni kun helmikuussa mutta aion tehdä voitavani jotta niin tapahtuisi... *MUHAHAHAHHAA!!!* Ja tehän tiedättekin että näissä asioissa mä en luovuta helpolla!! Vapise KYS!!!
xx
Uutiset oli kuitenkin hyviä. Ja yllättäviä. Mun leikkauksen kakkososa on kaikella todennäköisyydellä vielä tän vuoden puolella. :O
Tätähän mä halusin, toivoin. Olin jo valmistautunut sanomaan kirurgille suorat sanat jos se yrittäs venkoilla sitä end vuoden puolelle mutta sen mukaan on ihan realistinen toive että skapeli viuhahtaa jo tämän vuoden aikana. Mä en oikeesti tiennyt mitä sanoa. Kiitin sitten.
Mua ahdisti ajatus siitä että joudun kökkimään himassa kuukausi tolkulla ennen kun pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen lisää kuukausia päälle kun odottelen paikkojen parantuvan siihen kuntoon että voisin aloittaa työt. Siis mitkä työt, hän kuulee ihmisten kysyvän. En mä vaan tiedä. Mä elän vaan sellasessa harha kuvitelmassa että mä saan töitä ens vuonna kun olen kunnossa niitä hakemalla. Vaikka mitenkään sanottuahan toi ei todellakaan ole... lol. Lama vaanii Suomeakin nurkan takana joten kattokaa vaan niin mä olen ens keväänä leipäjonossa ja taloudellisessa konkurssissa. Jee jee...
Mutta en mä jaksa ajatella asiaa nyt. En voi tehdä yhtikäs mitään asian eteen ennen ensi vuotta ja toipumisen käynnistymistä. Parhaassa tapauksessahan tässä viel tulee jotain kaameita komplikaatioita ja pääsen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle..!! ;) *kihhihihiii*
Juu, ruusuiset on taas näkymät mun mieleni silmissä. Kaikkeen pitää henkisesti varautua, olen sitä mieltä. Kokemus on jo opettanut että just kun kuvittelit ettei nyt enää voi mennä huonommin niin eikö perkele..!!
Mutta siis. Kaikenkaikkiaan hyvällä mielellä. Hieman shokissa mutta se hälvennee ja antanee tilaa pelolle jo ihan lähipäivinä. Sitä sitten purkamaan kirran osastolle soittelemalla ja anestesialääkäriä hätyyttämällä. En vielä tiedä saanko sen saman helmen anestesialekurin leikkaukseeni kun helmikuussa mutta aion tehdä voitavani jotta niin tapahtuisi... *MUHAHAHAHHAA!!!* Ja tehän tiedättekin että näissä asioissa mä en luovuta helpolla!! Vapise KYS!!!
xx
tiistai 7. lokakuuta 2008
ÄLKÄÄ ANTAKO TÄLLAISEN JATKUA!!
Sydän särkyy!
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1599008
Kuinka ihmiset eivät näe miten tämä eläin kärsii?? Miksi kukaan ei välitä?
Käsi ylös kuinka moni on ulkomaan matkallaan joko nähnyt tai tullut kuvatuksi jonkun kädellisen kanssa rannalla, ravintolassa tai eläintarhassa? Kuinka moni on nähnyt hassun shown ravintolassa, kadulla tai eläintarhassa jossa apinat laitetaan pukeutumaan hassusti tai tekemään hassuja asioita?
Nyt käsi ylös kuinka moni on sillä hetkellä pysähtynyt edes hetkeksi ajattelemaan miten villi eläin saadaan suostumaan siihen touhuun? Tai että kuinka eläimen immuunisuoja kestää jatkuvan ihmisten klähmimisen?
Totuus on julma. Söpöt "pikku apinat" huumataan ja hakataan suostumaan sylistä syliin kiertämiseen, irvistyksen omaiseen "hymyyn" kuvaustilanteessa ja tekemään temppuja. Älykkäinä eläiminä kädelliset oppivat nopeasti mistä seuraa rangaistus ja mistä palkitaan jättämällä ilman rangasitusta. Isommilla kädellisillä älykkyysosamäärä vastaa pientä lasta... Eihän pieni lapsikaan kärsisi moisesta kohtelusta! Eihän..?!
Maailmssa on ihania ihmisiä ja järjestöjä, jotka tekevät koko ajan töitä sen eteen että kädelliset, joita käytetään turisteille rekvisiittana erityisesti Aasian maissa, saataisiin pois kammottavista oloista ja kiduttavasta elämästä. On turvakoteja ja paratiiseja jonne onnekas osa, näistä usein mieleltään järkkyneistä eläin paroista, pääsee kun ne takavarikoidaan omistajiltaan. Monissa maissa toiminta on laitonta mutta sitä ei valvota. Turistina voi aina vastaavaa nähdessään ilmoittaa paikalliselle poliisille asiasta! AINA VOI TEHDÄ JOTAIN JOS VIITSII!!
Tässä linkkejä joista voitte lukea muutamien jarvojen pelastuneiden kertomuksia sekä siitä kuinka pienestä kaikki voia alkaa ja kuinka me kaikki voidaan tehdä jotain! Tää on mun sydämen asia. Ja nyt mä lopetan kun mua alkaa itkettää.
LUKEKAA EDES IHMISET!
http://www.junglefriends.org/
http://www.api4primates.org/
http://www.monkeyworld.org/
xx
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1599008
Kuinka ihmiset eivät näe miten tämä eläin kärsii?? Miksi kukaan ei välitä?
Käsi ylös kuinka moni on ulkomaan matkallaan joko nähnyt tai tullut kuvatuksi jonkun kädellisen kanssa rannalla, ravintolassa tai eläintarhassa? Kuinka moni on nähnyt hassun shown ravintolassa, kadulla tai eläintarhassa jossa apinat laitetaan pukeutumaan hassusti tai tekemään hassuja asioita?
Nyt käsi ylös kuinka moni on sillä hetkellä pysähtynyt edes hetkeksi ajattelemaan miten villi eläin saadaan suostumaan siihen touhuun? Tai että kuinka eläimen immuunisuoja kestää jatkuvan ihmisten klähmimisen?
Totuus on julma. Söpöt "pikku apinat" huumataan ja hakataan suostumaan sylistä syliin kiertämiseen, irvistyksen omaiseen "hymyyn" kuvaustilanteessa ja tekemään temppuja. Älykkäinä eläiminä kädelliset oppivat nopeasti mistä seuraa rangaistus ja mistä palkitaan jättämällä ilman rangasitusta. Isommilla kädellisillä älykkyysosamäärä vastaa pientä lasta... Eihän pieni lapsikaan kärsisi moisesta kohtelusta! Eihän..?!
Maailmssa on ihania ihmisiä ja järjestöjä, jotka tekevät koko ajan töitä sen eteen että kädelliset, joita käytetään turisteille rekvisiittana erityisesti Aasian maissa, saataisiin pois kammottavista oloista ja kiduttavasta elämästä. On turvakoteja ja paratiiseja jonne onnekas osa, näistä usein mieleltään järkkyneistä eläin paroista, pääsee kun ne takavarikoidaan omistajiltaan. Monissa maissa toiminta on laitonta mutta sitä ei valvota. Turistina voi aina vastaavaa nähdessään ilmoittaa paikalliselle poliisille asiasta! AINA VOI TEHDÄ JOTAIN JOS VIITSII!!
Tässä linkkejä joista voitte lukea muutamien jarvojen pelastuneiden kertomuksia sekä siitä kuinka pienestä kaikki voia alkaa ja kuinka me kaikki voidaan tehdä jotain! Tää on mun sydämen asia. Ja nyt mä lopetan kun mua alkaa itkettää.
LUKEKAA EDES IHMISET!
http://www.junglefriends.org/
http://www.api4primates.org/
http://www.monkeyworld.org/
xx
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
And it´s coming closer...
Viikonloppu meni töissä. Typerä inventaario... Ei siitä sen enempää. Jokainen jolla on mielikuvitusta edes puoli teekupillista voi arvata ihan ilman kokemustakin ettei inventaario ole niitä kaikkein mielekkäimpiä tapoja viettää viikonloppua rankan duuniviikon jälkeen. Käytännössä duunia itseasiassa. Ja huomenna on taas herättävä pirteenä uuteen kuuden päivän viikkoon... jippii.
Onneks mun viikonlopun pelasti odottamaton taho. Odotin jotain kivaa kun kipasin levykauppa X´ään perjantaina duunin jälkeen(-köhän se oli?) mutta kaikki mun odotukset oli alimitoitettuja. En mä olis kyllä vanhana pessimis... siis REALISTINA uskaltanut edes odottaa mitään tällästä..!!
Eiks ole jännä kun joskus näkee yhden videon tai kuulee yhden biisin joltain bändiltä ja jotenkin vaistomaisesti tietää että jos mä annan tälle pirulle pikkusormeni niin se vie minut kokonaan..! Joskus on ollut näitä etiäisiä ennenkin... Ja aina mä yleensä olen taistellut viimeiseen asti vastaan, vaikka en tiedä miksi, koska en juurikaan tiedä parempaa kun uuden bändin löytämisen joka saa pään ihan sekasin. Nytkin mä muistan jo useamman vuoden takaa nähneeni videon ja miettineeni että onpa rohkee ja mielenkiintoinen bändi, tunteneeni pakottavaa tarvetta lähteä levykauppaan hakemaan bändin hengen tuotoksia, mutta ei. Ennen viikonloppua mä omistin tasan nolla Kings of Leonin levyä, vielä vuosienkin jälkeen. Kuin tyhmää!?
Joka tapauksessa, nyt omistan yhden, uusimman ja maanataina menen tilaamaan loput kolme.
Duunin ohessa mun viikonloppu on kulunut puoli ekstaasissa levyä kuunnellen. Ekalla kuuntelu kerralla makasin koko levyn ajajn silmät kiinni sohvalla liikuttamatta lihastakaan ja silti mun poskia kuumotti ja kun näin naamani peilistä mun posket olikin kun reippaan kävelyretken jälkeen pakkasessa. Mun kihelmöi!! Levyn joka ainut biisi on ihan mieletön!
Mä en tiedä mitä mä odotin, en kai mitään mutta silti tää levy on kaikkea muuta kun mitä mä odotin. Lol! Toisaalta olisinhan mä voinut arvata että jotain hyvää on luvassa "sex on fire" sinkun jälkeen jota hehkutin yhden entryn verran aiemmin... mutta mutta! Eihän yks sinkku vielä sano mitään! Useimmin on jopa niin että levyllä on yksi hyvä sinkku ja muut biisit ihan paskaa kun edes että levy olis kokonaan siedettävä, saati sitten että sinkku on ihan järjettömän hyvä ja levy vielä sitäkin parempi kokonaisuutena.
Nyt en saa mieleeni toista kertaa jollon olis yksittäinen levy iskenyt näin. tai saanpa... Killers´in Sam´s Town. Ja sitä ennen REM´in Monster. Ja Pearl Jam´in Ten. Välissä oli Nirvanan In Utero. Mutta että kovaan joukkoon on Kings of Leon päässyt siis..!! Lol. Ainakin mun mittapuulla. Ja mun mittapuuhan tässä vaan ratkaisee kun on mun blogista kyse! HA! Lol...!!
Joo. Fyysisiä oireita musiikista siis tällä kertaa. On ihan mielettömän hyvä olla. Olen kuunnellut levyn, yhtään liioittelematta, varmaan 20 kertaa tän viikonlopun aikana enkä aio vielä lopettaa. Nyt alkaa venaaminen ja vartominen joka saattaa kestää vuosia tai vaikka elin iän... Mä aion nähdä tän bändin livenä. PISTE!
xx
Onneks mun viikonlopun pelasti odottamaton taho. Odotin jotain kivaa kun kipasin levykauppa X´ään perjantaina duunin jälkeen(-köhän se oli?) mutta kaikki mun odotukset oli alimitoitettuja. En mä olis kyllä vanhana pessimis... siis REALISTINA uskaltanut edes odottaa mitään tällästä..!!
Eiks ole jännä kun joskus näkee yhden videon tai kuulee yhden biisin joltain bändiltä ja jotenkin vaistomaisesti tietää että jos mä annan tälle pirulle pikkusormeni niin se vie minut kokonaan..! Joskus on ollut näitä etiäisiä ennenkin... Ja aina mä yleensä olen taistellut viimeiseen asti vastaan, vaikka en tiedä miksi, koska en juurikaan tiedä parempaa kun uuden bändin löytämisen joka saa pään ihan sekasin. Nytkin mä muistan jo useamman vuoden takaa nähneeni videon ja miettineeni että onpa rohkee ja mielenkiintoinen bändi, tunteneeni pakottavaa tarvetta lähteä levykauppaan hakemaan bändin hengen tuotoksia, mutta ei. Ennen viikonloppua mä omistin tasan nolla Kings of Leonin levyä, vielä vuosienkin jälkeen. Kuin tyhmää!?
Joka tapauksessa, nyt omistan yhden, uusimman ja maanataina menen tilaamaan loput kolme.
Duunin ohessa mun viikonloppu on kulunut puoli ekstaasissa levyä kuunnellen. Ekalla kuuntelu kerralla makasin koko levyn ajajn silmät kiinni sohvalla liikuttamatta lihastakaan ja silti mun poskia kuumotti ja kun näin naamani peilistä mun posket olikin kun reippaan kävelyretken jälkeen pakkasessa. Mun kihelmöi!! Levyn joka ainut biisi on ihan mieletön!
Mä en tiedä mitä mä odotin, en kai mitään mutta silti tää levy on kaikkea muuta kun mitä mä odotin. Lol! Toisaalta olisinhan mä voinut arvata että jotain hyvää on luvassa "sex on fire" sinkun jälkeen jota hehkutin yhden entryn verran aiemmin... mutta mutta! Eihän yks sinkku vielä sano mitään! Useimmin on jopa niin että levyllä on yksi hyvä sinkku ja muut biisit ihan paskaa kun edes että levy olis kokonaan siedettävä, saati sitten että sinkku on ihan järjettömän hyvä ja levy vielä sitäkin parempi kokonaisuutena.
Nyt en saa mieleeni toista kertaa jollon olis yksittäinen levy iskenyt näin. tai saanpa... Killers´in Sam´s Town. Ja sitä ennen REM´in Monster. Ja Pearl Jam´in Ten. Välissä oli Nirvanan In Utero. Mutta että kovaan joukkoon on Kings of Leon päässyt siis..!! Lol. Ainakin mun mittapuulla. Ja mun mittapuuhan tässä vaan ratkaisee kun on mun blogista kyse! HA! Lol...!!
Joo. Fyysisiä oireita musiikista siis tällä kertaa. On ihan mielettömän hyvä olla. Olen kuunnellut levyn, yhtään liioittelematta, varmaan 20 kertaa tän viikonlopun aikana enkä aio vielä lopettaa. Nyt alkaa venaaminen ja vartominen joka saattaa kestää vuosia tai vaikka elin iän... Mä aion nähdä tän bändin livenä. PISTE!
xx
tiistai 23. syyskuuta 2008
Melkein koko päivä uutispimennossa kun poikkeuksellisesti en avannut mitään lehteä aamulla netissä. Joku mainitsi kesken keskustelun ja kauhulla nyt koko tilanteen jo lauettua luen ja luen.
Miksi?!
Koko aikana, kun näitä kouluampumisia on pitkin maailmaa sattunut, en ole ymmärtänyt syytä. Tiedän mitä tekijät ovat jäähyväiskirjeissään ja -videoissaan sanoneet, mutta se ei ole auttanut ymmärtämään. Vihaa, katkeruutta ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että se kostetaan, näytetään toteen viattomien sivullisten kustannuksella. Miten nämä nuoret miehet eivät osaa kanavoida tunteitaan muuten? Miten väkivallasta lähiympäristöä kohtaan on tullut keino purkautua?
Osa kouluampujista ei ole enää edes ollut ihan poikasiakaan..! Kuinka yli 20-vuotias voi olla niin naivi ettei tajua miten lopullista kuolema on?
Kieltäydyn uskomasta selittämättömään pahuuteen. Tälle kaikelle on oltava selitys jota en vaan nää. Syy.
Toivon että ampuja jää henkiin. Haluan vastauksia, syitä. Haluan että hän näkee, tuntee kättensä jäljet. Ehkä hänkin ymmärtää...
Sytytän illalla kynttilän niin kuolleille kuin heidän läheisilleenkin. Menetys on julmaa.
" Kaipauksella on tummat siivet
sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.
Kaipauksella on kauniit siivet
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa mukanaan."
Riitta Hämäläinen
Sanokaa lapset läheisille tänä iltana kaikki se joka normaalisti jää sanomatta. Itsestään selvyydetkin!
xx
Miksi?!
Koko aikana, kun näitä kouluampumisia on pitkin maailmaa sattunut, en ole ymmärtänyt syytä. Tiedän mitä tekijät ovat jäähyväiskirjeissään ja -videoissaan sanoneet, mutta se ei ole auttanut ymmärtämään. Vihaa, katkeruutta ymmärrän kyllä, mutta en sitä, että se kostetaan, näytetään toteen viattomien sivullisten kustannuksella. Miten nämä nuoret miehet eivät osaa kanavoida tunteitaan muuten? Miten väkivallasta lähiympäristöä kohtaan on tullut keino purkautua?
Osa kouluampujista ei ole enää edes ollut ihan poikasiakaan..! Kuinka yli 20-vuotias voi olla niin naivi ettei tajua miten lopullista kuolema on?
Kieltäydyn uskomasta selittämättömään pahuuteen. Tälle kaikelle on oltava selitys jota en vaan nää. Syy.
Toivon että ampuja jää henkiin. Haluan vastauksia, syitä. Haluan että hän näkee, tuntee kättensä jäljet. Ehkä hänkin ymmärtää...
Sytytän illalla kynttilän niin kuolleille kuin heidän läheisilleenkin. Menetys on julmaa.
" Kaipauksella on tummat siivet
sen on lennettävä kauas tavoittamatta kohdettaan.
Kaipauksella on kauniit siivet
Se kantaa niin monta ihanaa muistoa mukanaan."
Riitta Hämäläinen
Sanokaa lapset läheisille tänä iltana kaikki se joka normaalisti jää sanomatta. Itsestään selvyydetkin!
xx
torstai 18. syyskuuta 2008
Yksin vai yhdessä?
Meillä kävi äsken liikkeessä mielenkiintoinen ihminen. Ehkä uusi ystäväni. Toivon ainakin niin!
Noin 60-vuotias nainen. Eronnut tai jäänyt leskeksi 9 vuotta sitten ja sen jälkeen muuttanut 12 kertaa eri puolille Suomea, milloin mihinkin, vain koska siltä on tuntunut.
En edes muista mistä aloitimme keskustelun mutta lopulta olimme puhuneet puolitoista tuntia yhteen menoon omista hengellisistä kysymyksistä tai niiden puutteesta, riskin otosta elämässä, kirjoista ja viimein yksinäisyydestä. Kuten hän, minäkin olen viimeisten vuosien aikana ollut hyvin yksinäinen välillä. Tiedän että yksinäiseksi tunnustautuminen helposti antaa kuvan onnettomasta rukasta joka vaeltelee kaupungilla muovikassi kädessä, tukka likaisena pälyillen toiveikkaasti vastaan tulevien kasvoja etsien hymyä johon tarttua... tai jotain. Mutta ei mun yksinäisyys ole ollut sellaista. Se on enemmänkin sellasta katoamista, hetkellistä tajuamista ettei kukaan kaipaa juuri mua juuri nyt eikä juuri muulloinkaan. Enkä mä kerjää nyt huomiota ja selkään taputuksia siitä että "kyllä mä sua ajattelen!" - whatever!
Mun arkeeni kuuluu välillä monta päivää niin etten puhu kenenkään tutun ihmisen kanssa, ainoastaan asiakkaiden kanssa. Ja taisin jo aiemmin mainitakkin jossain blogi entryssä että joskus menee viikkoja ilman että mä edes tajuan etten ole fyysisesti koskenut kehenkään ihmiseen muuta kun vahingossa kassa jonossa. Tällä viikolla mun puhelin on soinut yhteensä ehkä 3 kertaa, ilman että se olis ollut joku perheen jäsen hehkuttamassa uutta vauvaa tai raskauden viime hetkiä. Mailia mä olen saanut yhdeltä vai kahdelta ihmiseltä. TÄTÄ on mun yksinäisyys.
Me sovittiin tän naisen kanssa että se tulee myöhemmin uudestaan meidän liikkeeseen mua tapaamaan että voidaan jatkaa juttua ja mennä kahville. On aina yhtä ihmeellistä tavata uusia ihmisiä joiden kanssa kemiat pelaa ja yhteys toimii heti. Harvoin koettua, ikävä kyllä.
Joka tapauksessa, eksyin aiheesta taas, puhuttiin meidän molempien kokemuksista yksinäisenä. Oli tosi jännä huomata että me oltiin huomattu samat asiat, koettu samanlaisia hetkiä ja tultu samaan lopputulokseen. Tää nainen oli kokeillut jo yksin kaiken sen jota mä haluan kokeilla; matkustelun, ottamisen ja lähtemisen päämäärättä, maalla yksin asumisen... Jotkut sen kokemukset oli hyviä, toiset huonoja. Mä sain vaan lisäpotkua omiin haaveisiini yksin maalle muutosta keskustelun aikana. Ehkä mun pitäiskin uskaltaa..! Ehkä jo heti leikkausken jälkeen ens vuonna!! Ajatelkaa, ei enää tekosyitä vaan toimintaa!
Ja samalla mä kuulin selkeesti tän vanhemman naisen selvän varoituksen; Älä muuta yksin uuteen paikkaan ja eristäydy. Älä muutu erakoksi. Itsensä kanssa toimeen tulo on hyvä asia ja kaikkien tulisi pystyä hiljaa olemiseen itsensä kanssa, mutta varovasti... älä anna sen viedä mukanaan! Jokainen tarvitsee lähelleen omia ihmisiään!!
Ja kun mä kuuntelin sitä niin mun mieleen palasi viikko sitten näkemäni elokuva "Into the Wild" joka perustuu tositapahtumiin. Parikymppisen Cris McCandless´in tarina siitä kuinka hän hävisi läheisiltään tarkoituksella etsimään mielikuviensa ja haaveidensa mukaista onnellista elämää irti uraputkesta ja materiasta. Hän kiersi Amerikkaa kaksi vuotta rahatta ja lopulta päätyi keskelle Alaskan villiä luontoa vain kuollakseen juuri kun tajusi yhden tärkeimmistä asioista elämässä:
"Happiness real only when shared"
Se oli Chrisin yksi viimeisistä päiväkirja merkinnöistä ennen kuolemaa. Chris piti tarkkaa päiväkirjaa koko sen ajan kun hän oli "kadoksissa". Toi leffa kosketti mua tosi syvältä. Tunnistin itseni monessakin mielessä Chrisissä. Chris oli vaan mua paljon rohkeempi, äärimmäisen rohkee ja ehkä samalla kuitenkin hieman naivi. Olihan se kuollessaankin tietysti vain 24 vuotias joten ehkä mä olin aikalailla samanlainen hänen ikäisenään... Mutta toi viisaus mielessä mä siis tahtoisin tehdä niinkun tää mun toivottavasti uusi ystäväni. Haluaisitteko te jakaa mun onneni jos mä onnistun sen etsinnässä joskus?
xx
ps. Kuinkahan sekava tääkin entry on? Lol.
Noin 60-vuotias nainen. Eronnut tai jäänyt leskeksi 9 vuotta sitten ja sen jälkeen muuttanut 12 kertaa eri puolille Suomea, milloin mihinkin, vain koska siltä on tuntunut.
En edes muista mistä aloitimme keskustelun mutta lopulta olimme puhuneet puolitoista tuntia yhteen menoon omista hengellisistä kysymyksistä tai niiden puutteesta, riskin otosta elämässä, kirjoista ja viimein yksinäisyydestä. Kuten hän, minäkin olen viimeisten vuosien aikana ollut hyvin yksinäinen välillä. Tiedän että yksinäiseksi tunnustautuminen helposti antaa kuvan onnettomasta rukasta joka vaeltelee kaupungilla muovikassi kädessä, tukka likaisena pälyillen toiveikkaasti vastaan tulevien kasvoja etsien hymyä johon tarttua... tai jotain. Mutta ei mun yksinäisyys ole ollut sellaista. Se on enemmänkin sellasta katoamista, hetkellistä tajuamista ettei kukaan kaipaa juuri mua juuri nyt eikä juuri muulloinkaan. Enkä mä kerjää nyt huomiota ja selkään taputuksia siitä että "kyllä mä sua ajattelen!" - whatever!
Mun arkeeni kuuluu välillä monta päivää niin etten puhu kenenkään tutun ihmisen kanssa, ainoastaan asiakkaiden kanssa. Ja taisin jo aiemmin mainitakkin jossain blogi entryssä että joskus menee viikkoja ilman että mä edes tajuan etten ole fyysisesti koskenut kehenkään ihmiseen muuta kun vahingossa kassa jonossa. Tällä viikolla mun puhelin on soinut yhteensä ehkä 3 kertaa, ilman että se olis ollut joku perheen jäsen hehkuttamassa uutta vauvaa tai raskauden viime hetkiä. Mailia mä olen saanut yhdeltä vai kahdelta ihmiseltä. TÄTÄ on mun yksinäisyys.
Me sovittiin tän naisen kanssa että se tulee myöhemmin uudestaan meidän liikkeeseen mua tapaamaan että voidaan jatkaa juttua ja mennä kahville. On aina yhtä ihmeellistä tavata uusia ihmisiä joiden kanssa kemiat pelaa ja yhteys toimii heti. Harvoin koettua, ikävä kyllä.
Joka tapauksessa, eksyin aiheesta taas, puhuttiin meidän molempien kokemuksista yksinäisenä. Oli tosi jännä huomata että me oltiin huomattu samat asiat, koettu samanlaisia hetkiä ja tultu samaan lopputulokseen. Tää nainen oli kokeillut jo yksin kaiken sen jota mä haluan kokeilla; matkustelun, ottamisen ja lähtemisen päämäärättä, maalla yksin asumisen... Jotkut sen kokemukset oli hyviä, toiset huonoja. Mä sain vaan lisäpotkua omiin haaveisiini yksin maalle muutosta keskustelun aikana. Ehkä mun pitäiskin uskaltaa..! Ehkä jo heti leikkausken jälkeen ens vuonna!! Ajatelkaa, ei enää tekosyitä vaan toimintaa!
Ja samalla mä kuulin selkeesti tän vanhemman naisen selvän varoituksen; Älä muuta yksin uuteen paikkaan ja eristäydy. Älä muutu erakoksi. Itsensä kanssa toimeen tulo on hyvä asia ja kaikkien tulisi pystyä hiljaa olemiseen itsensä kanssa, mutta varovasti... älä anna sen viedä mukanaan! Jokainen tarvitsee lähelleen omia ihmisiään!!
Ja kun mä kuuntelin sitä niin mun mieleen palasi viikko sitten näkemäni elokuva "Into the Wild" joka perustuu tositapahtumiin. Parikymppisen Cris McCandless´in tarina siitä kuinka hän hävisi läheisiltään tarkoituksella etsimään mielikuviensa ja haaveidensa mukaista onnellista elämää irti uraputkesta ja materiasta. Hän kiersi Amerikkaa kaksi vuotta rahatta ja lopulta päätyi keskelle Alaskan villiä luontoa vain kuollakseen juuri kun tajusi yhden tärkeimmistä asioista elämässä:
"Happiness real only when shared"
Se oli Chrisin yksi viimeisistä päiväkirja merkinnöistä ennen kuolemaa. Chris piti tarkkaa päiväkirjaa koko sen ajan kun hän oli "kadoksissa". Toi leffa kosketti mua tosi syvältä. Tunnistin itseni monessakin mielessä Chrisissä. Chris oli vaan mua paljon rohkeempi, äärimmäisen rohkee ja ehkä samalla kuitenkin hieman naivi. Olihan se kuollessaankin tietysti vain 24 vuotias joten ehkä mä olin aikalailla samanlainen hänen ikäisenään... Mutta toi viisaus mielessä mä siis tahtoisin tehdä niinkun tää mun toivottavasti uusi ystäväni. Haluaisitteko te jakaa mun onneni jos mä onnistun sen etsinnässä joskus?
xx
ps. Kuinkahan sekava tääkin entry on? Lol.
It´s a Boy!!
Katkeran suloisin mielin ilmoitan iloisen uutisen:
Pikkusiskoni Heidi ja hänen avomiehensä Jape... ei kun Marko, ovat saaneet tänään terveen pikku pojan!! Musta pitkä tukka lapsella viittaa rockiin tulevaisuuteen... tai näin haluaa täti uskoa... ;) Hyvän mittanen ja hyvän kokoinen. Juoksutti vanhempiaan etukäteen Tammisaaressa jo edellis yönä mutta taistelun jälkeen luovutti ja vihdoin syntyi tänään aamupäivällä.
Onnea uudelle perheelle!!
xx
Pikkusiskoni Heidi ja hänen avomiehensä Jape... ei kun Marko, ovat saaneet tänään terveen pikku pojan!! Musta pitkä tukka lapsella viittaa rockiin tulevaisuuteen... tai näin haluaa täti uskoa... ;) Hyvän mittanen ja hyvän kokoinen. Juoksutti vanhempiaan etukäteen Tammisaaressa jo edellis yönä mutta taistelun jälkeen luovutti ja vihdoin syntyi tänään aamupäivällä.
Onnea uudelle perheelle!!
xx
Tilaa:
Kommentit (Atom)
